NHL:ssä tapahtuu: Sabres ja Avalanche solmivat jatkopahveja

NHL / Uutinen
NHL:n toimitusjohtajilla riittää aina tähän aikaan kesästä puuhaa, kun jatkosopimuksia ja pelaajakauppoja valmistellaan kiireisesti. Tämän otsikon alle on koottu tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä) ja uutista päivitetään sitä mukaan kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Puolustaja Brett Clark ja keskushyökkääjä Steve Moore jatkavat Colorado Avalanchen organisaatiossa ainakin ensi kauden. Yksivuotisten sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Clark esiintyi Avalanchen farmijoukkueen Hershey Bearsin kaikissa runkosarjaotteluissa. Kanadalaispakki palkittiin kauden päätteeksi joukkueen parhaana pakkinna ja oli myös pisteiden valossa paras puolustaja.

Viimeiset kaksi kautta pääasiassa Bearsin kokoonpanossa viilettänyt Moore on pelannut Avalanche-paidassa kaikkiaan 12 ottelua.

Buffalossa allekirjoiteltiin jälleen

Hyökkääjät Curtis Brown ja Ales Kotalik ovat tehneet jatkosopimukset Buffalo Sabresin kanssa. Molempien kontrahdit ovat yksivuotiset, mutta Kotalikin sopimuksessa on vielä seuran optio toisesta vuodesta.

Koko uransa Sabresissa pelannut 27-vuotias Brown keräsi viime kaudella 31 tehopistettä 74 ottelussa.

Kotalikille viime kausi oli varsinaisesti hänen ensimmäisensä NHL:ssä. Kaudella 2001-02 hän pelasi 13 ottelua Sabres-paidassa, mutta viime kaudella hän pelasi 68 ottelua NHL:ssä. Pisteitä 24-vuotiaalle tsekille kertyi 35.

Blues hyväksyi välimieskäsittelyn päätöksen

Maanantaina tuntuvan palkankorotuksen välimieskäsittelyssä saanut Pavol Demitra sekä St. Louis Blues pääsivät yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta.

Bluesilla oli 72 tuntia aikaa päättää hyväksyäkö vai hylätä Demitran uusi 6,5 miljoonan dollarin sopimus. Mikäli Blues olisi hylännyt kontrahdin, olisi slovakkihyökkääjästä tullut rajoittamaton vapaa agentti.

Viime kaudella Demitra saalisti 36 maalia ja 57 syöttöpistettä sijoittuen NHL:n pistepörssissä kuudennelle sijalle.

Hurricanesiin lisää nuoruutta

Laituri Chad LaRose allekirjoitti Carolina Hurricanesin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Kontrahdin tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kauden 21-vuotias LaRose vietti OHL:n Plymouth Whalersissa tehden 67 ottelussa 61 maalia ja 56 syöttöpistettä. Komeat 117 pistettä oikeuttivat kolmanteen sijaan OHL:n pistepörssissä.

Tripp matkaa Kings-miehistöön

Viime kaudella New York Rangersissa NHL-debyyttinsä tehnyt John Tripp jatkaa uraansa Yhdysvaltain länsirannikolla Los Angelesin Kingsin riveissä. Kanadalaislaiturin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Päättyneellä kaudella yhdeksän ottelua Rangers-paidassa pelannut Tripp jäi vapaaksi agentiksi manhattanilaisseuran jättäessä jatkosopimustarjouksen tekemättä.

Beckett Minnesotaan

Viime kauden AHL:n Milwaukee Admiralsissa kiekkoillut puolustaja Jason Beckett allekirjoitti Minnesota Wildin kanssa yksivuotisen sopimuksen. Kontrahdin tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Admiralsin riveissä Beckett saalisti 64 ottelussa kaksi maalia ja 10 syöttöpistettä.

Beckett on Philadelphia Flyersin toisen kierroksen varaus vuodelta 1998.

Hävelid pysyy mahtiankkojen vahvuudessa

Ruotsalaispuolustaja Niclas Hävelid hyväksyi Anaheim Mighty Ducksin tarjoaman kolmivuotisen jatkosopimuksen. Uuden kontrahdin ansioista osapuolet välttivät sopimukselle jo kaavaillun välimieskäsittelyn.

Uransa parhaat tehot, 11+22, viime kaudella saalistanut Hävelid on pelannut koko NHL-uransa Mighty Ducksin riveissä. Kaikkiaan 231 ottelussa on syntynyt 18 maalia ja 41 syöttöpistettä.

Maailmanmatkaaja Eakins Vancouveriin

Veteraanipuolustaja Dallas Eakins jatkaa uraansa Vancouver Canucksin organisaatiossa. Jenkkipakin tuoreen sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kauden 36-vuotias Eakins vietti Atlanta Trashersin farmijoukkueessa Chicago Wolvesissa saalistaen 72 ottelussa 15 pistettä ja 84 jäähyminuuttia.

Viisitoistavuotisella ammattilaisurallaan Eakins on pelannut kaikkiaan vain 120 NHL-ottelua kahdeksan eri NHL-joukkueen riveissä.

Demitralle oiva palkankorotus

Tämän kesän ensimmäinen välimiesmenettelypäätös julkaistiin maanantaina. St. Louis Bluesin viime kauden paras pistemies Pavol Demitra sai yli 2,5 miljoonan dollarin palkankorotuksen välimiesmenettelyn tuloksena. Demitralle määrättiin vuoden sopimuspaperi, jonka arvo on 6,5 miljoonaa dollaria. Bluesilla on 3 päivää aikaa ilmoittaa hyväksyykö se Demitran sopimuksen. Mikäli joukkue ei hyväksy sopimusta, tulee Demitrasta rajoittamaton vapaa agentti, joka voi neuvotella uudesta sopimuksesta minkä tahansa seuran kanssa.

Blackhawks-takalinjoille lisää syvyyttä

Chicago Blackhawksin GM Mike Smith julkaisi organisaation uusimman hankinnan Deron Quintin tuoreen sopimuksen. Jenkkipuolustajan kontrahdin yksityiskohtia ei julkistettu.

Melko pitkään eri NHL-organisaatioissa pelipaikkaa hakenut 27-vuotias Quint vietti viime kautensa Phoenix Coyotesin kirjoilla saalistaen 51 ottelussa seitsemän maalia ja 10 syöttöpistettä. Statistiikkaan tuli merkintöjä myös neljästä ottelusta farmijoukkue Springfield Falconsin kokoonpanosta.

Kahdeksan NHL-kautensa aikana Quint on ehtinyt Winnipeg Jetsin/Phoenix Coyotesin, New Jersey Devilsin sekä Columbus Blue Jacketsin riveissä tahkoamaan kaikkiaan 407 NHL-ottelua. Kyseisissä mittelöissä maaliverkko on heilahtanut 42 kertaa, syötöt löytäneet pelitoverit 90 kertaa ja jäähypenkki kulunut 148 minuutin ajan.

Quint on Winnipeg Jetsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1994 - kaikkiaan varaustilaisuuden 30. varaus.

Islanders ja Papineau sopimukseen

Keskushyökkääjä Justin Papineau jatkaa New York Islandersin riveissä ainakin ensi kauden. Kanadalaissentterin yksivuotisen jatkosopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Papineau siirtyi Long Islandille St. Louisista viime kauden siirtorajalla vaihdossa maalivahti Chris Osgoodiin.

Papineaun kontrahdin ansiosta Islandersilla on nyt kaikkien rajoitettujen vapaiden agenttiensa kanssa sopimukset.

Floridassa uusia jatkopahveja

Florida Panthersin GM Rick Dudley ilmoitti organisaation tehneen yksivuotiset jatkosopimukset puolustaja Kyle Rossiterin sekä hyökkääjien Eric Beaudoinin ja Mike Greenin kanssa.

Kontrahtien tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Dwyer jatkaa Montrealissa

Montrealin viime kaudella Rangersin waiversista poimima Gordie Dwyer jatkaa ainakin seuraavan kauden joukkueessa. Kaudesta 04-05 option sisältävä sopimus tietää Dwyerille ensi kaudella 484,000 dollarin tuloja. Dwyer keräsi Rangersin ja Canadiensin paidoissa viime kaudella yhteensä 96 jäähyminuuttia 28 pelissä.

Tukku sopimuksia Edmontonissa

Edmontonin toimitusjohtaja Kevin Lowe jatkoi nuorten pelaajiensa jatkosopimusten rustailua. Hyvän kauden pelannut Shawn Horcroft, Marty Reasoner ja nuorukainen Raffi Torres solmivat kukin kahden vuoden sopimuksen. Janne Niinimaa-kaupassa preerialle tullut Torres sai yhden suunnan sopimuksen, joten hänen uskotaan ottavan ensi kaudella vakiopaikan Öljymiesten kokoonpanosta.

Lisäksi Oilers ilmoitti tehneensä puolustaja Bobby Allenin ja hyökkääjä Michael Heinrichin kanssa yksivuotiset jatkosopimukset.

McCarthy jatkaa Windy Cityssä

Puolustaja Steve McCarthy hyväksyi Blackhawks-organisaation tarjoaman jatkosopimuksen minimitarjouksen. Kanadalaispakki jatkaa täten intiaanipaidassa ainakin ensi kauden. Tuoreen jatkosopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kaudella 22-vuotias McCarthy pelasi 57 ottelua Blackhawks-kokoonpanossa saalistaen viisi pistettä sekä 23 jäähyminuuttia. Lisäksi tilastomerkintöjä tuli 19 ottelusta farmijoukkue Norfolk Admiralsin riveistä.

NHL-runkosarjan päätyttyä McCarthy vahvisti Admiralsin pudotuspelimiehistöä tahkoten yhdeksän AHL:n playoffs-ottelua.

Sapelinheiluttajille kaksi jatkosopimusta lisää

Ex-Tepsi Henrik Tallinder ja kovaotteinen Eric Boulton allekirjoittivat jatkosopimuksen Buffalon kanssa. Laituri Boultonin pahvi tehtiin juuri ennen välimiesneuvottelua ja on kestoltaan kaksi vuotta. Viime kaudella hän pelasi 58 ottelussa tehden yhden maalin ja keräten jäähyminuutteja enemmän kuin kukaan muu joukkueessa, 178.

Ruotsalaisen Tallinderin kanssa seura teki yhden vuoden, 836 000 dollarin sopimuksen. Viime kaudella Henrik kärsi loukkaantumisista, mutta onnistui tekemään kolme maalia ja antamaan kymmenen syöttöä 46 pelissä.

Kraft ja Bradley kysyvät pingviinipaidassa

Pittsburgh Penguis ja hyökkääjät Milan Kraft ja Matt Bradley pääsivät yhteisymmärrykseen jatkosopimuksista. Kontrahtien yksityiskohtia ei julkistettu.

Tsekkilaituri Kraft puolitti viime kautensa Pittsburghin sekä farmijoukkue Wilkes-Barre/Scrantonin kokoonpanoissa. San Jose Sharksista maaliskuussa hankittu Bradley ei pelannut otteluakaan Penguis-paidassa ranneleikkauksen vuoksi.

Losissa julkaistiin nippu sopimuksia

Los Angeles Kingsin GM Dave Taylor julkaisi tukun uusia sopimuksia. Kesällä draft-viikonlopun hulinassa Boston Bruinsista hankittu slovakkisentteri Josef Stümpel solmi organisaation kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Lisäksi vuoden sopimukset allekirjoittivat hyökkääjät Kip Brennan, Jerred Smithson, Detroitista hankittu Sean Avery ja rookiekaudellaan yhden ottelun ylhäällä pelaamaan päässyt Scott Barney. Kings-puolustukseen syvyyttä lisäävät prospect-puolustaja Joe Rullier ja Coloradon organisaatiosta siirtynyt UFA-pakki Bryan Muir

Sopimusten taloudellisia yksityiskohtia ei julkistettu.

Lisää nuoruutta Flames-puolustukseen

Calgary Flames hankki lisää nuoruutta takalinjoilleen tekemällä sopimuksen 24-vuotiaan puolustajan Jesse Wallinin kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Wallin jäi päättyneen kauden jälkeen vapaaksi agentiksi miehen aikaisemman seuran Detroit Red Wingsin jättäessä jatkosopimustarjouksen tekemättä.

Nelivuotisen NHL-uransa aikana kanadalaispuolustaja on kerännyt 49 ottelussa kaksi syöttöpistettä ja 34 jäähyminuuttia.

Blues-prospecteille jatkot

Maalivahti Cody Rudkowsky ja hyökkääjä Marc Brown jatkavat St. Louis Bluesin organisaatiossa tulevaisuudessakin. Kummankaan jatkosopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Nuori 25-vuotias Rudkowsky vietti pääosan kaudestaan ECHL:n Trentonin joukkueessa pelaten kuitenkin yhden ottelun St. Louisin paidassa.

Brownin kausi kului Bluesin farmijoukkueessa Worcester Ice Catsissa. Neljännen kauden Worcesterin paidassa viettänyt kanadalaislaituri saalisti 58 ottelussa 13 maalia ja 15 syöttöpistettä.

Chubarov jatkaa Brittiläisessä Columbiassa

Vancouver Canucksin GM Brian Burke ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Artem Chubarovin kanssa. Venäläiskeskushyökkääjän sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kaudella 23-vuotias sentteri tahkosi 62 runkosarjaottelua saaden tililleen seitsemän maalia ja 13 syöttöpistettä. Pudotuspeleissä 14 mittelön saldoksi jäi kaksisyöttöpistettä sekä neljä jäähyminuuttia.

Bostonissa kolme uutta sopimusta

Boston Bruins ilmoitti tehneensä sopimukset maalivahti Andrew Raycroftin ja kahden nuoren puolustajan kanssa.
Raycroftin, Zdenek Kutlakin sekä Ed Campbellin sopimukset ovat vuoden mittaisia.

Raycroft, 23, on Bruinsin neljännen kierroksen valinta vuodelta 1998. Viime kaudella hän pelasi Providencen joukkueessa 36 peliä maalikeskiarvolla 2.50. Ylhäällä Bostonissa lukemat olivat viisi peliä ja 2.40.
"Andrew on yksi parhaista nuorista pelaajistamme ja hän tulee olemaan ykköshaastaja maalivahdin tontille syksyn harjoitusleirillä", sanoi Bruinsin GM Mike O'Connell.

Kutlak, 23, vietti suurimman osan kaudesta Providencessa tehden neljä maalia ja 16 pistettä 68 pelissä. Jäähyllä hän istui 52 minuuttia. Bostonissa pelejä tuli neljä kappaletta ja maalitilikin tuli avattua.

Ed Campbell, 29, ei ole vielä tehnyt NHL-debyyttiä. Grand Rapidsin joukkueessa hän sai 80 ottelussa 12 syöttöpistettä ja 140 jäähyminuuttia.

Buffalossa sopimusten tekoa

Buffalo Sabres sekä hyökkääjät Tim Connolly, Taylor Pyatt, Steve Begin ja Adam Mair sekä puolustaja Dmitri Kalinin pääsivät yhteisymmärrykseen uusista sopimuksista.

Connollyn, Pyattin, Beginin ja Kalinin sopimukset ovat yksivuotisia. Mairin sopimus on monivuotinen. Sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Beginin sopimus oli joukosta ainoa kontrahti, joka olisi voinut joutua välimieskäsittelyyn.

Tuoreiden sopimusten ansiosta kovaotteinen hyökkääjä Eric Boulton on ainoa perjantaina alkaviin välimieskäsittelyihin joutuva Sabres-pelaaja.

Pittsburghissa uusia kasvoja ja sopimuksia

Pittsburgh Penguins vahvisti kokoonpanoaan kahdella uudella kasvolla solmien samalla kolme jatkosopimusta. Rajoittamattomat vapaat agentit Kelly Buchberger ja Mike Eastwood sekä rajoitetut vapaat agentit Rico Fata, Toby Peterson ja Rob Scuderi allekirjoittivat tuoreet sopimukset Penguinsin kanssa.

Veteraanit Eastwood ja Buchberger tuovat joukkueeseen johtajuutta ja kokemusta. Fata, Peterson ja Scuderi pitävät huolen nuoren ryhmän tulevaisuudesta.

Kolme Stanley Cup -mestaruutta voittanut 36-vuotias Buchberger on 16 NHL-kautensa aikana ehtinyt edustaa Edmonton Oilersia, Atlanta Trashersia, Los Angeles Kingsiä sekä viimeksi Phoenix Coyotesia. Kaikkiaan 1111 NHL-ottelun aikana taannoisen Oilers-kapteenin tilille on kertynyt 305 pistettä sekä 2188 jäähyminuuttia.

Lukuisten NHL-seurojen riveissä viilettänyt 36-vuotias Eastwood kiekkoili viime kauden St. Louis Bluesin sekä Chicago Blackhawksin kokoonpanoissa. Eastwood aloitti kautensa Bluesissa, mutta siirtyi joulukuussa waivers-listan kautta Blackhawsiin. Toronton, Winnipegin, Phoenixin, New York Rangersin, St. Louisin ja Chicagon paidassa pelannut Eastwood on saalistanut 701 ottelussa 217 pistettä ja 313 jäähyminuuttia.

Lisäksi Penguins-ikoni Mario Lemieux ilmoitti jatkavansa vielä kauden Pittsburghin riveissä.

Zyuzin pysyy Wild-paidassa

Minnesota Wildin GM Doug Risebrough ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Andrei Zyuzinin kanssa. Venäläispuolustajan monivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Minnesota nappasi 25-vuotiaan Zyuzinin waivers-listalta viime marraskuussa. Viime kaudella venäläispakki tahkosi 66 ottelua Wild-nutussa keräten 16 pistettä ja 34 jäähyminuuttia. Lisäksi tilille kertyi 18 pudotuspelimittelöä.

NHL-urallaan nuori venäläinen on ehtinyt kaikkiaan pelata 293 ottelua San Josen, Tampa Bayn, New Jerseyn sekä Minnesotan riveissä.

Leetch pysyy Broadwaylla

Koko uransa Manhattanilla pelannut veteraanipuolustaja Brian Leetch jatkaa uraansa New York Rangersin paidassa.

Kokenut 35-vuotias Rangersin luottopakki pelasi viime kaudella vaikean jalkavamman vuoksi vain 51 ottelua ja teki niissä 12 maalia sekä antoi 18 syöttöä. Urallaan Leetch on saalistunut yhteensä 945 pistettä.

Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Tampassakin tapahtuu

Viime kauden päätteeksi rajoitetuiksi vapaiksi agenteiksi jääneet laiturit Sheldon Keefe ja Shane Willis jatkavat Tampa Bay Lightningin organisaatiossa. Sopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Keefe pelasi kuluneella kaudella 37 ottelua Lightning-paidassa merkkauttaen tililleen kaksi maalia ja viisi syöttöpistettä. Lisäksi kanadalaislaituri viiletti 33-mittelössä Lightningin farmijoukkueessa Springfield Falconsissa.

Willis vietti koko kauden Falconsin kokoonpanossa keräten 55 ottelussa 16 maalia ja 16 syöttöpistettä.

Keefen ja Willisin jatkosopimusten ansiosta Lightningille jää enää kolme pelaajaa ilman sopimusta. Organisaation rajoitetuilla vapailla agenteilla Brad Richardsilla, Cory Stillmanilla ja Dan Boylella on elokuun ensimmäiseen päivään asti aikaa vastata seuran jättämiin sopimusten minimitarjouksiin - Stillmanin sopimus on ainoa välimieskäsittelyyn mahdollisesti joutuva.

Williams ja Somik jatkavat Flyers-paidassa

Philadelphia Flyers on tehnyt jatkosopimukset sekä Justin Williamsin että Radovan Somikin kanssa. Somikin kontrahti on kahden vuoden mittainen ja Williamsin paperi kattaa vain tulevan kauden.

Somik, 26, pelasi viime kaudella 60 ottelua keräten 18 tehopistettä. Kausi oli slovakialaisen ensimmäinen NHL:ssä. Rikkonaisen viime kauden pelannut 21-vuotias Williams tehoili 24 pisteen verran.

Erskinelle jatkopahvi Dallasissa

Puolustaja John Erskine, 23 v, hyväksyi Dallas Starsin tarjoaman vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus tuo edelliskauteen 10% korotuksen eli on arvoltaan noin 660 000 dollaria. Sopimus on kahden suunnan sopimus. Mikäli Stars
haluaisi miehen farmiin lähettää, pitäisi Erskinen läpäistä waivers-lista, mikä taannee 49 NHL-ottelua pelanneelle nuorukaiselle pelipaikan ylhäällä. John Erskine pelasi viime kaudella 16 ottelua Stars-paidassa ja 52 ottelua Utahissa kirjauttaen 274 jäähyminuuttia Grizzliesin riveissä.

Puolan vasara Calgaryyn

Calgary Flames hankki kovuutta kokoonpanoonsa tekemällä sopimuksen puolalaisen nyrkkisankarin Krzysztof Oliwan kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kauden Oliwa vietti sekä Boston Bruinsin että New York Rangersin organisaatioissa keräten 24 ottelussa yhden syöttöpisteen sekä 81 jäähyminuuttia. Lisäksi otteluita kertyi Rangersin farmijoukkueessa Hartford Wolf Packissa 33 mittelön verran.

Seitsemenvuotisen NHL-uransa aikana Oliwa on ehtinyt pelaamaan kaikkiaan 324 ottelua taalajäillä. New Jerseyn, Colmbuksen, Pittsburghin, New York Rangersin ja Bostonin riveissä tilille on kertynyt 41 pistettä sekä muhkeat 1120 jäähyminuuttia.

Baumgartner pysyy Vancouverissa

Vancouver Canucksin GM Brian Burke ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen Nolan Baumgartnerin kanssa. Kanadalaispuolustajan sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Kautensa pääasiassa Vancouverin farmijoukkueessa Manitoba Moosessa viettänyt 27-vuotias Baumgartner pelasi Canucks-paidassa kahdeksan runkosarjaottelua sekä kaksi playoff-mittelöä.

Bednar jatkaa Floridan lämmössä

Florida Panthers ja Jaroslav Bednar
välttivät välimieskäsittelyn tsekkilaiturin allekirjoitettua yksivuotisen jatkosopimuksen. Sopimus takaa SM-liigastakin tutulle hyökkääjälle 500,000 dollarin tulot seuraavalta kaudelta.

Bednar siirtyi Floridaan Los Angelesista viime marraskuussa. Bednarin mukana Floridaan matkasi ruotsalaispuolustaja Andreas Lilja. Kaliforniaan Kings-miehestöön lähetettiin venäläisveteraani Dmitry Yushkevich. Lisäksi Kings sai viidennen kierroksen varausvuoron.

Minnesotan maalivahtiosasto turvattu

Minnesota Wild ja maalivahti Manny Fernandez pääsivät yhteisymmärrykseen tuoreesta jatkosopimuksesta. Yksivuotinen sopimus tietää kanadalaiskassarin tilipussiin 2,2 miljoonan dollarin lisäystä.

Minnesotan valmentajan Jacques Lemairen veljenpoika, Fernandez, jakoi viime kauden maalivahtivastuun Dwayne Rolosonin kanssa. Fernandezin saldoksi 35 ottelussa kertyi 19 voittoa, kaksi tasapeliä, 13 tappiota sekä kaksi nollapeliä. Päästettyjen maalien keskivarvoksi muodostui 2.24, torjuntaprosentiksi 0.924. Pudotuspeleissä statistiikaksi tuli kolme voittoa sekä neljä tappiota.

Fernandezin jatkosopimuksen ansiosta Wildin ainoa sopimukseton pelaaja on puolustaja Willie Mitchell.

Penguinsin tehopakille jatkopahvi

Viime kaudella NHL-uransa piste-ennätyksen takonut ruotsalaispuolustaja Dick Tärnström jatkaa Pittsburgh Penguinsissa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Tärnström oli Penguinsin paras puolustaja pisteiden valossa saaden 61 ottelussa tililleen seitsemän maalia ja 34 syöttöpistettä. Ylivoiman luottomiehenä tunnetun ruotsalaispakin 41 pistettä olivat korkeimmat Penguins-puolustajan takomat lukemat sitten kauden 1997-98, jolloin Kevin Hatcher sai tililleen 48 pistettä.

Pittsburgh nappasi Tärnströmin waivers-listalta elokuussa 2002. Tätä ennen ruotsalaispuolustaja oli edustanut NHL:ssä New York Islandersia.

Isbister jatkaa Albertan aroilla

Laitahyökkääjä Brad Isbister allekirjoitti tuoreen jatkosopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Kanadalaiskiekkoilijan yksivuotisen sopimuksen arvo on 1,925 miljoonaa dollaria.

Viime kautensa New York Islandersin riveissä aloittanut Isbister siirtyi Albertan aroille maaliskuussa. Vaihtokaupassa Isbisterin mukana Oilers-organisaatioon liittyi hyökkääjä Raffi Torres. Islandersiin matkasi tunnetusti Janne Niinimaa sekä varausvuoro.

Lightning-prospecteille jatkopahveja

Tampa bay Lightning ja venäläislaituri Dmitry Afanasenkov sekä slovakkisentteri Martin Cibak pääsivät yhteisymmärrykseen uusista jatkosopimuksista. Kummankaan sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Kumpikin hyökkääjistä vietti kautensa Lightningin farmijoukkueessa Springfield Falconsissa. Afanasenkov sai 41 ottelussa tililleen neljä maalia ja yhdeksän syöttöpistettä. Cibakin tehoiksi kertyi 61 mittelössä viisi maalia sekä 15 syöttöpistettä.

Red Wings-takalinjoille lisää syvyyttä

Detroit Red Wings hankki syvyyttä organisaatioonsa hankkimalla puolustaja Jamie Riversin riveihinsä. 28-vuotias kanukkipakki tulee vahvistamaan lähinnä Wingsin farmijoukkue Grand Rapids Griffinsiä. Riversin viime kausi sujui pääosin Floridan farmijoukkue San Antonio Rampagen riveissä, Panthersin joukkueessa tilille kertyi vain yksi NHL-ottelu.

Pettingerille jatkoa

Washington Capitals ilmoitti tehneensä laitahyökkääjä Matt Pettingerin kanssa yksivuotisen sopimuksen. Paperin arvoa ei kerrottu julkisuuteen. Viime kaudella Pettinger pelasi pääasiassa Portland Piratesin paidassa, keräten tehot 14+13=27. Capitalsin paidassa mies esiintyi yhdessä ottelussa.

Chouinard siirtyy Minnesotaan

Viime kevään Stanley Cup-finalisti Anaheim Mighty Ducksin riveissä aikaisemmin pelannut Marc Chouinard jatkaa NHL-uraansa Minnesota Wildin organisaatiossa. Vapaaksi agentiksi viime kauden jälkeen jääneen kanadalaissentterin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Erinomaisena aloittajana tunnettu Chouinard on alunperin Winnipeg Jetsin toisen kierroksen varaus vuodelta 1995. Miehen seuraksi vaihtui kuitenkin Anaheim vuonna 1996
kohutun Teemu Selänne-kaupan yhteydessä.

Holden pukeutuu jatkossakin vaahteranlehtipaitaan

Keskushyökkääjä Josh Holden jatkaa Toronto Maple Leafsissa ainakin ensi kauden. Kanadalaissentterin jatkosopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kauden pääasiassa farmijoukkue St. John's Maple Leafsissa pelannut Holden siirtyi Toronton organisaatioon Vancouverista kesäkuussa 2002. Kanadan länsirannikolle Canucks-leiriin matkasi tuolloin Jeff Farkas.

Kuninkaallisia jatkosopimuksia

Los Angeles Kingsin GM Dave Taylor ilmoitti seuran tehneen jatkosopimukset puolustajien Maxim Kuznetsovin ja Brad Nortonin kanssa. Yksivuotisten sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Viime kauden alussa harjoitusleirin kautta Los Angelesin riveihin liittynyt Norton pelasi kaikkiaan 53 ottelua Kings-paidassa iskien kolme maalia sekä kolme syöttöpistettä ja saaden tililleen 97 jäähyminuuttia.

Detroit Red Wingsistä maaliskuussa Los Angelesiin siirtynyt Kuznetsov pelasi ainoastaan kolmessa kalifornialaisseuran ottelussa. Siirtoa ennen venäläispuolustajan tilille kertyi kaikkiaan 53 Red Wings-mittelöä.

Sedin Bros. viilettää jatkossakin Canucks-nutussa

Ruotsalaiskaksoset Daniel ja Henrik Sedin jatkavat Vancouver Canucksissa. Jatkosopimusten yksityiskohtia ei julkistettu.

Vuoden 1999 draftissa toisena varattu Daniel saalisti viime kauden 79 ottelussa 14 maalia ja 17 syöttöpistettä.

Saman vuoden varaustilaisuudessa kolmantena varatun Henrikin tilille kertyi päättyneellä kaudella 78 mittelössä kahdeksan maalia ja 31 syöttöpistettä.

Rangersiin lisää syvyyttä

Toronto Maple Leafs-organisaation kirjoissa viime kauden viettänyt Paul Healey suuntaa Manhattanille New York Rangersin riveihin. Kanadalaislaiturin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Healey pelasi viime kaudella 44 ottelua Toronton kokoonpanossa saalistaen kolme maalia ja seitsemän syöttöpistettä. Lisäksi farmijoukkue St. John'sin paidassa tilille kertyi 17 mittelössä kuusi maalia sekä kymmenen syöttöpistettä.

Coyotesin maalivahtiosasto turvattu

Phoenix Coyotesin GM Michael Barnett ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen maalivahti Zac Bierkin kanssa. Yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Bierkin sopimuksen ansiosta osapuolet välttivät elokuulle kaavaillun välimieskäsittelyn.

Bostonissa tukku sopimuksia

Boston Bruins sekä puolustaja Ian Moran, keskushyökkääjä Robert Liscak ja laiturit Doug Doull ja Pat Leahy pääsivät yhteisymmärrykseen tuoreista sopimuksista.

Sekä maaliskuussa Pittsburgh Penguinsista hankitun Moranin että Leahyn ja Doullin sopimukset ovat yksivuotisia. Pääasiassa yliopistokiekkoilussa mainetta niittäneen Liscakin sopimus on kattaa kaksi vuotta.

Kaikki pelaajat olivat vapaita agentteja. Sopimusten taloudellisia yksityiskohtia ei julkistettu.

Bell jatkaa Windy Cityssä

Hyökkääjä Mark Bell jatkaa Blackhawks-leirissä ensi kaudellakin. Kanadalaiskiekkoilija hyväksyi sopimukseensa Chicagon minimitarjouksen, joka takaa 22-vuotiaalle laiturille 1,072,000 dollarin tulot.

Sekä laiturina että keskushyökkääjänä pelaamaan pystyvä Bell saalisti viime kaudella 82 ottelussa 14 maalia, 15 syöttöpistettä sekä 113 jäähyminuuttia.

Bellin tuore sopimus jättää Blackhawks-organisaatioon kolme rajoittamatonta vapaata agenttia ilman sopimusta. Tyler Arnasonilla, Steve McCarthyllä ja Ajay Bainesilla
on elokuun ensimmäiseen päivään asti aikaa vastata seuran esittämiin minimitarjouksiin.

Berry jatkaa Capitals-puolustuksessa

Rick Berry hyväksyi Washingtonin qualifying offerin, arvoltaan 453750 dollaria, ja jatkaa näin ensi kauden Capitalsien riveissä. 24-vuotias fyysisenä puolustajana tunnettu Berry pelasi viime kaudella Caps-paidassa 43 peliä tehden kaksi maalia, kolme pistettä ja ottaen 87 jäähyminuuttia.

Smith ja Hinz jatkavat Edmontonissa

Albertalaisen Edmonton Sun-sanomalehden mukaan Edmonton Oilersin kapteeni Jason Smith jatkaa seurassa ensi kaudellakin. Kanadalaispuolustajan yksivuotisen jatkosopimuksen ansiosta Oilers ja Smith välttävät ensi kuulle kaavaillun välimieskäsittelyn.

Tuoreen jatkosopimuksen arvo on luultavimmin 2,3 miljoonaa dollaria - sama summa, jonka Smith tienasi viimekin kaudella. Ensi kausi on Smithin kolmas Oilersin kipparina.

Lisäksi Oilers ilmoitti tehneensä yksivuotisen jatkosopimuksen prospect-hyökkääjä Chad Hinzin kanssa.

Rasmussen paholaislaumaan

Stanley Cup-voittaja New Jersey Devils kiinnitti ryhmäänsä keskushyökkääjä Erik Rasmussenin Los Angeles Kingsin riveistä. Rasmussen siirtyy joukkueeseen vapaa-agenttina. "Erik tuo joukkueeseemme kokoa, voimaa ja taitoa. Hän on nuori, mutta jo kokenut pelaaja ja antaa pelaajaryhmäämme lisää syvyyttä", toimitusjohtaja Lou Lamoriello kommentoi. 26-vuotias Rasmussen teki viime kaudella 16 tehopistettä pelaamissaan 57 runkosarjaottelussa.

Anaheim hankki kolme vapaa-agenttia

Anaheim Mighty Ducks julkisti kolme tuoretta yksivuotista pelaajasopimusta. Joukkueen rosteriin kiinnitettiin puolustaja Mike Mottau sekä vasemmalla laidalla viilettävät hyökkääjät Casey Hankinson ja Garrett Burnett. Koko kolmikko tulee ryhmään vapaan agentin statuksella. Sopimuksen taloudellisia arvoja ei paljastettu. USA:n maajoukkueestakin tuttu Mottau pelasi viime kaudella Calgaryn NHL-ryhmässä sekä Hartfordin ja Saint Johnin paidassa AHL-liigassa. Hankinson kiekkoili Norfolkin AHL-joukkueessa tehden viime kauden 78 pelissä 55 tehopistettä. 27-vuotias Burnett puolestaan tahkosi kautensa Hartfordin AHL-tiimissä. Aikakirjoihin 62 ottelusta jäi 7 tehopinnaa ja jäähypörssissä paalupaikkaan oikeuttaneet hulppeat 346 jäähyminuuttia.

Jonathan Cheechoo jatkosopimukseen Sharksien kanssa

San Jose Sharks jatkoi ahkeraa vapaiden agenttiensa sopimusten jatkamista päästessään yhteisymmärrykseen 22-vuotiaan hyökkääjän Jonathan Cheechoon kanssa. Cheechoo teki tehot 9+7 viime kauden 66 NHL-ottelussaan ollen joukkueensa tulokkaiden tehokkain maalintekijä. Sharksin miehistön vapaa-agenteista enää Scott Hannan on vailla jatkosopimusta.

Steve Kelly jatkaa Kingsissä

Los Angeles Kings täydensi sentteriosastoaan menetettyään Erik Rasmussenin Devilsiin, kun seura hieroi jatkosopimuksen 26-vuotiaan Steve Kellyn kanssa. Viime kauden 15 NHL-ottelussaan Kelly sai nimensä tehotilastoon viidesti. AHL:ssä tämä Edmonton Oilersin vuoden 1995 ykkösvaraus nakutteli 54 ottelussa peräti 63 tehopinnaa. Ohessa myös jäähypenkki tuli tutuksi 144 minuutin verran.

Bluesin raskaalle kalustolle jatkosopimuksia

St.Louis Blues aikaansai jatkopahvit kahden kookkaan pelaajansa kanssa. Kovanyrkkinen Reed Low oli koko liigan jäähytilaston kakkonen 234 jäähyminuutilla ja sai näistä ansioista nyt palkintonsa. Low pelasi viime kaudella 79 NHL-peliä yltäen myös uran parhaaseen maalilukuunsa, kahteen maaliin. Nyrkkihommissa 27-vuotias Low on varmasti arvokas lisä Bluesin joukkueeseen.

Myös isokokoinen, 23-vuotias puolustaja Matt Walker sai seuraltaan jatkosopimuksen. Viime kaudella Walker pelasi 16 ottelua St.Louisin riveissä.

Slava Kozlov jatkaa Atlantassa

Atlanta Thrashers-faneilla on varmasti aihetta tyytyväisyyteen, kun seura ilmoitti päässeensä sopimukseen tehomies Vjatseslav Kozlovin kanssa. Viime kauden saldonaan Kozlovilla oli muhkea 70 tehopistettä (21+49) 79 ottelussa ja hän on varmasti yhdessä Ilja Kovaltshukin ja Dany Heatleyn kanssa avainelementtejä matkalla kohti Thrashersin parempaa huomista. Uransa tähtihetkiä nyt 31-vuotias Kozlov on kokenut pelatessaan Detroit Red Wingsin peliasussa.

Chris Simon Manhattanille

NY Rangers on napannut laitahyökkääjä Chris Simonin, josta tuli vapaa agentti 1. heinäkuuta. Viime kaudella Washingtonia ja Chicagoa edustanut Simon tienasi 2,25 miljoonaa dollaria, mutta tulevan kauden tienisteistä ei ole tietoa.

Vancouver ja Phoenix kaupoilla

Vancouver Canucks ja Phoenix Coyotes tekivät perjantai -iltana kahden puolustajan treidin, jossa Canucksiin siirtyi isokokoinen ja kovaa pelaava Martin Grenier ja Phoenixiin kokeneempi puolustaja Bryan Helmer.

