McAmmond pelikunnossa, ”Foppa” sairastuvalla

NHL / Uutinen
Selkävaivojen vuoksi sivussa ollut Dean McAmmond pelasi viikonlopun aikana ensimmäiset ottelunsa Avsien väreissä. McAmmondin kauden avausottelussa Avalanche koki takaiskun kun joukkueen toiseksi tehokkain pistemies Peter Forsberg joutui jättämään kentän nivusvamman vuoksi.

Dean McAmmond siirtyi Coloradoon juuri ennen kauden alkua tehdyssä viiden pelaajan suurkaupassa. Nopean McAmmondin uskottiin tuovan uutta ilmettä mestarisuosikkien kakkos- tai kolmosketjun vasempaan laitaan, mutta kivuliaat selkävaivat ovat pitäneet 29-vuotiaan kanadalaisen poissa kaukalosta aina tähän hetkeen asti.

Viikonlopun aikana McAmmond pelasi vierasotteluissa Minnesotaa ja Edmontonia vastaan, mutta ei onnistunut vielä avamaan pistetiliään.

Ex-Flamesille tehtiin kokoonpanossa tilaa lähettämällä farmiin laituri Brian Willsie. Willsie on tuntuva vahvistus Hershey Bearseille, minkä hän osoitti tekemällä viikonlopun kahdessa ottelussa kolme maalia.

Peter Forsberg loukkaantui vierasottelussa Minnesota Wildia vastaan pelin toisessa erässä eikä pystynyt pelaamaan enää kolmannessa erässä. Hän ei myöskään pelaanut minivieraskiertueen toisessa ottelussa Edmonton Oilersia vastaan.

Ruotsalaisen poissaolon syyksi on ilmoitettu nivusvamma eikä tervehtymisen aikataulusta ole tarkkaa tietoa. Forsbergin puuttuminen tuntui heti 0-1-tappio-ottelussa Edmontonia vastaan, sillä perinteisesti Foppa on viihtynyt erinomaisesti Oilersien liukkaalla kotijäällä. Tommy Salon nollapeli tarkoitti että Avalanche jäi tällä kaudella ensimmäisen kerran ilman maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle