Neljä suomalaislupausta siirtyy kehittymään Itävaltaan

Muut Sarjat / Uutinen
Leevi Laakso pelasi menneellä kaudella Mestiksessä Hermeksen maalilla.
Kuva © Timo Savela
Suomalaislupaukset Leevi Laakso, Jesper Kokkila, Valtteri Meisaari ja Luka Nyman pelaavat tulevalla kaudella Itävallassa Salzburgin junioreissa.

KalPan kasvatti Leevi Laakso, 20, pelasi viime kaudella 18 ottelua Hermeksen maalilla Mestiksessä. Laakso oli mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2016 pelaten neljässä ottelussa. Hänet valittiin kaudella 2013-14 C-nuorten SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi.

Jesper Kokkila, 19, vietti kaksi viime kautta USHL:ssä Chicago Steelin paidassa. Joukkue juhli mestaruutta kauden 2016-17 päätteeksi. Puolustaja pelasi joukkueessa kaikkiaan 54 ottelua merkkauttaen kaksi syöttöpistettä. Kokkila voitti B-nuorten SM-kultaa Kärpissä vuosina 2015 ja 2016. 

Niin ikään Kärppien B-nuorissa kahdesti kultaa voittanut Valtteri Meisaari pelasi menneellä kaudella SaiPan A-nuorissa. 19-vuotias puolustaja merkkautti kahdeksan syöttöpistettä. Meisaari pelasi kaudella 2014-15 kolme ottelua Suomen alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

Viime kaudella alle 16-vuotiaiden maajoukkueen runkopelaajiin lukeutunut puolustaja Luka Nyman siirtyy Salzburgiin kasvattajaseurastaan Jokereista. Nyman teki menneellä kaudella B-nuorissa 29 ottelussa tehot 1+11. Hän pelasi suurimman osan kaudesta C-nuorissa. 

Seura tiedotti Laakson, Kokkilan ja Meisaaren siirroista. Nymanin siirrosta kertoi Suomen jääkiekkoliiton verkkosivusto.

» Lähetä palautetta toimitukselle