Pennaselle jatkoa HPK:ssa - "Vahvoja näyttöjä pelaajien kehittämisestä"

LIIGA / Uutinen
Pennanen jatkaa HPK:ssa neljännen kauden.
HPK on tehnyt vuoden jatkosopimuksen päävalmentajansa Antti Pennasen kanssa. Alkuperäinen kolmen vuoden sopimus oli katkolla tämän kauden lopussa.

Antti Pennasen ajanjakso HPK:ssa toi ensimmäiseltä kaudelta hienon tuloksen, kun joukkue eteni suoraan puolivälieriin, jossa se hävisi JYPille seitsemännessä pelissä. Viime kausi oli vaikea, ja HPK:n kausi päättyi sijalle 12.

– Antti Pennasella ja hänen tiimillään on vahvoja näyttöjä pelaajien kehittämisestä ja Antin merkitys HPK:n kiinnostavuudessa on tärkeä. Pelaajien kehitystyö tuo tällä kaudella vahvan tuen taloudellisesti, kun neljän pelaajan NHL-korvauksia tulee HPK:lle. Hyvänä esimerkkinä on myös omien junioreiden toteutunut nousu liigajoukkueeseen strategisen valinnan mukaisesti, HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen perustelee jatkosopimusta.

Pennanen itse oli tyytyväinen jatkosopimukseen.

– Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti mennään, tarkoituksena olikin valmentaa HPK:ssa 3-5 vuotta. Tiesimme, että kehittyminen vie aikaa ensimmäiset kaudet ja vieläkin on tietysti tehtävää. Olemme tehneet kuitenkin urheilupuolella oikeita asioita kehittymisen kannalta. Jatkan tätä työtä mielelläni, kommentoi Antti Pennanen.

Urheilujohtaja Mika Toivolan mukaan apuvalmentajien kanssa sopimusasiat ratkaistaan viimeistään tammikuussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle