Pelaajarintamalla tapahtuu NHL:ssa

NHL / Uutinen
Vapaiden agenttien siirtomarkkinat ovat pyörähtäneet käyntiin, ja seurat tekevät sopimuksia omien pelaajiensa kanssa. Tähän aikaan myös treidausmarkkinat käyvät kuumana. Seuraavassa lyhyt kooste tapahtuneista sopimuksista ja vaihtokaupoista "isojen pelaajien" kontrahtien lisäksi.

Niko Kapanen ei jäänyt Dallasin ainoaksi uudeksi sopimuspelaajaksi. Uudelle areenalle siirtyvään joukkueeseen siirtyvät myös Jim Montgomery ja Marcus Kristoffersson. Montgomery, 32 pelasi viime kaudella sekä San Josessa että farmijoukkue Kentuckyssa.
Kristoffersson, 22, pelasi SM-liigaa Bluesin ja Ässien riveissä, mutta kumpaankaan joukkueeseen hän ei ulkomaalaiskiintiöiden puitteissa mahtunut. Viime kauden hän päätti Ruotsin mestaruuteen Djurgårdenissa.

Calgary hankki kokeneen maalivahti Kay Whitmoren kolmanneksi maalivahdiksi. St. Louisista siirtynyt Roman Turek on Flamesin selkeä ykkösvahti ja Mike Vernon yhtä selkeä kakkonen, mutta Whitmore voi paikata kaksikkoa mahdollisten loukkaantumisten sattuessa. Whitmore pelasi viime kaudella viisi ottelua Bostonissa.

Columbus solmi monivuotisen jatkosopimuksen terhakkaan laituri Blake Sloanin kanssa. 26-vuotias laituri siirtyi kesken viime kauden Dallasista waiver-listan kautta. Sloanin uran paras saavutus on Stanlay Cupin voittaminen vuonna 1999 Dallasin paidassa. Sopimuksen yksityiskohtia ei paljastettu.

Minnesota ilmoitti tehneensä vuoden jatkosopimuksen tshekkisentteri Pavel Pateran kanssa. Viime kaudella Patera pelasi ainoastaan 20 peliä Wildin paidassa ja olikin jo suuntaamassa rahakkaan sopimuksen houkuttelemana Venäjälle. Patera päätti kuitenkin yrittää vielä kerran NHL:ssä. Samalla Minnesota ilmoitti allekirjoittaneensa sopimuksen maalivahti Martin Brochun kanssa. Vapaana agenttina Wildiin siirtynyt Brochu voitti viime kaudella Calder Cupin St. John´s Flamesin ykkösmaalivahtina.

Detroit kauppasi puolustaja Aaron Wardin Carolinaan. Vaihdossa Detroit sai toisen kierroksen varausoikeuden ensi kesän draftissa. Wardin siirrosta oli huhuttu jo pidempään, sillä mies ei ollut erityisen hyvissä väleissä valmentaja Scotty Bowmanin kanssa.

Tampa Bay puolestaan solmi jatkosopimuksen sentteri Brian Holzingerin kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkaistu.

St.Louis Blues on tehnyt sopimuksen Dallas Starsin kokeneen Mike Keanen kanssa. Keane allekirjoitti useamman vuoden kontrahdin, mutta sen tarkempia yksityiskohtia sopimuksesta ei julkaistu. Keane tuo lisää kokemusta joukkueeseen ja hyvän puolustavan hyökkääjän otteidensa lisäksi myös pisteitä kertyy kohtuullisesti.

St.Louis on hankkinut riveihinsä myös fyysisen puolustajan Rich Pilonin yksivuotisella sopimuksella. Viime kauden New York Rangersissa tahkonnut puolustaja hoiteli lähinnä poliisin työtä joukkueessa, josta osoituksena 175 jäähyminuuttia. Pilonin hankinta oli St.Louisilta jo kolmas "isomman" nimen hankinta muutaman päivän sisään.

Myös Dallas Stars on jatkanut kovien nimien kalastelemistaan ja tällä kertaa mormuskaan osui Valeri Kamensky. Kamensky sai vuoden kestävän pestin Dallasiin, mutta sopimuksessa

Anaheim Mighty Ducks hankki puolustukseensa kokeneen pelimiehen, kun Jason York solmi kolmivuotisen sopimuksen vapaana agenttina. Sopimuksen muita yksityiskohtia ei ole vielä selvillä.

Dallas Stars on jatkanut sopimustaan veteraanihyökkääjä Kirk Mullerin kanssa vuodella. Stars odottaa Mullerilta esimerkkiä nuoremmille sekä playoff-kokemusta. Hän on kuusinkertainen all-stars pelaaja ja New Jersey Devilsin monivuotinen kapteeni. Muller oli myös voittamassa Stanley Cupia Montrealissa 1993 ja toimi joukkueen kapteenina seuraavalla kaudella.

St.Louis Blues on kiinnittänyt vasemman laiturinsa Scott Mellanbyn kahdeksi vuodeksi. Blues hankki Mellanbyn Florida Panthersista viime kaudella, ja mies on osoittanut suurta johtajuutta St.Louisin riveissä. Blues käytti optionsa puolustaja Alexander Khavanoviin ja oikeaan laitaan Jamal Mayersiin. Molempien sopimukset ovat yksivuotiset.

Florida aloitti kesän sopimusneuvottelut tarjoamalla uutta sopimusta yhdeksälle pelaajalleen. Ryhmään kuuluivat mm. Calgarysta juuri siirtynyt Valeri Bure sekä Olli Jokinen. Lisäksi Florida ilmoitti käyttävänsä sentteri Vaclav Prospalin sopimusoption. Samalla seura näytti ovea mm. Anders Eriksonille sekä Mike Wilsonille.

