Mestis lopettaa palkintorahojen maksamisen seuroille

MESTIS / Uutinen
KOOVEE tulee uutena seurana sarjaan, jossa menestymistä ei palkita rahapalkinnoin.
Kuva © Jarno Hietanen

Mestis-seurat eivät enää tulevalla kaudella saa palkintorahaa menestyksestä. Asian vahvistaa Mestistä koordinoivan Sarjaseurat ry:n puheenjohtaja Tuomas Haanpää.

– Sarjaseurat ry:n hallitus päätti jo viime kauden aikana, että alkavasta sesongista alkaen Mestis luopuu palkintorahoista. Ne on maksettu vuosittain parhaiten menestyneille seuroille, Haanpää toteaa.

Kolmella edellisellä kaudella runkosarjan kärkinelikko ja pudotuspelien kärkinelikko ovat saaneet vaivanpalkkaa yhteneväisellä kaavalla. Voittajalle 40 000 euroa, toiselle 20 000, kolmannelle 10 000 ja neljännelle 5 000. Kun rahaa on ollut jaossa sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, summat ovat Mestis-seurojen skaalalla melko merkittäviä.

Vuosittainen palkintopotti on ollut yhteensä 150 000 euroa. Nyt tuo summa panostetaan toisaalle.

– Rahat sijoitetaan Mestiksen kokonaisvaltaiseen ja suunnitelmalliseen kehittämiseen. Näin tehdään, jotta meillä olisi joskus jakaa huomattavasti suurempia palkintorahoja. Palkkasimme jo huhtikuussa sarjalle uuden johtajan Olli Aron, pestaamme hänen alaisuuteensa markkinointipäällikön ja vielä heidän jälkeensäkin sarjan keskushallintoon on aikomus etsiä kaksi uutta ammattilaista. Haluamme siis ammattijohdon sarjaa kehittämään, Haanpää kertoo.

Mestiksen rahat tulevat sarjaa hallinnoivalta Suomen jääkiekkoliitolta, Jääkiekon SM-liiga Oy:n maksamasta tuesta ja yhteistyökumppaneilta.

Palkintorahojen poistamispäätöksen siunaa virallisesti Jääkiekkoliiton liittohallitus elokuun kokouksessaan, mutta käytännössä asia on jo päätetty, sillä olisi hyvin epätavallista, mikäli liittohallitus mitätöisi Sarjaseurat ry:n ratkaisun. Yhdistyksen hallituksessa istuvat puheenjohtaja Haanpää, varapuheenjohtaja Vesa Kutvonen, Anders Pekkanen, Riku Kallioniemi, Matti Nurminen, Risto Korpela, Tommi Kerttula, Tuomas Viljamaa, Teemu Kallioniemi, Pasi Järvinen ja Aro.

Mestis-kausi alkaa syyskuun 28. päivä.

» Lähetä palautetta toimitukselle