NHL:ssä tapahtuu: Tremblay Vancouveriin, Connolly, Schaefer, Jackman ja Van Ryn sopimuksiin, Wotton Islandersiin,

NHL / Uutinen
Tähän uutiseen on koottu NHL:n tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä). Uutista päivitetään sitä mukaa, kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Puolustaja Kent Huskins, 27, on solminut vuoden sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. Huskins on ainoa Portland Piratesin pelaaja, joka pelasi viime kauden kaikki runkosarjaottelut. Tehoja kertyi 80 ottelussa 8+23=31. Kookas puolustaja on alunperin Chicago Blackhawksin varaus vuodelta 1998.

Yannick Tremblay Vancouveriin

Vancouver Canucks ilmoitti tehneensä sopimuksen Saksassa kaksi edellistä vuotta pelanneen puolustajan Yannick Tremblayn kanssa. Sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 450000 dollaria. Tremblay pelasi edellisen kerran NHL:ssä kaudella 2003-04, jolloin 30-vuotias puolustaja kiekkoili Atlantassa 38 runkosarjan ottelua ja teki 2+8=10 pistettä.

Tremblay on pelannut NHL:ssä yhteensä seitsemän kautta ja 378 runkosarjan ottelua. Näiden kausien aikana kovaa laukova puolustaja on tehnyt kaksi kertaa päälle 30 pistettä ja rikkonut kerran 10 maalin rajan.

Connolly jatkaa Buffalossa

Keskushyökkääjä Tim Connollyn ja Buffalo Sabresin ei tarvitse kuulla välimieskäsittelyn päätöstä, kun osapuolten pääsivät yhteisymmärrykseen monivuotisesta jatkosopimuksesta. Kuluneella kaudella 25-vuotias Connolly oli Sabresin viidenneksi paras pistemies 16 maalillaan ja 39 syöttöpisteellään.

Senators vältti välimieskäsittelyt Schaeferin sopimuksella

Ottawa Senators vältti välimieskäsittelyt täysin, kun seura solmi tuoreen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Peter Schaeferin kanssa. Monivuotisen sopimuksen taloudellisia yksityiskohtia ei julkistettu virallisesti, mutta Canadian Pressin mukaan arvo olisi 8,4 miljoonaa dollaria.

Kulunut kausi oli 29-vuotiaan Schaeferin NHL-uran paras. Kanadalaishyökkääjä iski 82 runkosarjaottelussa 20 maalia ja jakoi 30 maaliin johtanutta syöttöä.

Panthers vältti välimieskäsittelyt Van Rynin ja Jackmanin kanssa

Puolustaja Mike Van Ryn ja Florida Panthers ovat päässeet yhteisymmärrykseen neljä vuotta kattavasta jatkosopimuksesta. Sopimuksen ansiosta osapuolet välttivät välimieskäsittelyn.

Menneellä kaudella 27-vuotias Van Ryn saalisti 80 runkosarjaottelussa 13 maalia ja 29 syöttöpistettä. Maaleillaan Van Rynistä tuli Panthers-historian kolmas puolustaja, joka on tehnyt vähintään 13 maalia kaudessa.

Lisäksi Panthers solmi yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Ric Jackmanin kanssa. Panthers hankki 28-vuotiaan Jackmanin Pittsburgh Penguinsista maaliskuun 9. päivä 2006 vaihdossa keskushyökkääjä Petr Taticekiin.

Jackman pelasi Penguinsin ja Panthersin riveissä yhteensä 54 ottelua. Kyseisissä mittelöissä kanadalaispuolustaja ampui seitsemän maalia ja antoi 23 maaliin johtanutta syöttöä.

Mark Wotton Islandersin takalinjoille

New York Islanders on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Mark Wottonin kanssa. 32-vuotiaalla Wottonilla on vyöllään 43 NHL-ottelua. Wottonista on kaavailtu puolustuksen johtajaa ja esimerkkiä nuorille Islandersin farmiseura Bridgeport Sound Tigersiin.

Työsulkukaudella 2004-05 Wotton kiekkoili yhdessä nykyisen GM Garth Snow'n kanssa Pietarissa.

Maloney matkaa Ottawaan

Ottawa Senators on tehnyt yhden kauden kattavan sopimuksen 27-vuotiaan laitahyökkääjän Brian Maloneyn kanssa. Kanadalaishyökkääjä on pelannut kolme viimeisintä kautta AHL:n Chicago Wolvesissa.

Williams pysyy Motownissa, Langfeld ja Norton täydentämään farmia

Detroit Red Wings on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Jason Williamsin kanssa. Sopimus on arvoltaan 1,6 miljoonaa dollaria kaudesta.

Viime kaudella NHL:n minimipalkalla pelannut 26-vuotias Williams pääsi Red Wingsissä ensimmäistä kertaa vastuulliseen roolin ja pelasi läpimurtokautensa. 80 ottelussa syntyi 21+37=58 tehopistettä. Kanadalainen oli elementissään ylivoiman viivamiehenä Nicklas Lidströmin parina ja tekikin puolet tehoistaan ylivoimalla.

Williams on kuulunut Detroitin organisaatioon kaudesta 2000-01 lähtien, mutta häntä ei ole koskaan varattu NHL:ään. NHL-otteluita miehelle on kertynyt yhteensä 175 kappaletta ja niissä on syntynyt 38+52=90 tehopistettä. Työsulkukauden mies pelasi Porin Ässien riveissä.

Detroit on tehnyt sopimuksen myös jenkkihyökkääjä Josh Langfeldin kanssa. 29-vuotias Langfeld pelasi viime kaudella San Jose Sharkseissa sekä Boston Bruinsissa yhteensä 57 ottelua. Täytemieheksi molemmissa organisaatioissa jäänyt 191-senttinen ja 98-kiloinen oikea laituri teki pelaamissaan otteluissa vain 2+10=12 tehopistettä.

Langfeld on Ottawa Senatorsin kolmannen kierroksen varaus kesän 1997 draftista ja todennäköisesti hän tulee liittymään Red Wingsin farmijoukkueen Grand Rapids Griffsin vahvuuteen.

Brad Norton siirtyy myös Red Wingsin organisaatioon. Viime kaudella Jokereissakin käväisseen kovaotteisen kolossipakin sopimuksen yksityiskohdat jäivät pimentoon. 31-vuotiaan Nortonin osoitteena tulee myöskin olemaan todennäköisesti Red Wingsin farmijoukkue.

NHL-urallaan 193-senttinen ja 106-kiloinen Norton on päässyt pelaamaan yhteensä 108 ottelussa ja ottanut niissä 267 jäähyminuuttia. Tehopisteitä on kertynyt 3+7=10.

Blackhawks-nyrkkiosastolle vahvistusta

Chicago Blackhawks on solminut vuoden mittaisen sopimuksen laitahyökkääjä Reed Low'n kanssa. Low'n sopimus on niin sanotusti kaksisuuntainen, jolloin pelaajan tulot tippuvat mahdollisen farmikomennuksen ajaksi.

Menneellä kaudella 30-vuotias Low pelasi AHL:n Peoria Rivermenissä ja Missouri River Ottersissa. NHL-urallaan kovaotteinen kanadalainen on kiekkoillut kaikkiaan 250 ottelua. St. Louis Bluesin organisaatiossa tahkotuissa mittelöissä Low on merkkauttanut kolme maalia, 16 syöttöpistettä sekä 694 jäähyminuuttia.

Sarich pysyy Lightningissa

Puolustaja Cory Sarich jatkaa uraansa Tampa Bay Lightningissa. Sopimuksen pituus on yksi vuosi ja korvaus on 1,9 miljoonaa taalaa. Tekemällä sopimuksen Sarich vältti välimieskäsittelyn, joka oli ajoitettu maanantaille.

Sarich pelasi viime kaudella kaikki 82 ottelua, jo kolmannen kauden putkeen. Pisteitä hän teki 1+14 ja jäähyjä kertyi 79 minuuttia. Tuleva kausi on Sarichille jo kuudes Tampan paidassa.

Ference Flamesiin

Brad Ference luutii jatkossa Calgary Flamesin puolustuksessa, kun osapuolet solmivat tuoreen sopimuksen. Vapaana agenttina olleen Ferencen sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Kuluneella kaudella Ference kiekkoili AHL:n San Antonio Rampagessa ja Albany River Ratsissa. Urallaan kanadalaispuolustaja on pelannut 245 NHL-ottelua. Florida Panthersin ja Phoenix Coyotesin riveissä tahkotuissa kamppailuissa Ference on kerännyt 34 pistettä ja 563 jäähyminuuttia.

Pominville vältti välimieskäsittelyn

Buffalo Sabres on tehnyt kolmen vuoden mittaisen jatkosopimuksen hyökkääjä Jason Pominvillen kanssa. Tuore paperi on arvoltaan 3,1 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Viime kausi oli Pominvillen ensimmäinen NHL:ssä. Hän pelasi 57 ottelua, joissa hän teki 18 maalia ja 30 pistettä.

Cammalleri jatkaa Los Angelesissa

Los Angeles Kings ilmoitti tehneensä yksivuotisen jatkosopimuksen Michael Cammallerin kanssa. Sopimus on arvoltaan 1.7 miljoonaa dollaria. Menneellä kaudella 24-vuotias sentteri pelasi Kingsin paidassa 80 ottelua ja teki 26+29=55 pistettä. Cammalleri oli Los Angelesin menneen kauden paras maalintekijä. Cammalleri on Los Angelesin toisen kierroksen varaus vuoden 2001 draftista.

Toronto jatkoi Belakin sopimusta

Toronto Maple Leafs ilmoitti tehneensä yksivuotisen jatkosopimuksen Wade Belakin kanssa. Uusi sopimus kattaa kauden 2007-08 loppuun. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Menneellä kaudella fyysinen Belak pelasi Torontossa 55 ottelua ja teki näissä 0+3=3 pistettä. Jäähyllä Belak istui 109 minuuttia. Urallaan Belak on pelannut 330 NHL:n runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 7+18=25 pistettä. Jäähyllä Belak on istunut runkosarjassa yhteensä 920 minuuttia.

Washington kiinnitti Bradleyn ja Arsenen

Washington Capitals ilmoitti tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen 28-vuotiaan laitahyökkääjä Matt Bradleyn kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Bradley pelasi menneellä kaudella ensimmäisen kautensa Washingtonissa. Runkosarjan 74 ottelussa nopea laitahyökkääjä teki 7+12=19 pistettä ja otti 72 jäähyminuuttia. Bradley on edustanut NHL-urallaan aiemmin San Josea ja Pittsburghia.

Washington ilmoitti Bradleyn sopimuksen yhteydessä, että seura on tehnyt sopimuksen puolustaja Dean Arsenen kanssa. Arsene pelasi menneellä kaudella AHL-mestari Hersheyn riveissä 68 runkosarjan ottelua ja teki näissä 2+5=7 pistettä. Jäähyllä 26-vuotias fyysinen puolustaja istui 181 minuuttia.

Senators-sopimuksia

Ottawa Senators on tehnyt sopimukset hyökkääjien Chris Neilin ja Chris Kellyn kanssa. Neilin sopimus on kolmivuotinen ja arvoltaan 3,3 miljoonaa dollaria. Kellyn sopimus kattaa tulevan kauden.

Neilin sopimuksen ansiosta Senators ja Neil välttivät välimieskäsittelyn. Menneellä kaudella 27-vuotias Neil saalisti 79 ottelussa 16 maalia ja 17 syöttöpistettä. Kelly esiintyi kaikissa 82 runkosarjaottelussa Senators-kokoonpanossa. Keskushyökkääjä tehtaili 30 pistettä.

Lisäksi Senators on solminut vuoden mittaiset sopimukset laitahyökkääjä Cory Peckerin ja puolustaja Jamie Allisonin kanssa. Allison vietti kuluneen kauden Nashville Predatorsin ja Florida Panthersin organisaatioissa. Kovaotteinen kanadalaispuolustaja esiintyi vain 27 ottelussa tehoin 0+1.

Markov vahvistamaan Red Wings -takalinjoja

Detroit Red Wings vahvisti puolustustaan hankkimalla vapaana agenttina olleen Daniil Markovin. Venäläispakin sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 2,5 miljoonaa dollaria.

Markov on 30-vuotias fyysinen peruspuolustaja, jonka suurimmat avut ovat puolustuspään pelissä, mutta hän on myös melko taitava kiekon kanssa. Viime kaudella mies edusti Nashville Predatorsia ja 58 runkosarjaottelussa hän saalisti 11 syöttöpistettä. Markovin plusmiinusaldo oli yhdeksän pykälää plussan puolella.

NHL:ssä 185-senttinen ja 86-kiloinen Markov on aikaisemmin edustanut Toronto Maple Leafsia, Phoenix Coyotesia, Carolina Hurricanesia, Philadelphia Flyersia ja Nashville Predatorsia. 472 runkosarjaottelussa mies on tehnyt 25+106=131 tehopistettä. Pudotuspelikokemusta Markovilta löytyy 63 ottelua, joissa hän on tehnyt 2+12=14 tehopistettä plusmiinussaldon ollessa +26.

Hemskylle pitkä ja rahakas jatkosopimus

Edmonton Oilers on solminut kuusivuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Ales Hemskyn kanssa. Tshekkitaituri kuittaa jatkossa vuosituloina keskimäärin yli 4 miljoonaa dollaria.

- Sopimus pitää hänet Oilersissa kolmen rajoittamattoman vuoden ajan, mikä on meille erityisen tärkeää, kertoi apulais-GM Scott Howson.

- Alusta asti neuvottelimme vain pitkästä, viiden - kuuden vuoden sopimuksesta.

Menneellä kaudella 22-vuotias Hemsky nousi lopullisesti NHL:n tähtipelaajien joukkoon. Laituri keräsi runkosarjassa 77 tehopistettä ja oli syöttöpörssin kymmenes 58 syöttöpisteellään. Pudotuspeleissä Hemsky keräsi 24 ottelussa 6+11=17 pistettä, kun Oilers eteni aina Stanley Cup -finaaleihin asti.

Howsonin mukaan Oilersin joukkue alkaa olla Hemskyn ja pari päivää aiemmin julkistetun Shawn Horcoffin sopimusten myötä valmis. Lisähankinnatkin ovat kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa.

- Meidän täytyy vielä saada aikaan sopimus Joffrey Lupulin kanssa. Sen jälkeen istumme alas ja katsomme, onko meillä tarvetta pidentää joidenkin veteraanipelaajiemme sopimuksia, kertasi Howson tulevaa aikataulua.

- Tällä hetkellä pelaajapalkkiomme ovat yhteensä 30 ja 40 miljoonan välissä, eli tilaa hankinnoille tai palkankorotuksille on vielä, Howson pohti palkkakattoaikakauden kysymyksiä.

Islandersin nippu täydentyy

Mike York on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen Islandersin kanssa. Välimieskäsittelyn kautta löytynyt sopu takaa Yorkille 2,85 miljoonaa dollaria.

28-vuotias hyökkääjä naputti viime kaudella 13 maalia, kirjauttaen yhteensä 52 tehopistettä. Islandersin lisäksi kanadalainen on kiekkoillut Edmontonin ja New York Rangersin riveissä.

Yorkin jatkosopimuksen lisäksi Islanders vahvisti joukkuettaan puolustajakaksikko Allan Rourkella ja Ryan Caldwellilla. Pakkiparin oli tärkeä osa AHL:n Bridgeport Sound Tigersin viime kauden runkoa. New Yorkiin matkaa myös maalivahti Billy Thompson. Viime kaudella kiekkoja Ottawan farmijoukkue Binghamton Senatorsissa torjunut 23-vuotias maalivahti on Floridan vuoden 2001 varauksia. Kaikkien kolmen sopimukset ovat vuoden mittaisia.

Devilsissä sopimuksia

New Jersey Devils teki sopimukset neljän vapaan agentin papereilla liikkuneen pelaajan kanssa. Nimensä sopimuspaperiin kirjoittivat hyökkääjä Rod Pelley sekä puolustajat Tomas Harant, Mike Mottau ja Johnny Oduya. Sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Hyökkääjä Rod Pelley pelasi viimeiset neljä kautta yliopistosarja Ohio Staten riveissä. Menneellä kaudella 21-vuotias Pelley pelasi Ohion riveissä 39 ottelua ja teki näissä 7+7=14 pistettä. Slovakkipuolustaja Tomas Harant pelasi menneellä kaudella tsekkijoukkue Ceske Budejovicen riveissä 45 ottelua tehden 2+7=9 pistettä. Menneellä kaudella Slovakian MM-joukkueessa pelannut Harant on alunperin Nashvillen kahdeksas varaus vuoden 2000 draftista.

