Moskovassa ei yllätyksiä

MAAJOUKKUE / Uutinen
MM-kisojen toinen pelipäivä ei tuonut yllätyksiä. Kanada oli hankaluuksissa Saksan kanssa, mutta onnistui kääntämään ottelun edukseen päätöserässä. Sveitsi puolestaan voitti tasaisessa ottelussa Latvian. Iltapeleissä Slovakia ja Ruotsi ottivat helpot voitot.

Saksa-Kanada 2-3 (1-1, 1-1, 0-1)

Mitalisuosikki Kanada avasi kisat tyypillisen kankeasti. Kankeasti liikkuneet vaahteralehtipaidat olivat vaikeuksissa A-sarjaan palanneen Saksan kanssa.

Saksa pääsi ottelun alussa pelaamaan viisi minuuttia ylivoimalla Jyri Rönnin heitettyä Kanadan Shea Weberin suihkuun. Erikoistilanne valui hukkaan, mutta ajassa 9.51 Cristoph Ullmann siirsi saksalaiset johtoon. Jamal Mayersin osumalla Kanada pääsi erätauolle kuitenkin tasatilanteessa.

Toinen erä eteni myös tasatahtiin. Eric Staal iski heti erän alkuun 2-1, mutta vain puolen minuutin kuluttua Saksa tuli tasoihin. Maalivahti Dwayne Roloson ei ollut terävimmillään, sillä Robert Dietrichin maaliin uponnut laukaus lähti kaukaa keskialueelta.

Ottelu näytti päättyvän tasapeliin, sillä Kanadalla oli vaikeuksia tiiviin saksalaispakan kanssa. Muuten erinomaisesti pelannut saksalaisvahti Dimitrij Kotschnew haparoi kuitenkin kriittisessä paikassa. Iserlohn-kassari hukkasi kiekon maalin takana, joten Jamal Mayers pääsi viimeistelemään päivän toisen osumansa tyhjään maaliin.

Sveitsi ratkaisi toisessa erässä

Sveitsi-Latvia 2-1 (0-0, 2-1, 0-0)

Sveitsi ja Latvia ottelivat tasaisesti. Maalittoman avauserän jälkeen peli pääsi kunnolla vauhtiin, kun Lauris Darzins vei joukkueensa johtoon maalinedustalta ajassa 28.25. Mainion syötön maaliin tarjosi Armands Berzins.

Sveitsi hallitsi toista erää suvereenisti vieden laukaukset 18-6. Sergejs Naumovs Latvian maalissa piti kuitenkin joukkuettaan pitkään pystyssä. Kaksikko Sandy Jeannin - Adrian Wichser oli kuitenkin liikaa. Jeannin tarjoili ja Wichser viimeisteli tasoitusosuman. Erän viimeisellä minuutilla syntyneessä johto-osumassa osat vaihtuivat.

Päätöserässä ei maaleja syntynyt, joten Sveitsi otti tärkeän avausvoiton. Joukkueen avainhahmoja oli maalintekijöiden lisäksi maalivahti Jonas Hiller.

Italia säikytteli ruotsalaisia

Ruotsi-Italia 7-1 (2-1, 4-0, 1-0)

Tre Kronorin kisat lähtivät liikkeelle ihmetellessä. Kisaturistiksi ennakkoon arvioitu Italia sai otteluun hyvän lähdön ja siirtyi kahden miehen ylivoimalla johtoon ajassa 3.07. Lähietäisyydeltä osuman viimeisteli Giorgio de Bettin.

Ruotsi säikähti sen verran saapasmaan väkevää aloitusta, että päätti takoa taululle lopulta murskalukemat. Tasoitusosuman teko osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä Italian maalissa pelannut Andrea Carpano torjui hyvin. Lopulta Johan Davidssonin tarkka rannelaukaus yllätti Carpanon.

Tre Kronor siirtyi johtoon ylivoimalla. Fredrik Emvall viimeisteli lukemiksi 2-1. Erätauon jälkeen kävi viimeistään selväksi, ettei kisojen ensimmäistä yllätystä nähdä ainakaan tässä ottelussa. Ruotsi takoi muutamassa minuutissa neljä osumaa ja peli oli ohi. Loppunumerot 7-1 viimeisteli päätöserässä Per Hallberg.

Länsinaapurin peli ei vielä vakuuttanut ja joukkue oli lisäksi liikkeellä vain kolmen ketjun voimin. Tehot jakaantuivat kuitenkin tasaisesti usealle pelaajalle.

Slovakia rutiinivoittoon Norjasta

Slovakia-Norja 3-0 (2-0, 1-0, 0-0)

Nimekäs Slovakian joukkue teki juuri sen, mitä siltä odotettiinkin. Norja pystyi Pål Grotnesin torjunnoilla pitämään ottelun alun tasaisena, mutta avauserän puolenvälin jälkeinen tehohetki riitti slovakeille. Marek Uram ja puolustaja Zdeno Chara tekivät 51 sekunnissa lukemiksi 2-0.

Tarkka puolustuspeli jätti Norjan aseettomaksi. Lopullisesti vuonomaan pyristelyt päättyivät toisessa erässä, kun Branko Radivojevic yllätti ylivoimalla Grotnesin kolmannen kerran. Slovakian maalivahti Jaroslav Halak keräsi 24 torjuntaa ja avasi kisansa vakuuttavalla nollapelillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle