NHL:ssä tapahtuu: Alberts Hurricanesiin

NHL / Uutinen
NHL:n siirtoruljanssi on aktiivisimmillaan heinäkuussa. Moni tähtipelaaja on vaihtanut maisemaa ja myös pienemmän roolin pelaajat löytävät vähitellen oman paikkansa liigasta. Kaikki eivät kuitenkaan vaihda seuraa, sillä jatkosopimuksiakin syntyy paljon.

Carolina Hurricanes hankki puolustukseensa lisämiehitystä kiinnittämällä Andrew Albertsin. 28-vuotias pakki solmi kaksivuotisen paperin, jonka kokonaisarvo on 2,1 miljoonaa dollaria.

Alberts pelasi viime kauden Philadelphia Flyersin riveissä. Tuota ennen mies kuului Boston Bruinsin organisaatioon. Kausi Flyersissa tuotti uran ennätyspisteet, kun Alberts summasi 79 kamppailussa tehot 1+12=13.

- Andrew on iso ja fyysinen pakki, joka on vasta tulossa parhaaseen ikäänsä. Hänellä oli Flyersissa hyvä vuosi loukkaantumisten sotkemien kausien jälkeen. Hän tulee olemaan hyvä apu siniviivallallamme sekä puolustustuspäässämme, hehkuttaa Hurricanesin GM Jim Rutherford seuran verkkosivuilla.

Samalla seura ilmoitti tehneensä yksivuotiset ja kaksisuuntaiset sopimukset hyökkääjä Mike Angelidisin ja puolustaja Zack Fitzgeraldin kanssa.

Predatorsin hyökkäykseen täydennystä

Nashville Predators täydensi miehistöään hankkimalla 23-vuotiaan Peter Olveckyn. Hän pelasi viime kauden aikana sekä AHL:ssä että NHL:ssä. Wildin mukana pelejä 31 ja niissä syntyivät tehot 2+5=7. Miehen tuore sopimus on yksivuotinen ja kaksisuuntainen. NHL:n puolella paperin arvo on 500 000 dollaria.

Neljä jatkosopimusta Wildissa

Minnesota Wild ilmoitti kiinnittäneensä neljä nimeä ensi kaudeksi. Seurassa jatkavat Clayton Stoner, Danny Irmen, Bobbie Earl sekä isoimpana nimenä Benoit Pouliot. 22-vuotias Pouliot edusti Wildia 37 ottelussa ja teki tehot 5+6=11. Muuten koko nelikon kausi sujui farmiseuran puolella.

Nichol liittyy haiparveen

TSN:n mukaan San Jose Sharks hankki hyökkäykseensä kokemusta, kun seura solmi sopimuksen Scott Nicholin kanssa. Yli 400 ottelua NHL:ssä pelannut Nichol on kuulunut viimeiset neljä kautta Nashvillen organisaatioon.

Viime kausi jäi 34-vuotiaalla hyökkääjällä varsin vajaaksi aivotärähdyksen vuoksi. Hän pelasi 43 ottelua ja summasi pisteet 4+6=10.

Kaleta jatkaa kotikaupungissaan

Buffalo Sabres ja kaupungin oma poika Patrick Kaleta ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 23-vuotias hyökkääjä hyväksyi seuran tarjoaman sääntöjen mukaisen palkankorotuksen rajoitetulle vapaalle agentille.

Kaleta pelasi Sabresissa viime kaudella 51 ottelua ja summasi pisteet 4+5=9.

Latendresselle vuoden jatkosopimus

Montreal Canadiens ja 22-vuotias hyökkääjä Guillaume Latendresse ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen. Paperin arvo on 800 000 dollaria.

Latendresse pelasi viime kaudella Canadiens-paidassa 56 ottelua ja summasi pisteet 14+12=26.

Samalla Canadiens ilmoitti tehneensä niin ikään yksivuotisen sopimuksen puolustaja Shawn Bellen kanssa. Hänen viime kautensa kului AHL:ssä.

Kostopoulos siirtyy Pohjois-Carolinaan

Kaksi edellistä kautta Montrealissa kiekkoillut hyökkääjä Tom Kostopoulos jatkaa pelejään Carolina Hurricanesin riveissä. 30-vuotias kanadalainen solmi joukkueen kanssa kolmivuotisen sopimuksen, jonka kokokonaisarvo on 2,75 miljoonaa dollaria.

Kostopoulos pelasi viime kaudella 78 ottelua ja summasi pisteet 8+14=22.

- Tom on roolipelaaja, joka tuo kovuutta kokoonpanoomme. Hän on hyvä alivoimapelaaja ja pelaa energisesti, mikä sopii hyvin joukkueemme pelityyliin, kertoo Hurricanesin GM Jim Rutherford seuran verkkosivuilla.

Callahan jatkaa Manhattanilla

Välimieskäsittelyä kohti menossa olleet New York Rangers ja hyökkääjä Ryan Callahan pääsivät yhteisymmärrykseen ennen ulkopuolista apua. Syntyneen useamman vuoden sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Callahan tahkosi viime kaudella Rangersissa 81 ottelua. Niissä 24-vuotias summasi uransa tähän asti parhaat pisteensä 22+18=40.

Samalla Rangers ilmoitti solmineensa sopimuksen draftin yhteydessä hankitun maalivahdin Chad Johnsonin kanssa.

Guite Nashvillen vahvuuteen

Nashville Predators vahvisti hyökkäystään ja solmi sopimuksen Ben Guiten kanssa. 30-vuotiaan hyökkääjän sopimus on yksivuotinen ja kaksisuuntainen. Se takaa hänelle NHL:n puolella 550 000 dollarin tulot.

Guite pelasi viime kaudella Colorado Avalanchen riveissä 50 ottelua ja summasi pisteet 5+7=12.

Lindström jättää Phoenixin ja siirtyy Venäjällä

Neljä kautta Pohjois-Amerikassa kiekkoillut ruotsalaishyökkääjä Joakim Lindström jatkaa uraansa Venäjällä. Miehen uusi seura on Torpedo Nizhni Novgorod, jonka kanssa 25-vuotias Lindström solmi kaksivuotisen sopimuksen.

Lindström aloitti NHL-uransa Columbuksessa. Viime kauden mies pelasi Phoenixin organisaatiossa. Coyotesin riveissä hänelle kertyi pelejä 44 kappaletta, joissa mies summasi pisteet 9+11=20.

Gordon pysyy Capitalsin riveissä

Washington Capitals ja hyökkääjä Boyd Gordon ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen. Sekä sentterinä että laiturina viihtyvä 25-vuotias Gordon pelasi viime kaudella 63 ottelua ja summasi pisteet 5+9=14.

Wisniewskille vuoden sopimus

Siirtotakarajalla Chicagosta Anaheimiin siirtynyt puolustaja James Wisniewski on solminut Ducksin kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. Paperin rahallista arvoa ei kerrottu julkisuuteen.

Yhteensä mies tahkosi viime kaudella 48 ottelua ja summasi pisteet 3+21=24.

- James Wisniewski oli iso osa joukkuettamme viime kaudella. Hän on vain 25-vuotias, joten odotamme hänen kehityksensä jatkuvan. Odotamme hänen olevan myös isossa roolissa viemässä joukkuettamme eteenpäin, kertoo Ducksin GM Bob Murray seuran verkkosivuilla.

Welch ja Stewart Thrashersin vahvuuteen

Atlanta Thrashers täydensi miehistöään, kun joukkue kiinnitti hyökkääjä Anthony Stewartin ja puolustaja Noah Welchin. Sopimusten yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Welch vaihtoi siirtotakarajalla floridalaisseurasta toiseen, kun mies siirtyi Panthersista Lightningiin. Yhteensä 26-vuotias pakki pelasi 40 NHL-ottelua pisteillä 1+1=2.

Stewart on viettänyt nelivuotisen NHL-uransa Panthersin organisaatiossa. Viime kaudella 24-vuotias hyökkääjä tahkosi 59 ottelua pistein 2+5=7.

Morrison Capitalsiin

Washington Capitals hankki hyökkäykseensä kokemusta, kun joukkue solmi yksivuotisen sopimuksen Brendan Morrisonin kanssa. 33-vuotiaan sentterin tuoreen paperin taloudellisia yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Morrison siirtyi kesken viime kauden Anaheimista Dallasiin. Miehen talven yhteistehot 81 ottelussa olivat 16+15=31. Suurimman osan urastaan mies on kiekkoillut Vancouverissa. Lisäksi hänellä on kokemusta New Jerseystä, jossa hän aloitti NHL-uransa.

Moen ja Mara Montrealiin

Montreal Canadiens vahvisti takalinjojaan, kun seura kiinnitti vapailla markkinoilla olleen Paul Maran yksivuotisella sopimuksella. 30-vuotiaan jenkkipakin sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Mara on keikkoillut pari edellistä kautta New York Rangersissa. Viime talvena hänen tililleen kertyi 76 ottelua ja pisteet 5+16=21. Rangersin ohella mies on edustanut uransa aikana Bostonia, Phoenixia ja Tampa Bayta.

- Paul Mara tuo puolustukseemme kokoa ja kokemusta. Hän taitaa pelin kaikki osa-alueet, hymyilee Montrealin GM Bob Gainey seuran verkkosivuilla.

Lisäksi Canadiensin riveihin liittyy kanadalaishyökkääjä Travis Moen. 27-vuotias laituri solmi kolmen vuoden mittaisen sopimuksen.

Moen siirtyi kesken päättyneen kauden Anaheimista San Joseen. Kauden yhteispisteet puolustavana hyökkääjänä tunnetulla Moenilla olivat 81 ottelussa syntyneet 7+9=16.

Canadiens julkisti myös tehneensä vuoden jatkosopimuksen 23-vuotiaan Kyle Chipchuran kanssa. Kookas keskushyökkääjä on pelannut 49 NHL-ottelua viimeisen kahden kauden aikana ja tehnyt näissä neljä maalia ja syöttänyt 10 osumaa. Chipchura oli Canadiensin ykkösvaraus kesällä 2004.

McCarthy palaa NHL:ään

Chicago Blackhawksien, Vancouver Canucksin ja Atlanta Thrashersin riveissä yhteensä yli 300 NHL-ottelua pelannut puolustaja Steve McCarthy palaa vuoden tauon jälkeen taalakaukaloihin.

McCarthy teki vuoden mittaisen sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. Viime kaudella McCarthy pelasi Venäjän KHL-liigassa Salavat Julajev Ufan joukkueessa 16 ottelua ilman tehopisteitä.

Devilsille uusi maalivahti

New Jersey Devils hankki syvyyttä maalivahtiosastolleen, kun joukkue solmi sopimuksen Yann Danisin kanssa. Paperin yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Danis torjui viime kaudella New York Islandersin paidassa. 28-vuotias vahti pelasi 31 ottelussa ja hänen torjuntaprosentikseen kirjattiin 91,0.

Lisäksi Devils hankki hyökkääjä Tim Sestiton Edmontonista vielä määrittämätöntä ensi kesän varausvuoroa vastaan.

McKee St. Louisista Pittsburghiin

TSN-kanavan mukaan puolustaja Jay McKee siirtyy rajoittamattomana vapaana-agenttina St. Louis Bluesista Pittsburgh Penguisiin. Miehen tuore sopimus on yksivuotinen.

Pakki pelasi viime kaudella Bluesin riveissä 69 ottelua pistein 1+7=8. 31-vuotias kanadalainen on alunperin Buffalon ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 1995. NHL-kokemusta miehellä on Sabresin ja Bluesin riveistä yhteensä 740 ottelun verran.

Kotalik Rangersiin

New York Rangers hankki joukkueeseensa lisää maalintekovoimaa, kun Ales Kotalik siirtyy seuraan. Kesken päättyneen kauden Buffalosta Edmontoniin siirtyneen hyökkääjän sopimus on kolmivuotinen. Sen kokonaisarvo on 9,0 miljoonaa dollaria.

Tshekkihyökkääjä pelasi NHL:ssä kaudella 2008-2009 yhteensä 75 ottelua ja nakutti tehot 20+23=43.

Ellis pysyy Buffalossa

Buffalo Sabres ja hyökkääjä Matt Ellis ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen. 27-vuotias kanadalainen pelasi viime kaudella 45 ottelussa ja summasi pisteet 7+5=12.

Melichar palaa kotimaahansa

Tampa Bayssa päättyneellä kaudella pelannut tshekkipakki Josef Melichar palaa kotimaahansa. Miehen uusi seura on HC Ceske Budejovice. 30-vuotias pakki siirtyi kesken kauden Carolinasta Tampaan. Mies pelasi yhteensä 39 NHL-ottelua ja saalisti yhdeksän syöttöpistettä.

Boynton Ducksin takalinjoille

Anaheim Ducksin puolustus vahvistuu, kun seura hankki viime kaudella Florida Panthersissa pelanneen Nick Boyntonin riveihinsä. 30-vuotias pakki solmi yhden vuoden sopimuksen, jonka yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Alunperin Bostoniin vuoden 1999 draftin ensimmäisellä kierroksella varattu kanadalainen on NHL-urallaan ehtinyt Bruinsin ja Panthersin ohella Phoenix Coyotesia. Päättyneellä kaudella mies takoi Floridassa 68 ottelussa pisteet 5+16=21.

Foster siirtyy Minnesotasta Tampaan

Tampa Bay Lightning jatkaa puolustuksensa vahvistamista, kun joukkue hankki riveihinsä Kurtis Fosterin. 27-vuotiaan rightilta ampuvan puolustajan tuoreen sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

- Hän on iso ja liikkuva puolustaja. Fosterin laukaus on meille hyvä ase ylivoimapeliin, hehkuttaa Tampan GM Brian Lawton seuran verkkosivuilla.

Foster on kiekkoillut neljä edellistä kautta Minnesotan organisaatiossa. Lisäksi hänellä on NHL-kokemusta muutaman ottelun verran Atlantasta. Miehen viime kausi meni piloille jalkavamman vuoksi ja Foster pääsi kaukaloon ainoastaan kymmeneen NHL-otteluun. Noissa kamppailuissa hänen tililleen merkittiin pisteet 1+5=6.

Hudler jättää Detroitin

Moskovan Dynamo on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Jiri Hudlerin kanssa. Tshekkihyökkääjä siirtyy Venäjälle Detroit Red Wingsin riveistä, jossa Hudler merkkasi 82 runkosarjaottelussa tehot 23+34=57.

RFA-statuksella liikkuva 25-vuotias Hudler ei päässyt yhteisymmärrykseen Detroitin kanssa jatkosta ja edessä olisi ollut välimieskäsittely uudesta sopimuksesta. Taitava hyökkääjä päätti lopulta siirtyä moskovalaisjoukkueen riveihin.

Auld Ottawasta Dallasiin, Fistricille jatkoa

Dallas Stars hankki kakkosvahdin Ottawasta, kun joukkue osti aiemmin hankkimallaan San Josen kesän 2010 kuudennen kierroksen varausoikeudella Alex Auldin. Maalivahti pelasi Senatorsissa viime kaudella 41 ottelussa torjuntaprosentilla 91,1.

- Alex on osoittanut olevan menestyvä maalivahti NHL:ssä. Hän on kookas ja liikkuva, odotamme hänen olevan erinomainen maalivahti meille, kertoo Starsin GM Joe Nieuwendyk seuran verkkosivuilla.

Lisäksi Stars on solminut kolmivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Mark Fistricin kanssa. 23-vuotias puolustaja tienaa jatkossa 1,0 miljoonaa dollaria kaudessa. Hän esiintyi Starsin riveissä viime kaudella 36 ottelussa ja keräsi neljä syöttöpistettä.

Slater pysyy Thrashersissa

Neljä kautta Atlantassa pelannut hyökkääjä Jim Slater on solminut Thrashersin kanssa jatkosopimuksen, jonka yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen. Viime kaudella 26-vuotias yhdysvaltalaissentteri pelasi Atlantan riveissä 60 ottelua pistein 8+10=18.

Janik jatkaa matkaansa Detroitiin

Päättyneen kauden Dallasissa aloittanut ja Montrealissa lopettanut puolustaja Doug Janik jatkaa uraansa Detroitissa. Miehen oikeudet ehtivät kesän aikana käydä myös New York Rangersilla, kun Canadiens kauppasi ne Scott Gomezin -kaupan yhteydessä. Yhteensä Janik pelasi kauden aikana 15 NHL-ottelua ja saalisti yhden syötön. Tuore sopimus on yksivuotinen.

Versteeg jatkaa Chicagossa

Chicago lopetti spekuloinnit RFA-pelaajiensa asemasta, kun seura julkaisi hienon tulokaskauden pelanneen Kris Versteegin kolmivuotisen jatkosopimuksen. Jo aiemmin seura kiinnitti puolustaja Cameron Barkerin, jonka asema oli niin ikään epäselvä myöhästyneiden sopimustarjousten vuoksi.

Päättyneellä kaudella tulokkaiden pistepörssin toiseksi lukemalla 22+31=53 sijoittuneen 23-vuotiaan Versteegin tuore paperi on arvoltaan 9 miljoonaa dollaria.

- Kris pelasi upean tulokaskauden. Hän oli yksi iso syy siihen, miksi menestyimme niin hyvin. Hän on yksi nuorista rukopelaajistamme, jotka johdattavat tätä seuraa kohti menestystä, Blackhawksin GM Dale Tallon hehkuttaa seuran verkkosivuilla.

Paluun tehnyt Lemieux ripustaa hokkarit naulaan

Joulukuussa comebackin ammattilaiskaukaloihin tehnyt 44-vuotias Claude Lemieux on päättänyt ripustaa hokkarit naulaan. Yhteensä 1215 ottelua Montrealin, New Jerseyn, Coloradon, Phoenixin, Dallasin ja viime kauden seurassaan San Josen riveissä tahkonnut mies ehti urallaan juhlia Stanley Cup -voittoa neljä kertaa. Hänet valittiin myös pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi vuonna 1995, kun hyökkääjä juhli mestaruutta New Jerseyn paidassa.

- Haluan kiittää kaikkia entisiä joukkuekavereita saamastani tuesta. Tunnen itseni onneekkaaksi, kun olen saanut pelata tälläisen uran. Olen saanut pelata monen upean NHL-pelaajan kanssa, jotka eivät ole saaneet mahdollisuutta voittoihin kuten minä. Pelasin kauan, mutta aika on mennyt hirvittävän nopeasti, Lemieux muistelee lehdistötiedotteessaan.

Tällä kaudella miehen tilille merkittiin 18 NHL-ottelua ja 23 AHL-kamppailua.

- Monet uskovat, että urani kohokohtia ovat Stanley Cup -voitot, Conn Smythe Trophy ja Kanada Cup. Minulle ja perheelleni comeback ja ensimmäinen ottelu San Josessa tulevat säilymään muistissa yhtenä koko upean urani kohokohdista, veteraanihyökkääjä tunnelmoi.

Prongerille seitsemän vuoden sopimus

Varaustilaisuuden yhteydessä Anaheimista Philadelphiaan kaupattu puolustajajärkäle Chris Pronger on solminut uuden seuransa kanssa peräti seitsemän vuoden jatkosopimuksen. 34-vuotiaan tuoreen paperin arvo on yhteensä 35 miljoonaa dollaria ja se sisältää kauppaamisen estävän pykälän. Miehen vanhaa sopimusta on jäljellä vielä yksi kausi.

- Olemme tyytyväisiä, kun saamme kiinnittää yhden NHL:n parhaista puolustajista pitkällä sopimuksella. Kun hankimme Chrisin, oli tarkoituksenamme saada hänen nimensä jatkosopimukseen, toteaa Philadelphia GM Paul Holmgren seuran verkkosivuilla.

Pronger pelasi Ducksissa viime kaudella 82 ottelua pistein 11+37=48. Useita henkiökohtaisia palkintoja saanut pakki on ehtinyt urallaan edustaa myös Hartfordia, St. Lousia ja Edmontonia.

- Olen innoissani, kun saan mahdollisuuden päättää urani Philadelphia Flyersissa ja pelata vuosia seuran logo rinnassani. Molemmat osapuolet halusivat päästä yhteisymmärrykseen, jotta voimme keskittyä tulevaisuuteen ja joukkueen rakennus voi jatkua, Pronger miettii.

Bruinsille pakki ja maalivahti

Boston Bruins hankki alakertaansa syvyyttä, kun joukkue kiinnitti yksivuotisilla sopimuksilla puolustaja Drew Fatan ja maalivahti Dany Sabourinin. Fatan kausi vierähti farmisarjoissa, mutta Sabourin ehti edustaa talven aikana sekä Edmontonia että Pittsburghia. Pelejä kertyi ainoastaan Penguinsissa, jossa hän torjui 19 ottelussa.

Woywitka Dallasiin

Dallas Stars vahvisti puolustustaan, kun joukkue kiinnitti kaksivuotisella sopimuksella Jeff Woywitkan. Tuoreen paperin kokonaisarvo on 1,3 miljoonaa dollaria.

Woywitka kiekkoili viime kaudella St. Louis Bluesin riveissä. 25-vuotias pakki pelasi 65 ottelussa ja summasi pisteet 3+15=18.

Gustavsson valitsi Toronton

Paljon medianäkynyyttä viime viikkojen aikana saanut ruotsalaismaalivahti Jonas Gustavsson siirtyy verkkolehti TSN:n mukaan Toronto Maple Leafsiin. Viime kaudella Färjestadille mestaruuden torjuneen Gustavssonin sopimuksen pituus on yksi vuosi ja arvo noin 800 000 dollaria. Seuran ykkösvahtina jatkaa Suomen Vesa Toskala, mutta 24-vuotiaan ruotsalaisen odotetaan tarjoavan kovan vastuksen suomalaiselle taistelussa ykkösvahdin paikasta.

191 senttiä pitkän Gustavssonin perässä oli tiettävästi vahvasti myös Dallas Stars, Colorado Avalanche sekä San Jose Sharks.

- Haluan kiittää Brian Burkea mahdollisuudesta pelata Toronto Maple Leafsissa. Se on todellinen kunnia ja tunnen itseni onnekkaaksi, kun saan pukea sinivalkoisen pelipaidan. Toronto on hieno kaupunki, jossa on erinomaiset fanit. Odotan tulevaisuutta erittäinen innolla, Gustavsson hehkuttaa Maple Leafsin verkkosivuilla.

Veilleux Minnesotasta Tampaan

Minnesota Wildissa pelannut hyökkääjä Stephane Veilleux jatkaa uraansa Tampa Bay Lightningin riveissä. Viime kausi oli tilastojen valossa 27-vuotiaan uran paras, kun hän iski Wild-paidassa 81 ottelussa pisteet 13+10=23. Tuore paperi on yksivuotinen ja arvoltaan 750 000 dollaria.

- Stephane on tyypillinen kahdensuunnan pelaaja. Hän pelaa sisukkaasti ja ottaa vastuuta puolustuspelistä. Samalla hän tuo syvyyttä maalintekijäosastoomme. Tämä on meille hieno kiinnitys rakentaessamme tulevaisuuttamme, hehkuttaa Lightningin GM Brian Lawton seuran verkkosivuilla.

Pari sopimusta Atlantassa

Atlanta Thrashers kiinnitti jatkosopimuksilla hyökkääjä Joey Crabbin sekä puolustaja Nathan Oystrickin. Paperien yksityiskohtia ei annettu julkisuuteen. Crabb pelasi viime kaudella Thrashersin riveissä 29 ottelua pisteillä 4+5=9. Oystrick puolestaan tahkosi 53 ottelussa lukemat 4+8=12.

Marchant jatkaa Anaheimissa

Anaheim Ducks ja 35-vuotias hyökkääjä Todd Marchant ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Viime kaudella jenkkisentteri iski 72 ottelussa pisteet 5+13=18. Neljä edellistä kautta Ducksia edustanut Marchant on pelannut NHL:ssä myös Columbuksessa, Edmontonissa sekä yhden ottelun New York Rangersissa.

Barker jatkaa Blackhawksissa

Chicago Blackhawks lopetti spekuloinnin Cameron Barkerin tulevaisuudesta, kun seura kiinnitti puolustajan kolmen vuoden jatkosopimuksella. 23-vuotiaan tuore paperi on kokonaisarvoltaan 9,25 miljoonaa dollaria. Barker pelasi Chicagossa viime kaudella 68 ottelua ja teki pisteet 6+34=40.

Barkerin tilanteesta epäselvän teki se, että eri tahot pohtivat vielä sitä, lähettikö Chicago tarjouksensa ajoissa rajoitetulle vapaalle agentille, vai tuliko se myöhässä. Mikäli tarjous olisi tulkittu tulleeksi myöhässä, olisi Barkerista tullut rajoittamaton vapaa-agentti. Samankaltainen tilanne on hyökkääjä Kris Versteegillä, joka ei tosin tähän mennessä ole pistänyt nimeään paperiin. Hänen tilanteensa on täten vielä auki.

Sopimuksia Calgaryssa

Calgary Flames on tehnyt jatkosopimukset hyökkääjien Jamie Lundmark ja Jason Jaffrayn kanssa. Kummankin viime kausi sujui pääosin farmissa, mutta Lundmark pääsi pelaamaan myös NHL:n puolella 27 ottelua. Noissa kamppailuissa mies summasi pisteet 8+8=16.

Kovalev vaihtaa Montrealin Ottawaan

Venäläinen konkarihyökkääjä Aleksei Kovalev jatkaa NHL-uraansa Kanadan puolella, mutta vaihtaa kaupungin Montrealista Ottawaan. 36-vuotias Kovalev on kiekkoili Montrealissa syksystä 2005 lähtien. Hän on ehtinyt edustaa NHL:ssä myös New York Rangersia ja Pittsburgh Penguinsia.

Kaksivuotisen ja kokonaisarvoltaan 10 miljoonan dollarin sopimuksen allekirjoittanut hyökkääjä pelasi viime kaudella Canadiensissa 78 ottelua ja summasi pisteet 26+39=65.

Beauchemin Toronton takalinjoille

Toronto Maple Leafsin puolustus vahvistuu entisestään, kun vapailla markkinoilla ollut pakki Francois Beauchemin liittyy joukkueeseen kolmivuotisella sopimuksella. 29-vuotias Beauchemin tienaa jatkossa 3,8 miljoonaa dollaria kaudessa.

- Francois on tervetullut meidän siniviivallemme. Hän on kivenkova ja tasainen pakki, joka tuo luonnetta joukkueeseemme, hehkuttaa Toronton GM Brian Burke seuran verkkosivuilla.

Viime kaudella Anaheimia edustanut kanadalaispakki oli sivussa suurimman osan talvesta polvivamman vuoksi. Mies pelasi runkosarjassa 20 ja pudotuspeleissä 13 ottelua. Anaheimin ohella Beuchemin on pelannut NHL:ssä Columbuksen riveissä sekä yhden ottelun Montrealissa.

Chicagossa tukku jatkosopimuksia

Chicago Blackhawks rakentaa ensi kauden ryhmäänsä, kun joukkue julkaisi viisi nuorten pelaajien jatkosopimusta. Kaksivuotisella paperilla seurassa pysyvät maalivahti Corey Crawford ja hyökkääjä Troy Brouwer. Vuoden mittaiseen sopimukseen nimensä pistävät puolestaan hyökkääjät Colin Fraser ja Ben Eager sekä puolustaja Aaron Johnson.

- Olen onnellinen siitä, että nämä viisi pelaaja pysyvät meidän kanssamme. He ovat laadukkaita yksilöitä, jotka pelasivat tärkeissä rooleissa. Heidän lahjakkuutensa on meille iso asia ensi kaudella, toteaa seuran Blackhawksin Dale Tallon seuran verkkosivuilla.

Raycroft Vancouveriin, O`Brienille jatkoa

Vancouver Canucks vahvista maalivahtiosastoaan, kun Andrew Raycroft liittyy joukkueeseen. Tuoreen sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Raycroft torjui viime kaudella Colorado Avalanchen riveissä. 29-vuotias maalivahti torjui 28 ottelussa ja kirjautti torjuntaprosentikseen 89,2. Miehen tilillä on yhteensä 230 ottelua ja hän on edustanut Coloradon lisäksi Torontoa ja Bostonia.

Lisäksi Canucks ja syksyllä Kanadaan Tampasta siirtynyt puolustaja Shane O`Brien ovat TSN:n mukaan päässeet yhteisymmärrykseen. Osapuolet solmivat yksivuotisen sopimuksen, jonka arvo on 1,6 miljoonaa dollaria. Kovaotteinen 25-vuotias puolustaja oli viime kaudella NHL:n jäähypörssin kakkonen. Tehopisteitä hänelle merkittiin 10 syötön edestä.

Higgins ja Rangers sopimukseen

New York Rangersiin Scott Gomezin kaupassa siirtynyt hyökkääjä Christopher Higgins on päässyt yhteisymmärrykseen jatkosta tuoreen seuransa kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei kerrottu julkisuuteen.

Tänä kesänä rajoitetutuksi vapaaksi agentiksi tullut yhdysvaltalainen pelasi Montrealissa viime kaudella 57 ottelua pisteillä 12+11=23.

Crombeen jatkaa St. Louisissa

St. Louis Blues ja hyökkääjä B.J. Crombeen ovat päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Osapuolet allekirjoittivat kaksivuotisen paperin.

Crombeen saapui St. Louisiin syksyllä Dallasista waiwer-listan kautta. 25-vuotias hyökkääjä pelasi yhteensä 81 ottelua ja summasi pisteet 12+10=22.

- B.J. pelasi meillä valvavassa roolissa ja auttoi meitä maalintekotaidollaan sekä kovuudellaan. Odotamme, että hän jatkaa samalla tavalla ja kehittyy entisestään, toteaa Bluesin presidentti John Davidson seuran verkkosivuilla.

Kalliovuorilla kasa sopimuksia

Colorado Avalanche on solminut jatkot hyökkääjiensä David Jonesin, Chris Durnon, Matt Hendricksin ja Brian Willsien kanssa. Nelikon kovin nimi on viime kaudella 40 ottelussa yhteensä 13 tehopistettä iskenyt Jones.

Lisäksi seura julkaisi sopimuksen viime kaudella AHL:n Grand Rapids Griffinsissä tehot 31+49 iskeneen Darren Haydarin kanssa.

Coloradon riveissä esiintyy ensi kaudella myös maalivahti Tyler Weiman, joka on tähän asti päässyt haistelemaan NHL-tunnelmaa yhdessä ottelussa.

Kings ja Avalanche kaupoilla

Colorado Avalanche on kaupannut laitahyökkääjä Ryan Smythin Los Angelesiin. Kingseistä Denveriin matkasi puolustajat Kyle Quincey, Tom Preissing ja viidenen kierroksen varausvuoro ensi kesän draftissa.

Smyth oli päättyneellä kaudella Avalanchen tehokkain hyökkääjä 59 pisteellä (26 maalia, 33 syöttöä) 77 ottelussa ja Detroitista kesken kauden Losiin siirtynyt Quincey oli Kingsin tehokkain puolustaja 38 pisteellä (4 maalia, 34 syöttöä) 72 ottelussa . Molempien kausi päättyi loukkaantumisiin, Smythen käsivammaan ja Quinceyn leikkausta vaatineisiin selkäkipuihin. Tom Preissing pelasi kauden lopun Losin farmijoukkueessa Manchesterissa, mutta ehti ennen sitä tehdä 7 pistettä 22 ottelussa.

Kaupan taustalla on Avalanchen halu leikata pelaajabudjettia ja Kingsin tarve vasemmalle laiturille. Siirrossa Avalanche pääsi eroon 33-vuotiaan Smythen isosta palkasta (cap hit 6,25 miljoonaa dollaria kaudesta vielä kolmen vuoden ajan) ja sai tilalle nuoren - 23 vuotiaan - ja halvan Quinceyn ja kaupan päälle vanhemman ja hintavamman Preissingin ja varausvuoron.

Nashille pitkä jatkosopimus

NHL:n kirkkaimpiin tähtiin lukeutuva hyökkääjä Rick Nash on TSN:n mukaan solminut pitkän jatkosopimuksen Columbus Blue Jacketsin kanssa. Tuoreen paperin myötä väkivahva hyökkääjä saa 7,8 miljoonaa dollaria kaudesta kahdeksan vuoden ajan. Miehen vanha sopimus olisi kattanut vielä ensi kauden, mutta osapuolet sopivat jatkosta jo nyt.

Nash teki viime kauden 79 ottelussaan pisteet 40+39 ja oli täten koko liigan maalipörssin viides. Hyökkääjä valittiin myös mukaan Kanadan Vancouverin kisoihin tähtäävän Olympia-joukkueen harjoitusryhmään.

Hnidystä Wildy

Bostonissa kaksi edellistä kautta pelannut pakki Shane Hnidy vahvistaa jatkossa Minnesota Wildin puolustusta. Mies solmi seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Puolustavana pakkina tunnettu 33-vuotias Hnidy tahkosi Bruinsissa viime kaudella 65 ottelua ja summasi pisteet 3+9=12.

Clowelle neljän vuoden jatkosopimus

San Jose Sharks ja vanttera hyökkääjä Ryane Clowe pääsivät yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. 26-vuotias Clowe teki viime kaudella 71 ottelussa pisteet 22+30=52. Miehen tuore paperi on ESPN:N mukaan nelivuotinen ja kokonaisarvoltaan 14 miljoonaa dollaria.

Fedotenko jatkaa mestarijoukkueessa

Toista Stanley Cup -voittoaan tänä keväänä juhlinut Ruslan Fedotenko on solminut jatkosopimuksen Pittsburgh Penguinsin kanssa. Ensimmäisen kautensa Pittsburghissa pelannut 30-vuotias ukrainalainen teki runkosarjan 65 ottelussa pisteet 16+23=39. Tuore paperi on yksivuotinen ja sen arvo on 1,8 miljoonaa dollaria.

Samuelsson jättää Detroitin

Detroit Red Wingsisissä syksystä 2005 saakka pelannut ruotsalaishyökkääjä Mikael Samuelsson jatkaa uraansa Vancouver Canucksissa. Päättyneellä kaudella 81 ottelussa tehot 19+21=40 iskenyt laituri solmi Canucksin kanssa kolmivuotisen sopimuksen, jonka myötä mies tienaa 2,5 miljoonaa dollaria kaudessa.

Arnason siirtyy Manhattanille

Päättyneellä kaudella Colorado Avalanchea edustanut Tyler Arnason siirtyy New York Rangersiin. Osapuolet solmivat kaksisuuntaisen sopimuksen, jonka yksityiskohtia ei annettu julksisuuteen. Arnason pelasi Avalanchessa viime kaudella 71 ottelua ja teki pisteet 5+17=22.

LaRose jatkaa Hurricanesissa

Energinen hyökkääjä Chad LaRose ja Carolina Hurricanes pääsivät yhteisymmärrykseen ja solmivat jatkosopimuksen. Tuoreella paperilla on mittaa kaksi vuotta ja sen mukaan LaRose saa ensi kaudesta 1,5 ja seuraavasta 1,9 miljoonaa dollaria.

Hyökkääjä pelasi Hurricanesissa 81 ottelua. 27-vuotias teki näissä ennätyspisteensä, kun tilille merkittiin lukemat 19+31=50.

- Chad on kasvanut yhdeksi avainpelaajistamme. Viime kausi oli hänen paras tähän asti. Hän on tärkeä alivoimapelaaja ja suosittu pelaaja sekä pukukopissa että fanien keskuudessa, hehkuttaa Hurricanesin GM Jim Rutherford seuran verkkosivuilla.

Leopoldille vuoden sopimus Panthersiin

Jay Bouwmeesterin kauppauksen yhteydessä Jordan Leopoldin oikeudet saanut Florida Panthers pääsi yksimielisyyteen tuoreen hankintansa kanssa. Leopold solmi miamilaisseuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.

Viime kevään siirtotakarajalla Coloradosta Calgaryyn siirtynyt pakki pelasi talven aikana 83 ottelua ja summasi pisteet 7+17=24.

Scuderi siirtyy Kaliforniaan

Kevään pudotuspeleissä Pittsburghin riveissä erinomaisia otteita esittänyt puolustaja Rob Scuderi siirtyy Los Angeles Kingsiin. Mies solmi kalifornialaisseuran kanssa nelivuotisen sopimuksen, jonka kokonaisarvo on 13,6 miljoonaa dollaria.

Runkosarjassa Scuderi pelasi Penguinsissa 81 ottelua ja summasi 16 tehopistettä. Yhteensä 30-vuotias pakki on pelannut Penguinsissa ja NHL:ssä 300 ottelua.

Antropov vahvistaa Atlantan hyökkäystä

Viime kauden siirtotakarajalla Torontosta Manhattanille kaupattu Nik Antropov on solminut Atlanta Thrashersin kanssa nelivuotisen sopimuksen. Paperin arvo on 16 miljoonaa dollaria.

Isokokoinen hyökkääjä pelasi viime kaudella Maple Leafsissa ja Rangersissa yhteenä 81 ottelua ja summasi pisteet 28+31=59.

Grabovskille kolmen vuoden jatkosopimus

Ensimmäisen kokonaisen kautensa NHL:ssä pelannut valkovenäläishyökkääjä Mihail Grabovski on solminut kolmen vuoden jatkosopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa. Tuore paperi takaa hyökkääjälle 2,9 miljoonan dollarin vuosiansiot.

Grabovskin viime kausi sujui tehopisteiden valossa mukavasti, kun 25-vuotias hyökkääjä nakutti 78 ottelussa 20+28=48.

Skrastins Floridasta Teksasiin

Florida Panthersissa viime kaudella 80 ottelussa pisteet 4+14=18 kirjauttanut latvialaispakki Karlins Skrastins jatkaa uraansa Dallas Starsissa. Pian 35-vuotta täyttävä puolustaja solmi kahden vuoden sopimuksen, jonka kokonaisarvo on 2,75 miljoonaa dollaria.

Nycholat palaa Canucksiin

Kauden 2008-2009 Vancouverissa aloittanut ja Coloradossa lopettanut puolustaja Lawrence Nycholat palaa Canucksin riveihin. Mies pelasi viime kaudella yhteen 19 NHL-ottelua ja saalisti yhden syöttöpisteen. Tuoreen sopimuksen tarkempia tietoja ei kerrottu julkisuuteen.

Samalla Canucks ilmoitti tehneensä jatkosopimukset Nolan Baumgartnerin ja Matt Popen kanssa.

Aucoin Calgarysta Coyotesiin

Puolustaja Adrian Aucoin siirtyy Phoenix Coyotesiin vuoden mittaisella sopimuksella. Perjantaina 3.7. 35 vuotta täyttävä pakki luuti Calgaryssa viime kaudella 81 ottelussa pisteet 10+24=34.

Recchi jatkaa Bostonissa

Kesken viime kauden Bruinsiin liittynyt konkarihyökkääjä Mark Recchi jatkaa uraansa vielä ainakin yhden kauden ajan. 41-vuotias hyökkääjä solmi Bostonin kanssa yhden vuoden jatkosopimuksen, jonka arvo on 1,25 miljoonaa dollaria.

Havlat Wildin vahvuuteen

Liukas laitahyökkääjä Martin Havlat siirtyy Minnesota Wildiin kuuden vuoden sopimuksella, jonka arvo on 30 miljoonaa dollaria. Viime kaudella Chicagossa pelannut tsekki on pelannut urallaan 470 NHL-ottelua ja tehnyt niissä 396 tehopistettä. Päättyneellä kaudella Havlat teki 77 tehopistettä ollen Blackhawksin toiseksi paras pistemies.

Thorburn jatkaa Atlantassa

Hyökkääjä Chris Thorburn ja Atlanta Thrashers ovat solmineet monivuotisen jatkosopimuksen, jonka yksityiskohtia ei annettu julkisuuteen. 26-vuotias hyökkääjä pelasi Atlantassa viime kaudella 82 ottelua ja teki pisteet 7+8=15.

LaBarbera Vancouverista Phoenixiin

Kesken päättyneen kauden Los Angelesista Vancouveriin siirtynyt maalivahti Jason LaBarbera jatkaa matkaansa ja muuttaa Phoenixiin. 29-vuotias veräjänvartija solmi Coyotesin kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

LaBarbera torjui vuoden vaihteessa tapahtuneen siirron jälkeen Canucksissa seitsemän ottelua ja kirjautti torjuntaprosentin 91,5.

Strudwick jatkaa Edmontonissa

Puolustaja Jason Strudwick ja Edmonton Oilers pääsivät yksimielisyyteen jatkosopimuksesta. Osapuolet hyväksyivät yksivuotisen paperin, jonka arvo on 700 000 dollaria.

Pian 34 vuotta täyttävä Strudwick pelasi viime kaudella Oilersissa 71 ottelua tehoin 2+7=9.

Brian Gionta Montrealiin

Montreal Canadiens on ollut kenties aktiivisin joukkue NHL:n siirtoikkunan auettua. Viimeisimpänä lisäyksenä joukkueen toimitusjohtaja Bob Gainey toi joukkueeseen pienikokoisen oikealta ampuvan hyökkääjä Brian Giontan. Koko NHL-uransa New Jerseyssä pelannut Gionta solmi viiden vuoden sopimuksen Canadiensin kanssa. Sopimuksen arvo on 25 miljoonaa dollaria. Viime kaudella Gionta teki tehot 20+40=60.

Madden Blackhawksiin

Loistavana kahden suunnan sentterinä tunnettu John Madden siirtyy Chicago Blackhawksiin yhden vuoden sopimuksella, jonka arvo on 2.75 miljoonaa dollaria. NHL:n työsulkukaudella Suomessa pelannut Madden on pelannut urallaan 712 NHL-ottelua - kaikki New Jerseyssä.

Marian Gaborik Manhattanille

Yhtenä NHL:n nopeimmista luistelijoista tunnettu Marian Gaborik siirtyy New York Rangersiin. Tuoreen sopimuksen pituus on viisi vuotta ja arvo 7.5 miljoonaa dollaria per vuosi. Lukuisista loukkaantumisista urallaan kärsinyt slovakkihyökkääjä on esiintynyt NHL-urallaan 502 ottelussa ja tehnyt niissä 219 maalia.

Neil jatkaa sittenkin Ottawassa

Lukuisiin eri seuroihin huhuiltu Chris Neil jatkaa Ottawa Senatorsissa neljän vuoden sopimuksella. Melko pienikokoisena kovanaamana tunnettu kanadalainen pudotti hanskat viime kaudella 14 kertaa.

Garonista sinitakki

Quebecista kotoisin oleva Mathieu Garon on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Columbuksen kanssa. Sopimuksen arvo on 2.4 miljoonaa dollaria. 31-vuotias Garon oli vuoden 1996 varaustilaisuuden toisen kierroksen varaus (Montreal).

Sjöström Calgaryyn

Ruotsalaishyökkääjä Fredrik Sjöström siirtyy Calgary Flamesiin. Kahden suunnan luotettavana pelaajana tunnettu Sjöström pelasi viimeksi New York Rangersissa ja tehtaili 13 tehopistettä 76 ottelussa. Sopimuksen pituus on kaksi vuotta.

» Lähetä palautetta toimitukselle