Naisleijonat ei murtunut Saksalle

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jenni Hiirikoski näytti ottelussa taitojaan moneen kertaan.
Kuva © Sirpa Pöyhönen
Naisten Pre Olympic Cup jatkui Suomen osalta perjantaisella kohtaamisella Saksaa vastaan. Hyvällä asenteella pelannut Suomi päihitti vastustajansa lopulta voittomaalikilpailussa, jonka tähdeksi nousi Jenni Hiirikoski.

Ensimmäisessä erässä ei jäähyjä annettu eikä maaleja nähty. Peli oli Suomen hallinnassa ja joukkue sai hyviä hyökkäyksiä Saksan maalia kohti. Viimeistely jäi kuitenkin vajaaksi ja jatkotilanteissa kiekko kimpoili onnekkaasti joko Saksan puolustajille tai kaukalon kulmiin.

Saksan puolustus oli sekavaa, eikä joukkue kiekon saatuaan saanut aikaiseksi kunnon hyökkäyksiä kohti Suomen päätyä juuri ollenkaan.

Toisessa erässä Suomi jatkaa sisukkaasti pyörityksiään Saksan päädyssä. Myös Saksa alkoi saada enemmän kiinni pelistä, mutta Suomi sai katkaistua hyökkäyksiä hyvällä puolustamisella. Suomelta nähtiin myös hyvää karvaamista ja sen myötä Saksalle aiheutui paljon kiekonmenetyksiä.

Jenni Hiirikoski siirsi Suomen 1−0-johtoon survomalla pomppukiekon Saksan verkkoon, kun toista erää oli pelattu noin seitsemän minuuttia. Alle puoli minuuttia myöhemmin Suomen siirretyn rangaistuksen aikana Saksan Marie Delarbre tasoitti pelin lukemiin 1−1.

Kuusi sekuntia ennen toisen erän loppua Nicola Eisenschmid siirsi Saksan 2−1-johtoon.

Jännitys tiivistyi

Kolmannen erän Suomi aloitti hyvällä liikkeellä. Hyviä tilanteita riitti, mutta verkkoon kiekkoa oli vaikeaa saada. Tähän vaikutti suuresti Franziska Alblin huikea maalivahtipeli.

Suomen maalissa aloitti Meeri Räisänen, mutta viimeiselle kymmenelle minuutille maalille vaihdettiin Noora Räty. Noin kolme minuuttia vahdinvaihdon jälkeen Susanna Tapani teki Suomelle tasoitusmaalin ja tämän jälkeen Räisänen siirtyi takaisin tolppien väliin.

Ottelu eteni jatkoajallakin ratkaisutta voittomaalikilpailuihin saakka. Ratkaisijoina olivat lopulta Hiirikosken kaksi osumaa ja Räisäsen rauhallisesti harkitut torjunnat. Voittomaalikilpailuvoiton myötä Suomen pistesaldo Pre Olympic Cupissa on yhteensä viisi, joka oikeuttaa kolmanteen sijaan viiden joukkueen taulukossa.

Naisleijonien turnauksen viimeinen ottelu pelataan lauantaina Turussa. Tuolloin joukkue kohtaa jokaisen ottelunsa voittaneen Venäjän joukkueen.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle