MM-kisat: Karsinnat ratkeavat viimeisissä otteluissa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Itävallalla oli pakkovoitto Sloveniaa vastaan. Joukkue onnistuikin nappaamaan 3-2-voiton kisojen yhdestä yllättäjäjoukkueesta.

Itävalta onnistui vihdoin voitossa

Läpi kisojen tappiosta tappioon kulkenut Itävalta onnistui vihdoin pelisuunnitelmansa toteutuksessa. Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen maalihanat aukesivat seuraavassa erässä. Gerhard Unterluggauer onnistui Michael Rafflin syötöstä toisen erän viidennellä minuutilla.

Vain muutama minuutti tästä, ja Itävalta otti hajuraon kahteen maaliin Thomas Rafflin osumalla. Slovenia onnistui kuitenkin punnertamaan tasoihin vielä loppuerän aikana. Tomas Razingarin ja David Rodmanin maalit nostattivat toiveita Slovenian jatkopaikan varmistumiselle.

Rafael Roffer iski kolmannessa erässä lopulta naulan Slovenian arkkuun. Voitto merkitsi sitä, että Itävallan panokset ovat sunnuntain Latvia-ottelussa kovat. Voittaja jatkaa A-sarjassa.

Latvia murskasi Valko-Venäjän

Myös Latvialla oli illan ottelussa kovat panokset. Tappio olisi tehnyt kisoista katastrofin. Kokenut joukkue kokosi kuitenkin itsensä ja jyräsi vakuuttavaan 6-3 -voittoon Valko-Venäjästä.

Jo ensimmäisessä erässä 3-1 -johtoon siirtyneen latvialaisryhmän kirkkaimpina tähtinä loistivat kaksi maalia mieheen tehneet Martins Cipulis sekä Georgijs Pujacs. Syöttökonena kunnostautui Mikelis Redlihs 0+3-tehoillaan.

Valko-Venäjän viimeinen vastustaja on Slovenia, joka on yllättänyt kisoissa pirteällä pelaamisellaan. Helppo ottelu ei ole tiedossa sunnuntainakaan. Varsinkin Torontossa pelaavan Mihail Grabovskin odotetaan nostavan tasoaan huimasti. Miehellä on yksilötasoa ratkaista otteluita, mutta toistaiseksi hyökkääjän panos ei ole ollut riittävä.

» Lähetä palautetta toimitukselle