New Jersey julkisti kahdeksan sopimusta, mukana Alex Brooks ja Ray Giroux

NHL / Uutinen
New Jersey Devils valotti ensi kauden joukkuettaan julkistamalla kahdeksan pelaajasopimusta. Joukkoon kuuluvat maalivahti Matus Kostur, puolustajat Alex Brooks, Ray Giroux, Anton Kadeykin, Mike Matteucci ja Krisjanis Redlihs sekä hyökkääjät Craig Darby ja Chris Hartsburg.

Uusista sopimuspelaajista Craig Darby ja Mike Matteucci ovat ainoat, joita voi sanoa ammattilaistasolla kokeneiksi. Darby on pelannut ensimmäiset NHL-pelinsä kaudella 1994-1995, ja yhteensä otteluita NHL:ssä on kertynyt 191. New Jersey on miehen neljäs NHL-seura. Mike Matteucci pelasi kaudella 2000-2001 ensimmäiset NHL-pelinsä Minnesota Wildissa, vaikka hänellä oli ikää tuolloin jo 29 vuotta. Matteucci on yliopistotaustainen puolustaja, joka on pelannut IHL:ssä ja AHL:ssä yhteensä 445 ottelua.

Suomalaisille tutuimpia nimiä nyt julkistetuista sopimuspelaajista ovat Alex Brooks ja Ray Giroux. Brooks oli viime kaudella olennainen osa Jokerien mestaruuden taannutta kovaa puolustusta, vaikkei Brooksia usein otsikoissa mainittukaan. Wisconsinin yliopistosta Jokereihin vuosi sitten siirtynyt puolustaja on ennen kaikkea kova työntekijä ja fyysinen puolustaja, joka ei liikoja kiekon kanssa kikkaile. Viime kaudella Jokereissa 53 pelissä syntyivät tehopisteet 1+3=4, jäähyminuutteja kertyi 109. Ray Giroux pelasi kaudella 2000-2001 HIFK:ssa ja Jokereissa yhteensä 46 liigapeliä. Giroux on lähinnä kiekollisen pelin taitava puolustaja, mistä todisteeksi käyvät esimerkiksi viime kauden tilastot - AHL:n Bridgeportissa 79 ottelussa 53 pistettä. Giroux pelasi viime kaudella myös kaksi peliä New York Islandersissa, ja lähtee nyt yrittämään NHL-uran kunnollista avautumista siis New Jerseyssä.

Loput neljä nyt julkaistua uutta pelaajaa ovat tulevaisuuden lupauksia, jotka aloittavat ammattilaisuransa ensi syksynä. Matus Kostur on 22-vuotias slovakkimaalivahti, jonka New Jersey varasi kesällä 2000. Viime kaudella Slovakian liigan HKM Zvolenissa Kostur pelasi vakuuttavasti - 39 ottelussa päästettyjen maalien keskiarvo 2.16 ja viisi nollapeliä. Anton Kadeykin oli New Jerseyn ykkösvaraus tämän kesän draftissa toisella kierroksella numerolla 51. 18-vuotias venäläispakki pelasi viime kaudella kotikaupunkinsa Elektrostalin joukkueessa. Krisjanis Redlihs on 21-vuotias latvialainen, kuten nimien s-päätteistäkin voi päätellä. Viime kaudella Redlihs pelasi Latvian liigassa, ja hänet varattiin New Jerseyyn tänä keväänä numerolla 154. Chris Hartsburg on 22-vuotias yliopistotaustainen hyökkääjä, jonka New Jersey varasi numerolla 214 kesällä 1999. Hän on NHL:ssä valmentajana mainetta niittäneen, tällä hetkellä Philadelphian apuvalmentajana toimivan Craig Hartsburgin poika.

» Lähetä palautetta toimitukselle