MM-kisat: Valko-Venäjälle avausvoitto

MAAJOUKKUE / Uutinen
MM-kisojen viides päivä jatkoi edellisten linjaa, eikä kentillä näkynyt suuria yllätyksiä. Suomen lisäksi voittajiksi seuloituivat Valko-Venäjä, Latvia ja Venäjä.

Kazakstan oli lähellä pienoista yllätystä, kun se otti tiistaina pienen niskalenkin Valko-Venäjästä. Vadim Krasnoslobodtsev iski heti ottelun alussa alivoimamaalin, ja sama mies lisäsi joukkueen johtoa kahteen maaliin toisessa erässä.

Kazakstanin 2–0-johto kuitenkin toimi kylmänä suihkuna Valko-Venäjälle. Kazakstanin harhasyöttö hyökkäysalueella antoi Konstantin Koltsoville sauman läpiajoon, eikä mies hukannut tilaisuutta, vaan kavensi pelin lukuihin 2–1 vain minuutti Krasnoslobodtsevin jälkimmäisen osuman jälkeen.

Kun toista erää oli jäljellä kuusi ja puoli minuuttia, Valko-Venäjä sprinttasi takaa ohi. Ensiksi Mihail Grabovski harhautti omillaan koko Kazakstanin puolustuksen, kääntyi maalin takana kesken vanhanaikaisen ja lykkäsi kiekon häkkiin ohi Vitali Jeremejevin. Pelikello ehti käymään vain toistakymmentä sekuntia, kun Jevgeni Kovyršin vei Valko-Venäjän 3–2-johtoon. Lukemat jäivät taululle loppupeliksi, sillä kolmannessa erässä ei maaleja nähty.

– Nyt oli ensimmäinen ennakolta vähän heikompi maa ja sen tilanteen käsittely oli meille hieman hankalampi, Valko-Venäjän valmentaja Kari Heikkilä totesi ottelun jälkeen.

– Meillä on ollut vähän semmoinen tilanne, että me vähän odottelemme sitä, että millä tasolla sitä peliä pitää pelata. Pitääkö laittaa täydet kierrokset koneeseen vai pääseekö puolivaloilla. Nyt oli oppikurssi siihen liittyen ensimmäisessä erässä.

Valko-Venäjän joukkue ei erityisemmin tähtiä kuhise, mutta tilanne saattaa muuttua parempaan suuntaan. Tiistain vastaisena yönä NHL:n pudotuspeleissä kotiin joutunut Nashville Predators piti hyppysissään Andrei ja Sergei Kostitsyniä, jotka saattavat liittyä Valko-Venäjän kisajoukkueeseen vielä tällä viikolla, mikäli olosuhteet ovat suotuisat. Heikkilä toivottaa miehet tervetulleiksi kisoihin.

– Kävin helmikuussa Pohjois-Amerikassa ja silloin sovimme, että jos tällainen tilanne tulee vastaan, niin molemmat tulevat mielellään kisoihin. Nyt tänä iltana ratkeaa se, että ovatko terveenä, onko mahdollisuutta lähteä kisoihin ja että koska tulevat. Jos ovat tulossa, niin ennen perjantaita ovat täällä.


Kazakstan ei päästänyt Valko-Venäjää helpolla.

Latvia vei Italiaa, Venäjä kellisti Saksan

Latvia leikitti Italiaa mielensä mukaan saalistamalla itselleen 5–0-voiton. Neljännen osuman jälkeen Italia päästi maalivahti Daniel Bellissimon pahasta ja vaihtoi kentälle Thomas Tragustin. Bellissimo ja Tragust torjuivat yhdessä 30 laukausta, kun Edgars Masalskisin nollapeliin vaadittiin 23 torjuntaa. Voitto oli Latvialle turnauksen toinen ja se taistelee kiivaasti lohkon neljännestä sijasta.

Venäjä ei päässyt juhlimaan yhtä monilukuisesti kuin Latvia, mutta nujersi silti Saksan siististi 2–0. Voittomaali nähtiin ensimmäisen erän viimeisillä sekunneilla, kun Nikolai Žerdev sai kunnian heiluttaa häkkiä. Toisen osuman viimeisteli Aleksei Tereštšenko, jonka ylivoimamaali nähtiin kolmannen erän puolivälissä. Venäjä jatkaa turnauksessa tappiotta.

Otteluiden tulokset:

Valko-Venäjä–Kazakstan 3–2

Latvia–Italia 5–0

Suomi–Sveitsi 5–2
Venäjä–Saksa 2–0

» Lähetä palautetta toimitukselle