NHL:ssä neljä kamppailua

NHL / Uutinen
NHL jatkui viime yönä neljällä ottelulla. Long Islandilla Mariusz Czerkawski teki kaksi maalia kun New York Islanders otti 5-2-voiton Torontosta.

Islandersin valtti oli tyrmäävä toinen erä, jonka isännät veivät nimiinsä 3-0-lukemin. Kolmas erä oli Leafsin hallintaa, mutta Garth Snow suostui päästämään vain yhden kiekon maaliinsa. Näin pisteet jäivät Long Islandille.

Vieraiden maalivahti Ed Belfour epäonnistui ja mies vaihdettiin maalin suulta toisen erän alussa Oleg Kvashan tehtyä 4-0-osuman. Belfourille kertyi vain viisi torjuntaa reilun erän aikana. Mikael Tellqvist päästi enää yhden kiekon maaliin ja koppasi 6 laukausta.

Czerkawskin lisäksi kahden tehopisteen miehiä olivat 1+1 keränneet Mike Peca sekä Oleg Kvasha. Janne Niinimaa pelasi reilut 20 minuuttia ja tehotilastoon yhden plus-merkinnän. Lisäksi Niinimaa istui yhden kaksiminuuttisen. Sean Bergenheim sai jääaikaa lähes yhdeksän minuuttia. Bergenheim oli osallisena myös ottelun toisessa tappelussa, kun Bryan Marchment taklasi nuoren suomalaisen levyksi jään pintaan, tuli joukkuetoveri Eric Godard muistuttamaan Marchmentille välittömästi asiasta.

Lehtipaidassa jäällä liukunut suomalaispuolustaja Aki Berg sai jääaikaa 16 ja puoli minuuttia ja sai syöttöpisteen Mattew Stajanin maaliin. Tehotilastoissa Berg jäi myös plussalle, toisin kuin joukkuekaveri Nik Antropov, jolle merkittiin surulliset kolme miinusta.

Floridaa vastaan olkapäänsä loukannut Dave Scatchard on sivussa vammansa takia arviolta neljästä kuuteen viikkoa. Adrian Aucoin puolestaan loukkasi lievästi nivusensa. Toronton puolelta Mikael Renberg jätti kaukalon toisessa erässä loukattuaan rintalihaksensa.

Islandersin huilivuorossa ollut maalivahti Rick DiPietro palkittiin NHL:n avausviikon parhaana puolustuspään pelaajana. Kahdessa voitto-ottelussa sekä yhdessä tasapelissä DiPietro päästi ainoastaan kolme maalia selkänsä taakse. Parhaaksi hyökkääjäpelaajaksi valittiin Atlantan Ilya Kovalchuk, joka keräsi Atlantan viidessä ottelussa tehot 5+2.

Toisen New Yorkin ottelun raportti

Jonathan Landin raportti Rangersin avausvoitosta löytyy täältä.

Montreal puolusti Detroitin nurin

Montrealissa ei nähty paljon maalipaikkoja kun Canadiens ja Detroit Red Wings iskivät yhteen. Lopputulokseksi jäi 2-1, eikä kumpikaan maalivahti yltänyt 20 torjuntaan. Ottelun kaikki maalit tehtiin toisessa erässä.

Avausmaalin teki Steve Begin, jolle osuma oli ensimmäinen Canadiensin ryhmässä. Ottelun voittomaalin sai kunnian viimeistellä Richard Zednik, jonka jälkeen Mathieu Dandenault vielä kavensi alivoimalla. Detroit oli ensimmäisessäkin erässä lähellä maalintekoa, mutta Chris Chelios osui vain maalin yläputkeen.

Montrealin kapteeni Saku Koivu ei pelannut.

Vancouver jyräsi Buffalon

Vancouver Canucks jatkaa puhtaalla pelillä kotiotteluissaan. Tällä kertaa Buffalo oli vain suupala, joka nielaistiin 6-1-voitolla. Kahden erän jälkeen tilanne oli jo 6-0, mutta Sabres sai hieman juonesta kiinni vieden päätöserän nimiinsä.

Illan kuningas oli tulokashyökkääjä Jason King, joka teki maalin ja syötti kaksi. Jälkimmäinen Kingin syöttöpisteistä tuli Sami Salon ylivoimamaaliin. Kiitokseksi suomalainen syötti Kingin osuman myöhemmin toisessa erässä. Salon lisäksi myös Daniel Sedin sai tililleen tehot 1+1. Jarkko Ruutu pelasi vajaat 13 minuuttia tehoitta.

Lauantain ottelussa nollapelin pelannut Mika Noronen ei onnistunut tällä kertaa, vaan viisi kertaa torjunut suomalaisvahti vaihdettiin maalilta ensimmäisellä erätauolla tilanteessa 3-0. Tilalle tullut Martin Biron torjui kahdessa erässä 18 laukausta. Toisessa päässä Dan Cloutier torjui koko ottelussa 17 kertaa.

Vancouverin hyökkääjä Mats Lindgren joutuu olemaan sivussa ainakin joulukuulle selkäleikkauksen takia.

» Lähetä palautetta toimitukselle