31-vuotias Bryan Helmer pelasi viime kaudella pääosin Canucksin farmissa Manitoba Moosessa, jossa hän teki 60 ottelussa pisteet 7+24=31. Helmerin uran paras kausi tähän mennessä oli kausi 2001-2002, jolloin hän pelasi NHL:ssä Vancouverin joukkueessa 40 ottelua pistein 5+5=10. Helmer tuo Phoenixin puolustukseen syvyyttä ja lisää taistelua joukkueen kuudennen ja seitsemännen puolustajan paikasta.

23-vuotias Martin Grenier on isokokokoinen ja kovaa pelaava puolustaja, joka tuo Canucksin tai farmijoukkue Manitoban puolustukseen lisää kovuutta. Hän on Coloradon toisen kierroksen varaus kesältä 1999. Grenier pelasi viime kauden pääosin Springfieldissa, Phoenixin farmissa, jossa hän teki 73 ottelussa pisteet 2+10 ja istui 232 jäähyminuuttia. NHL:ssä Grenier pelasi vain kolme ottelua, mutta nuoresta iästä johtuen tulevaisuudessa näitä NHL pelejä saattaa hyvinkin tulla lisää.

Atlanta sopimuksiin hyökkääjiensä kanssa

Atlanta Trashers sekä hyökkääjät Kamil Piros ja Brian Swanson pääsivät yhteisymmärrykseen uusista sopimuksista. Kummankaan sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Tsekkihyökkääjä Piros pelasi viime kaudella kolme ottelua Atlantan kokoonpanossa saalistaen kolme maalia ja kaksi syöttöpistettä. Nuorukaisen kausi vierähti pääosin farmijoukkue Chicago Wolvesin riveissä.

Vapaaksi agentiksi Edmontonista viime kauden jälkeen jäänyt Swanson kuului Oilersin listoille vuodesta 1999 lähtien.
Viime kauden 44 ottelussa kanukkisentteri saalisti uransa parhaat pisteet tehden kaksi maalia ja kymmenen syöttöpistettä.

Grier jatkaa pääkaupunkilaisena

Capitals-GM George McPhee jatkaa aktiivisia sopimusneuvotteluja. Niiden tuloksena Caps julkaisi eilen laituri Mike Grierin vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus on arvoltaan n. 1,6 miljoonaa dollaria.

Robidas jatkaa Starsin siniviivalla

Dallas Starsin viime kaudesta muuttuneessa puolustuksessa pysyy kaikesta siirtorumbasta huolimatta kanukkipakki Stephane Robidas. Tuoreen yksivuotisen jatkosopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Philadelphiaan lisää syvyyttä

Philadelphia Flyersin apulais-GM Paul Holmgren ilmoitti organisaation tehneen tuoreet sopimukset puolustaja Randy Jonesin ja laitureiden Mark Murphyn sekä Mike Peluson kanssa. Jonesin sopimus on kaksivuotinen, Murphyn ja Peluson yksivuotiset.

Mike Peluso on viettänyt viimeiset kaksi kautta Chicago Blackhawksin organisaatiossa saaden kaikkiaan tililleen
37 ottelua intiaanipaidassa. Jonesilta ja Murphyltä NHL-mittelöt vielä uupuvat.

Floridassa tukku sopimuksia

Florida Panthers ilmoitti tehneensä jatkosopimukset rajoitettujen vapaa agenttihyökkääjien Darcy Hordichukin ja Denis Shvidkin kanssa. Kummankaan yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Samalla Panthers ilmoitti laitahyökkääjä Lee Gorenin yksivuotisesta sopimuksesta.

Ribeiro jatkaa Habs-nutussa

Montreal Canadiensin GM Bob Gainey ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen hyökkääjä Mike Ribeiron kanssa. Kanadalaissentterin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Ribeiro on Canadiensin toisen kierroksen varaus vuodelta 1998 - kaikkiaan varaustilaisuuden 45. varaus.

Matkamies Druken ja Maple Leafs sopimukseen

Toronto Maple Leafs ja Harold Druken sopivat uudesta yksivuotisesta sopimuksesta. Kanadalaissentterin sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Druken aloitti viime kauden Vancouver Canucksin kokoonpanossa saaden kuitenkin siirron Carolina Hurricanesiin marraskuun ensimmäisenä päivänä. Kanukkihyökkääjä ehti pelata Hurricanes-paidassa ainoastaan 10 ottelua ennen kuin Toronto Maple Leafs nappasi miehen waivers-listalta joulukuun 11. päivä.

Toronto-vierailua kesti viiden ottelun ajan tammikuun 17. päivään asti Carolinan hankkiessa Drukenin waivers-listan kautta jälleen riveihinsä. Osoitteeksi tuli uudelleen Toronto toukokuun 29. päivä tapahtuneen vaihtokaupan johdosta. Siirrossa Hurricanes-organisaatioon matkasi puolustaja Allan Rourke.

Ottawassakin jatkopahveja

Ottawa Senators ilmoitti tehneensä jatkosopimukset hyökkääjä Josh Langfeldin ja puolustaja Wade Brookbankin kanssa. Monivuotisten sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Devils-takalinjoille lisää kovuutta

Viime kevään Stanley Cup-mestari New Jersey Devils hankki riveihinsä viime kaudella Boston Bruinsissa kiekkoilleen vapaa agenttipuolustaja Sean Brownin. Kovaotteisin laiturinakin pelaamaan pystyvän kanadalaispakin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Brown on alunperin Bruinsin varaus vuodelta 1995, mutta miehen oikeudet myytiin Edmontoniin tammikuussa 1996. Yli neljä kautta kestäneen Oilers-rupeaman jälkeen Brown kaupattiin takaisin Bostoniin maaliskuussa 2002.

Sinitakeille jatkosopimuksia

Columbus Blue Jackets sekä hyökkääjät David Ling ja Brad Moran ovat päässeet yhteisymmärrykseen uusista jatkosopimuksista. Kummankaan kontrahdin yksityiskohtia ei julkistettu.

Farrellille tuore sopimus

Nashville Predatorsin GM David Poile ilmoitti organisaation tehneen jatkosopimuksen rajoitetun vapaa agentin Mike Farrellin kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Aikaisemmin Washington Capitalsin organisaatioon kulunut 24-vuotias Farrell siirtyi Nashvilleen heinäkuun 14. päivä vaihdossa Alexander Riazantseviin.

Gill ja Bruins sopimukseen

Boston Bruins sekä puolustaja Hal Gill ovat päässeet yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta. Isokokoisen jenkkipakin yksivuotisen sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Koko kuusivuotisen NHL-uransa Bostonissa kiekkoilleen Gillin sopimus tietää, ettei Bruinsin ja seuran runkopuolustajiin kuuluvan Gillin tarvitse vaivautua elokuun 2. päiväksi kaavailtuun välimieskäsittelyyn.