Hyökkäävä puolustaja Mike Mottau pelasi menneellä kaudella AHL-joukkue Peorian riveissä 76 ottelua, joissa hän teki 8+48=56 pistettä. Menneellä kaudella AHL:n tähdistöotelussa pelannut Mottau on pelannut NHL:ssä NY Rangersin ja Calgary Flamesin riveissä yhteensä 23 NHL-ottelua ja antanut näissä peleissä kolme syöttöä. Fyysinen puolustaja Johnny Oduya pelasi puolestaan menneen kauden Elitserienissä Västrä Frölundan paidassa 47 ottelua ja teki näissä otteluissa 8+11=19 pistettä.

Belfour Panthersin maalille

Verkkojulkaisu Sportsnet.can mukaan maalivahti Ed Belfour ja Florida Panthers ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Sopimus takaa veteraanivahdille 750000 dollarin tulot. Erinäiset bonukset voivat nostaa Belfourin ansiot yli 1,5 miljoonaan dollariin.

Menneellä kaudella 41-vuotias Belfour torjui Toronto Maple Leafsin maalilla. Loukkaantumisista kärsinyt konkari esiintyi vain 49 ottelussa saldolla 22 voittoa, 22 tappiota ja neljä jatkoaikahäviötä. Kanadalaisvahdin torjuntaprosentiksi muodostui 89,20% ja päästettyjen maalien keskiarvoksi 3,29.

San Joselle kaksi tärkeää sopimusta

Sharks sai allekirjoitukset kahteen tärkeää sopimukseen. Toista kauttaan NHL:ssä pelaava saksalainen puolustaja Christian Ehrhoff teki kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Ehrhoffin hyvät esitykset olivat yksi syy miksi joukkue uskalsi kaupata niinikään hyvän kiekollisen puolustajansa Tom Preissingin. Preissing-kaupassa joukkueeseen saapunut hyökkääjä Mark Bell teki heti kolmen vuoden sopimuksen uuden joukkueensa kanssa. Sopimus tehtiin ennenkuin sopimus olisi edennyt välimieskäsittelyyn asti. Bell pelasi viime kaudella vielä Chicagon riveissä.

Sean Avery jatkaa Los Angelesissa

Los Angelesin moottoriturpa hyökkääjä Sean Avery on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Kingsin kanssa. 26-vuotias Avery oli toistamiseen NHL:n jäähykuningas viime kaudella ja keikkui usein otsikoissa kärkevien mielipiteidensä ansioista. Kings sulki hänet joukkueen ulkopuolelle kolmesta viimeisestä ottelusta Averyn riideltyä joukkueen päävalmentajan kanssa harjoituksissa. Avery pelasi viime kaudella 75 ottelua ja teki näissä 15 maalia ja yhteensä 39 pistettä. Jäähyminuutteja hänelle merkattiin 257. Tuore sopimus on arvoltaan 1.1 miljoonaa dollaria.

Recchi takaisin Pittsburghiin

Laitahyökkääjä Mark Recchi palaa Pittsburgh Penguinsiin. Recchi aloitti myös kauden 2005-06 Penguinsin riveissä, mutta tuli kaupatuksi ennen siirtotakarajaa Carolinaan, jossa tilille tuli Stanley Cup-mestaruus.

Carolinan riveissä Recchi oli hyvässä vireessä etenkin pudotuspeleissä, sillä 25 ottelussa tilille kertyi 16 tehopistettä. Koko urallaan Recchi on pelannut 1256 NHL-runkosarjakamppailua, joissa tilille on kertynyt 1265 tehopistettä.

Pittsburghin ja Carolinan lisäksi Recchi on edustanut Montrealia ja Philadelphiaa. Penguins ei kertonut nyt tehdyn sopimuksen yksityiskohtia julkisuuteen.

Asham jatkaa Islandersin miehenä

Hyökkääjä Arron Asham on päässyt yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta New York Islandersin kanssa. Ashamin vuoden kestävä jatkopesti takaa hänelle 950 000 dollarin tulot.