Minnesota Wild on myös jatkanut sopimustaan joukkueensa luottopelaajan kanssa. Darby Hendricksonin kanssa tehty sopimus kattaa useamman vuoden. Joukkueensa menneen kauden kolmanneksi paras maalintekijä kahdeksallatoista osumalla tuo maalivainunsa lisäksi hänkin johtajuutta joukkueeseensa.

New York Islanders on edelleen aktiivinen siirtomarkkinoilla ja tällä kertaa haaviin on tarttunut Pittsburgh Penguinsin maalivahti Garth Snow. Isles allekirjoitti vapaana agenttina olleen Snown kanssa kahden vuoden sopimuksen, jossa seuralla on optio kolmanteen vuoteen. Snowta kaavailtaneen Saarelaisten toisen maalivahdin Rick DiPietron aisapariksi.

Tampa Bay Lightning sekä New York Rangers olivat kauppasilla, kun Rangers lähetti Tim Taylorin Tampaan ja Lightningista Rangersiin saapuivat Nils Ekman ja Kyle Friedrich. Rangers hankki myös Florida Panthersista Dave Duerdenin tulevaisuuden harkintoihin. Rangers on ollut kaupoilla myös Ottawa Senatorsin kanssa hankkiessaan Sean Gagnonin Sensista. Isosta Omenasta Kanadaan lähtivät Jason Doig ja Jeff Ulmer.

Myöhemmin Sens kiinnitti vielä puolustaja Julien Vauclairin sekä hyökkääjä Josh Langfeldin monivuotisella sopimuksella.

Maanantaina aamuyöstä Suomen aikaa Rangers hankki riveihinsä vielä kaksi puolustajaa, Igor Ulanovin sekä Dave Karpan. Karpa ja Ulanov olivat molemmat joukkueidensa parhaita puolustajia kuluneella kaudella.

Colorado Avalancen organisaatiossa koko NHL-uransa pelannut Jon Klemm siirtyy Chicago Blackhawksiin. Klemm teki Blackhawksin kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joka on arvoltaan 7.5 milj. dollaria.

Boston Bruins on hankkinut Sean O´Donnellin New Jersey Devilsista. Sopimus kattaa kolme vuotta ja takaa O´Donnellille 2.5 miljoonan tienestit kaudesta.

Washington käytti kapteeninsa Adam Oatesin kolmen miljoonan dollarin arvoisen optiovuoden, mutta heti tämän jälkeen Oates ilmoitti siirtohaluistaan. Kokenut ja taitava sentteri oli pettynyt seuran toimintaan ja totesi tiedotteessaan, ettei tule enää koskaan pelaamaan Capitalsissa. Samalla Oates ilmoitti halukkuudestaan pelata vielä kaksi vuotta ennen lopettamistaan.

Buffalo ei aio käyttää Dave Andreychuckin sopimuksen optiovuotta, joten kokeneella veteraanilaiturilla on uuden seuran etsiminen edessä.

Phoenix solmi jatkosopimuksen kokeneen laituri Mike Sullivanin kanssa. Vuoden mittaisen sopimuksen arvo on 600 000 dollaria.

Nashville solmi kahden vuoden sopimuksen veteraanilaituri Stu Grimsonin kanssa. 36-vuotias "The Grim Reaper" pelasi viime kaudella Los Angelesissa ja on tunnettu eräänä NHL:n kovimmista tappelijoista. Nashvillen valmentaja Barry Trotz uskoo Grimsonin tuovan nuoreen joukkueeseen johtajuutta, kovuutta ja kokoa.

Atlanta solmi jatkosopimuksen Hnat Domenichellin kanssa. 25-vuotias Domenichelli pelasi uransa parhaan kauden viime vuonna ja oli joukkueensa toiseksi paras maalintekijä tehtyään 15 maalia. Sopimuksen yksityiskohtia ei paljastettu. Samalla Atlanta ilmoitti kaupanneensa Denny Lambertin Anaheimiin. Kovaotteinen laituri on kunnostautunut lähinnä tappelijana. Atlantan saama korvaus määritellään myöhemmin.

Minnesota solmi myös uusia sopimuksia. Viimeksi Washingtonissa pelannut puolustaja Jason Marshall siirtyi Wildiin yhdessä maalivahti Dwayne Rolosonin kanssa.

Los Angeles Kings on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen hyökkääjä Steve Heinzen kanssa. Viime kaudella Heinze pelasi Columbuksessa ja Buffalossa.

Kings jatkoi UFA-listan harventamista tekemällä vuoden sopimuksen myös Randy Robitaillen kanssa. Robitaille pelasi kaksi edellistä kautta Nashville Predatorsissa. Viime kaudella mies onnistui tekemään piste-ennätyksensä iskemällä 9 maalia ja 17 syöttöpistettä.

Buffalo Sabres solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen kokeneen ja kovaotteisen laiturin Rob Rayn kanssa. Sopimuksen arvo on 500 000 dollaria.

Toronto hankki puolustukseensa Floridassa viimeksi pelanneen Anders Erikssonin. 26-vuotiaasta ruotsalaispuolustajasta tuli vapaa agentti, kun Florida ei tarjonnut hänelle uutta sopimusta. Eriksson solmi kolmen vuoden sopimuksen, jonka arvo on 4.25 miljoonaa dollaria.

» Lähetä palautetta toimitukselle