NHL:ssä vähämaalinen yö

NHL / Uutinen
Maanantain vastaisena yönä taalaliigassa pelattiin vain kolme ottelua. Suomalaiset jäivät tällä kertaa ilman tehomerkintöjä. Kierroksen hahmo oli uuden nelivuotisen rahakkaan sopimuksen tehnyt Canucksin Todd Bertuzzi.

Itse ottelu Vancouverin ja Phoenixin välillä päättyi 3-3 tasapeliin, mutta illan puheenaihe oli Todd Bertuzzin uusi, nelivuotinen sopimus, jonka arvo on noin 28 miljoonaa dollaria.

Edellisessä pelissä kokoonpanon ulkopuolelle jätetty Coyotesin Kris Kolanos palasi takaisin joukkueeseen ja kiitti valmennusjohtoa luottamuksesta tehden tasoitusmaalin vain minuutti ennen pelin loppua. Ottelu oli peräti viides voitoton peli peräkkäin Phoenixille, kun taas Canucks ei ole hävinnyt vielä kertaakaan kotonaan.

Phoenixin Ossi Väänänen pelasi eniten Phoenixin joukkueessa, David Tanaben pakkiparina. Hänen saldokseen jäi kuitenkin -1 lukema tehotilastossa, kuten myös vastapuolen Sami Salolla. Jarkko Ruutu pelasi myös mukavasti yli 11 minuuttia pelissä.

Omat koirat purivat Kalliovuorilla

Buffalo katkaisi Coloradon kahden ottelun voittoputken vielä viime kaudella Avalanchessa pelanneen Chris Druryn johdolla. Ottelun ratkaisumaali syntyi vasta reilu kaksi minuuttia ennen pelin loppua, kun Drury sivalsi kiekon b-pisteen kaarelta Philippe Sauven vartioiman maalin ylänurkkaan.

- Hän teki jälleen yhden tärkeän maalin, yhden voittomaalin. Niin se homma vain on, Milan Hejduk kommentoi tärkeistä maaleista tunnetun Druryn suoritusta.

Buffalon 3-1 vierasvoiton toinen takuumies oli 32 torjuntaa tehnyt buffalovahti Martin Biron. Sabres päätti samalla kuuden ottelun vieraskiertueensa kolmanteen peräkkäiseen voittoon ja nousi ensimmäistä kertaa yli 50 % voittoprosentin.

Hurjassa vireessä oleva Peter Forsberg syötti Coloradon ainokaisen ja Alex Tanguayn tekemän yv-maalin ja rikkoi samalla 700 pisteen rajan. Ketju Tanguay-Forsberg-Hejduk on tehnyt huikeat 21 pistettä edellisessä kolmessa pelissä.

Suomalaisista Teemu Selänne pelasi ilman tehoja karvan verran alle 17 minuuttia pääsääntöisesti yhdessä Joe Sakicin ja Steve Konowalchukin kanssa. Riku Hahl ei pelannut koko kautta uhkaavan polvivamman takia ja Mika Norosen tehtävänä oli aukoa vaihtoaition porttia.

Maalivahdit vireessä Anaheimissa

Anaheimin ja Chicagon tiukka vääntö päättyi lopulta vähämaaliseen 1-1 tasapeliin. Illan tähtiä olivat joukkueiden kakkosvahdit, sillä Chicagon maalilla Michael Leighton torjui 31 kertaa, kun taas Anaheimin maalin suulla Martin Gerber venyi 25 torjuntaan.

Chicagon Kyle Calder vei vierasjoukkueen johtoon toisessa erässä, mutta Anaheimin tulokaslaituri Jeffrey Lupul tasoitti puntit ylivoimalla kolmannen erän puolivälin jälkeen. Maali oli nuorukaiselle toinen peräkkäisissä peleissä.

Chicagon Lasse Kukkonen palasi takaisin kokoonpanoon, mutta peliaikaa kertyi vain reilu seitsemän minuuttia. Tuomo Ruutu jäi ilman tehopisteitä runsaasta yv-ajasta huolimatta, kun taas Ville Nieminen raatoi yli neljä minuuttia alivoimalla.

Suomalaiset yön AHL-kierroksella

Grand Rapids - Hamilton 3-1



Eero Somervuori Ham.......... 0+0=0 0 2 lauk.



Toronto - Chicago 4-5



Tony Salmelainen Tor.......... 1+1=2 +3 4 lauk. 2min

Jani Rita Tor...................... 0+0=0 -1 3 lauk.

Mikko Luoma Tor................ 0+0=0 -1 2 lauk.



Norfolk - Hershey 0-2



Mikko Viitanen Her............... 0+0=0 0 1 lauk.



Binghamton - Manitoba 3-1



Mikko Jokela Man................ 0+0=0 -1 3 lauk. 2min

» Lähetä palautetta toimitukselle