Viime kaudella Asham kynäili 63 ottelussa 24 pistettä. Kauden 18 viimeistä ottelua jäivät Ashamilta väliin nyrjähtäneen nilkan takia.

- Arron tuo Chris Simonin ja Brendan Wittin ohella kaivattua periksiantamattomuutta kokoonpanoomme, tuore GM Garth Snow suitsutti.

Avalancheen tuoretta voimaa ja vanhaa verta

Colorado Avalanche on tehnyt sopimuksen kahden uuden pelaajan kanssa. Veteraanipuolustaja Ken Kleen yhden vuoden sopimus on arvoltaan 700 000 dollaria.

- Ken on vahva, kokenut puolustaja, joka on vuosien ajan todistanut pystyvänsä pelaamaan ottelussa isoja minuutteja luotettavaa puolustuspään pelaamista ja uskomme hänen tekevän niin ensi kaudella meidän joukkueessamme, kehui Avalanchen toimitusjohtaja Francois Giguere hankintaansa sopimuksen julkaisemisen yhteydessä

Klee on pelannut yksitoista kautta ja NHL:ssä ja edustanut tuona aikana Washingtonia, Torontoa ja New Jerseytä. Hän on parhaimmillaan yksi NHL:n aktiivisimpia taklaajia ja pystyy todella tiukan paikan tullen pelaamaan myös laitahyökkääjänä.

Paul ”Peterin poika” Statsny tuo organisaation kaivattua nuoruutta. Viime kesänä toisella kierroksella varattu Statsny on pelannut kaksi viimeistä kautta Denverin yliopiston joukkueessa. Ensimmäisellä kaudellaan sentteri valittiin WCHA:n vuoden tulokkaaksi ja viime kaudella Statsny voitti WCHA:n pistepörssin sekä valittiin liigan ykköskentälliseen. Kaikkien yliopistosarjojen
yhteistähdistössä hän oli kolmoskentällisen keskusmiehenä.

- Paul tuo organisaatioon melkoisen määrän nopeutta, taitoa ja potentiaalia. Hänen saavutuksensa yliopistosarjoissa puhuvat puolestaan ja odotamme hänen kehittyvän entisestään, kommentoi Giguere tuoretta värväystään.

Kaksikyppisen Statsnyn sopimus on kolmivuotinen ja Rocky Mountain Newsin mukaan ensimmäisen kauden palkka on 450 000 taalaa, jos Paul pystyy valtaamaan pelipaikan
NHL-miehistöstä. Todennäköisemmin Statsny aloittaa kautensa AHL:ssä Albany River Ratsien riveissä.

Canucks-organisaatio senkun vahvistuu

Vancouver Canucks hankki itselleen vapaan agentin papereilla liikkuneen tsekkihyökkääjän Jan Bulisin. Bulis teki Canucksin kanssa vuoden sopimuksen, jonka arvo on 1.3 miljoonaa dollaria. Menneellä kaudella laitahyökkääjä pelasi Montrealissa 73 ottelua, joissa hän teki 20+20=40 pistettä. Lisäksi hän otti 50 jäähyminuuttia ja merkkautti +2 tehosaldon.

Urallaan 28-vuotias Bulis on pelannut NHL:ssä 473 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 84+138=222 pistettä. Pudotuspelejä Bulis on pelannut 23 ottelua, joissa hän on tehnyt 2+2=4 pistettä. Hän on edustanut urallaan ennen Vancouveria Washingtonia ja Montrealia. Bulis on alunperin Washingtonin toisen kierroksen varaus vuoden 1996 draftista.

Bulisin lisäksi Canucks teki yhden vuoden sopimuksen vapaana agenttina olleen Lee Gorenin kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei kerrottu. Menneellä kaudella 28-vuotias isokokoinen laitahyökkääjä pelasi Vancouverissa 28 NHL-ottelua tehoilla 1+2 ja Canucksin farmijoukkueessa Manitobassa 42 AHL-ottelua tehoilla 22+19=41. Goren on alunperin Bostonin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 1997 ja on pelannut NHL:ssä yhteensä 65 runkosarjan ottelua.

Bulisin ja Gorenin lisäksi nimensä Canucksin tarjoamaan sopimuspaperiin kirjoitti tanskalaishyökkääjä Jannik Hansen. Menneellä kaudella 20-vuotias Hansen pelasi WHL-joukkue Portland Winter Hawksissa 53 runkosarjan ottelua, joissa hän teki 24+40=64 pistettä. Hansen oli WHL-tulokkaana joukkueensa toiseksi paras pistemies ja hän sijoittui koko WHL:n pistepörssissä 19. sijalle. WHL:n pudotuspeleissä Hansen pelasi 12 ottelua ja teki 7+6=13 pistettä. Hansen on alunperin Vancouverin yhdeksännen kierroksen varaus vuoden 2004 draftista.

Canucks vahvisti vielä farmijoukkue Manitoban puolustusta tekemällä sopimuksen fyysisen puolustajan Joe Rullierin kanssa. Rullier pelasi menneellä kaudella AHL:ssä Hartfordin ja Manchesterin riveissä yhteensä 66 ottelua ja tekemällä 8+23=31 pistettä. Lisäksi hän otti 160 jäähyminuuttia. Rullier on pelannut AHL:ssä yhteensä 398 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 20+57=77 pistettä. Jäähyjä 26-vuotias isokokoinen puolustaja on ottanut näissä peleissä yhteensä 1129 minuuttia.

Smith jatkaa San Josessa

San Josen raatajasentteri Mark Smith jatkaa vuoden mittaisella sopimuksella San Josen riveissä. Pääasiassa kolmos- ja neloskentissä pelannut sentteri teki viime kaudella uransa parhaat tehot 9+15, vaikka rooli olikin läpi kauden vastustajan parhaita vastaan pelaaminen. Smith oli Sharksin paras aloittaja, kohtalaisen vaatimattomalla 51,9% lukemilla. Pudotuspeleissä Smith oli yllättäen yksi joukkueen parhaista maalintekijöistä kolmella osumallaan.

Smithin sopimus syntyi välimieskäsittelyn jälkeen. Arvoltaan sopimus on 700,000 dollaria.

Petrovicky Pittsburghiin

Pittsburgh Penguinsin hyökkäys vahvistui Atlantassa viime kaudella pelanneella Ronald Petrovickylla. 29-vuotias slovakkihyökkääjä pelasi viime kaudella 60 ottelua, joissa syntyivät tehot 8+12. Petrovicky oli Atlantan joukkueen toiseksi ahkerin taklaaja ja edusti helmikuussa Slovakiaa Torinon olympialaisissa. Petrovickyn sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Erat ja Predators sopivat jatkosta

Martin Erat edustaa jatkossakin Nashvillea. Tuoreen sopimuksen pituus on kaksi kautta ja arvo 3,35 miljoonaa dollaria. 24-vuotias tshekkihyökkääjä oli kaudella 2005-06 joukkueensa kuudenneksi paras pistemies 49 tehopisteellä. Viidessä pudotuspeliottelussa Eratin tilille kirjattiin yksi maali ja yksi syöttöpiste. Tuleva kausi on Eratin viides NHL-tasolla.

Kotalikille monivuotinen Sabres-jatko

Buffalo Sabres teki monivuotisen jatkosopimuksen 27-vuotiaan tsekkihyökkääjä Ales Kotalikin kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei kerrottu. Menneellä kaudella kovaa laukova laitahyökkääjä pelasi Buffalon paidassa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 25+37=62 pistettä. Pudotuspeleissä Kotalik pelasi 18 ottelua ja teki 4+7=11 pistettä. Kotalik on Buffalon kuudennen kierroksen varaus vuoden 1998 draftista.

Alexander Edler sopimukseen Vancouverin kanssa

Vancouver Canucks on tehnyt kolmivuotisen sopimuksen ruotsalaispuolustaja Alexander Edlerin kanssa. Menneellä kaudella kiekollisessa pelissä urallaan kunnostautunut puolustaja kirjautti WHL:n tulokkaana Kelownassa 62 ottelussa 53 (13+40) pistettä. Hänen tehopörssilukunsa oli +21 ja jäähyjä 20-vuotias Edler otti 44 minuuttia.

» Lähetä palautetta toimitukselle