NHL-uransa aikana fyysistä peliä esittävä Gill on saanut 464 ottelussa tililleen kaikkiaan 17 maalia ja 61 syöttöpistettä.

Lightning takalinjoille lisää syvyyttä

Vapaa agenttipuolustaja Pascal Trepanierin uusi osoite sijaitsee Tampassa. Tampa Bay Lightningin GM Jay Feaster ilmoitti organisaation ja Trepanierin tuoreesta sopimuksesta torstaina. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Lukuisissa eri organisaatioissa kuuden NHL-kautensa aikana kierrellyt Trepanier on kokonaisuudessaan saanut tililleen 229 NHL-ottelua. Coloradon, Anaheimin ja Nashvillen paidassa pelatuissa otteluissa on syntynyt 12 maalia, 34 pistettä ja 252 jäähyminuuttia.

Viime kauden ensimmäisen puoliskon kanadalaispuolustaja vietti Nashvillen organisaatiossa pelaten sekä Predatorsin että farmijoukkue Milwaukee Admiralsin takalinjoilla. Kauden toinen puolisko sujui marraskuun 9. päivänä tapahtuneen siirron jälkeen Florida Panthersin listoilla - tosin farmijoukkue San Antonio Rampagen kokoonpanossa.

Ankkalinnassa tuoreita sopimuksia

Anaheim Mighty Ducks teki vuoden jatkosopimuksen puolustaja Vitaly Vishnevskin kanssa. Vishnevski on pelannut neljä kautta NHL:ssä ja Anaheimissa. Fyysinen ja kovaa taklaava venäläispakki ei ole pisteillä mässäillyt. Hän on pelannut 261 NHL-ottelua, joissa merkkauttanut 24 pistettä ja 261 rangaistusminuuttia. Samalla joukkue julkisti käyttäneensä kakkosmaalivahti Martin Gerberin option seuraavasta kaudesta.

Ducks julkisti myös tehneensä tulokassopimukset kesäkuussa varaamansa suomalaispuolustajan Juha Alenin ja 23-vuotiaan maalivahdin Eddie Ferhin kanssa. Anaheim varasi 21-vuotiaan Alenin kolmannella kierroksella. Alenin sopimus on kolmivuotinen ja Ferhin sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

Laaksonen jatkaa Minnesotassa

Minnesota Wildin sitkeä työmyyrä Antti Laaksonen pukee Wild-paidan ensi kaudellakin. Wild ja Laaksonen pääsivät yhteisymmärrykseen yksivuotisesta sopimuksesta, jonka tarkempia yksityiskohtia ei kuitenkaan julkistettu.

Laaksonen on Minnesota Wildin kolmivuotisen NHL-historian ainoa pelaaja, joka on pelannut seuran jokaisessa runkosarjaottelussa. Viime kevään pudotuspeleissä Laaksonen viiletti kahta vajaa kaikissa Wildin playoffs-otteluissa saaden tililleen näin 16 mittelöä.

Bostonissa ja Minnesotassa NHL-uransa aikana kiekkoillut 29-vuotias suomalaislaituri on saalistanut 284 pelaamassaan ottelussa 104 pistettä.

Clymer pukee Lightning-nutun jatkossakin

Tampa Bay Lightning teki vuoden mittaisen jatkopahvin hyökkääjä/puolustaja Ben Clymerin kanssa. Koko uransa Tampaa edustanut Clymer teki viime kaudella 65 pelissä kuusi maalia ja antoi 12 maaliinjohtanutta syöttöä.

Donato palaa juurilleen

Ted Donato teki vuoden sopimuksen Boston Bruinsin kanssa ja palasi näin samaan joukkueeseen, jossa aloitti NHL-uransa. Donato pelasi kuluneella kaudella Rangersin organisaatiossa 67 ottelua, joista 49 peliä Rangers-paidassa tehoin 2+1.

Anaheimin sentteriosastolle lisää miehiä

Anaheim ilmoitti tiistaina tehneensä kahden vuoden jatkosopimuksen keskushyökkääjä Samuel Påhlssonin ja puolustaja/laituri Lance Wardin kanssa.

Påhlsson pelasi viime kauden puoliksi Anaheimissa ja farmijoukkue Cincinnatissa. NHL-pudotuspeleissä ruotsalaissentteri pelasi Anaheimin kaikki 21 ottelua tehden 2 maalia ja 6 pistettä.

Sekä puolustajana ja hyökkääjänä pelaamaan pystytä Ward tuli Anaheimiin Sandis Ozolinshin kaupassa tammikuun lopussa. Kookas kanadalainen keräsi 65 ottelussa tehot 3+2.

Peatille vuoden jatko

Washington jatkaa yksivuotisten sopimusten tekoa. Joukkue ilmoitti tiistaina tehneensä ensi kauden kattavan sopimuspaperin MCI Areenan yleisön suursuosikin Stephen Peatin kanssa. Capitalsien ykkösnyrkkisankarin sopimuksen arvoa ei julkaistu.

Isles sopimuksiin veskareidensa kanssa

New York Islandersin maalivahdit Garth Snow ja Rick DiPietro jatkavat seurassa ainakin ensi kauden.

Newsday.comin mukaan DiPietro hyväksyi Islesin tarjoaman qualifying offerin, arvoltaan 1,182 miljoonaa dollaria. Snow sopimuksen tarkkaa arvoa ei ole ilmoitettu.

Predators-kokoonpanoon lisää kovuutta

Nashville Predatorsin GM David Poile ilmoitti organisaation tehneen sopimuksen Jim McKenzien kanssa. Kovaotteisin laiturin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Neljäntoista NHL-kauden veteraani McKenzie voitti viime kauden päätteeksi Stanley Cup-mestaruuden New Jersey Devilsin riveissä.

Samalla Predators ilmoitti sopimuksesta prospect-puolustaja Andrei Mukhachevin kanssa. Venäläispakin sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Tuoreesta kontrahdista huolimatta Mukhachev kiekkoilee ensi kauden Moskovan ZSKA:n riveissä osallistuen Nashvillen harjoitusleirille vasta vuoden 2004 syyskuussa.

Kesän aikaisemmat siirto- ja sopimusuutiset.

» Lähetä palautetta toimitukselle