Lukolle vahvistusta puolustukseen ja hyökkäykseen - Riikola siirtyy Raumalle

LIIGA / Uutinen
Riikola pelasi viimeiset neljä kautta Lappeenrannassa.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Lukko on tehnyt sopimukset puolustaja Simo-Pekka Riikolan ja hyökkääjä Joose Antosen kanssa. Lisäksi nuori Aaro Vidgren jatkaa raumalaisjoukkueessa.

Simo-Pekka Riikola ja Joose Antonen siirtyvät Lukkoon kaksivuotisilla sopimuksilla. Raumalaisjoukkue kertoi myös käyttäneensä hyökkääjä Aaro Vidgrenin sopimuksessa olleen option.

Riikola siirtyy Raumalle SaiPasta, jossa kiekkoili neljä edelliskautta. Kuluvalla kaudella 25-vuotias puolustaja tehtaili 34 ottelussa tehot 2+7. Puolustajalla on Liiga-kokemusta SaiPan lisäksi KalPasta.

− Riikola tuo puolustukseen monipuolisuutta ja jämäkkää tekemistä. Hänellä on oikea tarve tulla Raumalle ja pelata ensi kaudella vahva kausi Lukossa, kertoi Lukon päävalmentaja Juha Vuori.

− Lähden Raumalle todella odottavilla fiiliksillä. Lukko oli heti kiinnostunut ja päätös oli helppo, sillä siellä on kasassa erittäin hyvä joukkue, kuten Raumalla on perinteisesti aina ollut. Lukon paidassa saa taistella aina Liigan kärkikahinoissa, joten tämä on henkilökohtaisestikin hieno haaste minulle, Riikola itse kommentoi.

Tamperelaislähtöinen Antonen on pelannut viime vuodet JYPissä ja Mestiksen JYP-Akatemiassa. Liigassa 20-vuotias laitahyökkääjä pelasi kuluvalla kaudella 13 ottelua ja Mestiksessä 28.

− Otan tämän uutena hienona haasteena. Olen kuullut pelkkää hyvää Raumasta ja uskon, että menen pelaajana parhaiten eteenpäin juuri Lukossa. Henkilökohtaisella tasolla tavoite on päästä pelaamaan mahdollisimman paljon, Antonen totesi.

− Joose on lahjakas pelaaja, joka tuo hyökkäykseen luovuutta. Hän tulee Raumalle oikealla asenteella ja hänestä voi kasvaa täällä erinomainen pelaaja, Vuori arvioi.

Kuluvalla kaudella pääosin Lukon A-nuorissa pelannut Vidgren pääsi kokeilemaan liigavauhtiakin seitsemän ottelun verran. 18-vuotiaalle hyökkääjälle kertyi myös 12 ottelua Mestiksen KeuPassa, jossa hyökkääjä iski tehot 1+1.

− Aaro on tehnyt hyvää työtä Akatemiassa ja hän pelasi jo menneellä kaudella Liigassa. Hänen tekemisensä on huomattu myös nuorten maajoukkueessa ja uskon että Aarossa on potentiaalia kehittyä hyväksi ja vahvaksi pelaajaksi, Vuori summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle