Olympialaiset: Puolivälieräparit selvillä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Slovakia, Sveitsi ja Tshekki pääsivät vaikeuksien kautta jatkoon. Kanada puolestaan oli vakuuttava Saksaa vastaan.

Vancouverin olympialaisten ensimmäinen pudotuspelikierros tarjosi jännittäviä otteluita, kun ennalta heikommat: Latvia, Norja ja Valko-Venäjä kiusasivat suurempiaan. Norja taipui vasta viimeisen erän loppupuolella Slovakialle, Tshekki joutui venymään jatkoajalle Latviaa vastaan, sekä alkusarjassa hyvin pelannut Sveitsi voitti Valko-Venäjän vasta rangaistulaukauksien jälkeen. Ainostaan Kanada pääsi helpolla, kun isännät kukistivat Saksan tyylikkään ja ylivoimaisen esityksen jälkeen.

Jatkoon päässeillä mailla palautumisaika on lyhyt, sillä puolivälierät pelataan heti seuraavana kisapäivänä.

Yllätykset todella lähellä

Ensimmäisessä kamppailussa Sveitsi oli suurissa vaikeuksissa ennakkoluulottomasti pelanneen Valko-Venäjän kanssa. Heti ottelun alussa valkovenäläiset siirtyivät johtoon Aleksei Kaljutshnin maalilla, mutta Sveitsi nousi tasoihin ja johtoon Julien Sprungerin ja Hnat Domenichellin osumilla. Lopulta Valko-Venäjä kiri toisen erän lopussa tilanteeksi 2-2. Ratkaisua haettiin lopulta aina rangaistuslaukauksista saakka, joissa Sveitsi oli etevämpi.

Kanada puolestaan näytti parasta osaamistaan ottelussa Saksaa vastaan. Kisaisännät onnistuivat ensimmäisessä erässä viimeistelemään ainoastaan yhden maalin, mutta toisessa ja kolmannessa erässä Kanada latoi loppulukemiksi 8-2. Tehokkaimmin saksalaisia kurittivat Eric Staal (0+3), Jarome Iginla (2+0) ja Mike Richard (1+1).

Suomen vastustaja selvisi Tshekin ja Latvian välisestä kamppailusta. Ottelun alun perusteella näytti, että Tshekki menee menojaan, mutta toisin kävi. Latvia taisteli loppuun saakka ja nousi kahden maalin takaa tasatilanteeseen kolmannen erän loppupuolella. Ratkaisua haettiin jatkoajalta, jossa Tshekin David Krejci laukoi 3-2-maalilla maansa puolivälieriin Suomea vastaan.

Viimeinen puolivälieräjoukkue selvisi Slovakian ja Norjan välisessä kamppailussa. Slovakia aloitti ottelun vahvasti ja joukkue latoi ensimmäisessä erässä taululle 3-1-johtonumerot. Norja näytti venymiskykyään ja nousi lopulta kolmannessa erässä tasoihin. Kuluvalla kaudella loukkaantumisista kärsinyt Miroslav Satan tuhosi lopulta norjalaisten jatkohaaveet 4-3-voittomaalillaan kolmannessa erässä.

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen tulokset:

Sveitsi-Valko-Venäjä 3-2 rl.

Tshekki-Latvia 3-2 ja.

Kanada-Saksa 8-2

Slovakia-Norja 4-3

Puolivälierät:

USA-Sveitsi

Venäjä-Kanada

Suomi-Tshekki

Ruotsi-Slovakia

» Lähetä palautetta toimitukselle