Pelicansin sairastuvalla ruuhkaa - Lassen uusin jäsen

LIIGA / Uutinen
Lassen joutuu sivuun peleistä.
Pelicans on todellisessa loukkaantumissumassa, sillä joukkueen sairastuvalla on peräti kahdeksan pelaajaa. Viimeisimpänä loukkaantuneiden joukkoon liittyi lauantain Ilves-pelin kesken jättänyt puolustaja Stefan Lassen.

Puolustaja Juha Leimu on ollut viime ajat sivussa keskivartalovamman vuoksi. Hänen ennustetaan palaavan kaukaloon tammikuun aikana. Pakistosta sivussa ovat myös Juha-Pekka Pietilä, Miro Hovinen ja Stefan Lassen. Pietilä on poissa kaukalosta toistaiseksi, kun taas Hovisen ja Lassenin sairauslomien pituudet selviävät alkuviikosta tehtävien tutkimuksien jälkeen.

Hyökkääjistä sairastupaa miehittävät Morten Poulsen, Vili Sopanen, Henri Heino ja Kimi Koivisto. Poulsen on poissa peleistä kaksi viikkoa, Sopanen toistaiseksi ja Heinon sekä Koiviston tilanteita tarkkaillaan päivittäin. Viimeksi mainitun kaksikon odotetaan palaavaan kaukaloon lähiaikoina.

Loukkaantuneiden lisäksi Pelicansin kokoonpanosta puuttuu 12 ottelun pelikieltoaan kärsivä Antti Tyrväinen, joka on pelikelpoinen 29.11 pelattavassa Kärpät-ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle