Otto Koivula solmi Islandersin kanssa NHL-tulokassopimuksen

LIIGA, NHL / Uutinen
Koivula on pelannut Liigaa kahden täyden kauden verran.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
New York Islanders teki neljännen kierroksen varauksensa Otto Koivulan kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen.

Ilves-hyökkääjä Otto Koivula, 19, on solminut New York Islandersin kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen, Islanders tiedotti keskiviikkona. Koivula on Islandersin neljännen kierroksen varaus kesältä 2016.

Koivulan sopimus Ilveksen kanssa päättyy tähän kauteen. Hyökkääjän pelaaminen Ilveksessä ensi kaudella ei ole NHL-tulokassopimuksen myötä kuitenkaan poissuljettu vaihtoehto, sillä Islanders ja Ilves voivat sopia pelaajalainasta. Koska Koivula on varattu Euroopasta, Islanders voi lähettää Koivulan ensi kaudella myös AHL-joukkue Bridgeport Sound Tigersiin.

Tällä kaudella Koivula pelasi Ilveksessä 53 ottelua tehden yhdeksän maalia ja yhteensä 27 tehopistettä. Hyökkääjä esiintyi myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa tarjoillen kaksi syöttöpistettä viidessä ottelussa.

Ilves päätti kautensa runkosarjaan, ja kulunut kausi oli Koivulalle toinen Liigassa. Viime kaudella hän oli Ilveksen kolmanneksi tehokkain pelaaja tehopistein 10+20.

» Lähetä palautetta toimitukselle