Lukko niukasti Ässiä parempi paikallistaistossa

LIIGA / Uutinen
Toni Koivisto vastasi ottelun voittomaalista.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Lukko ja Ässät kamppailivat kauden ensimmäisessä Satakunnan paikalliskamppailussa vauhdikkaasti. Raumalaisisäntä vei ottelusta voiton lopulta 2-1-numeroin.

Lukko oli Satakunnan paikalliskamppailussa niskan päällä alusta alkaen. Andreas Bernard Ässien maalilla sai venyä avauserässä kiekon tielle 12 kertaa, kun virkaveli Oskari Setänen selvisi kahdella torjunnalla.

Ässät otti ottelun ensimmäisessä erässä kolme rangaistusta ja niistä ensimmäisen jälkimainingeissa Jere Friberg iski maalinedustalta Lukon 1-0-johtoon. Patapaidat tulivat kuitenkin tasoihin ajassa 10.43 Aleksi Rekosen osumalla. Porilaisten ykkösketju Sakari Salminen-Jesperi Kotkaniemi-Rekonen oli kokonaisuudessaan joukkueensa parhaimmistoa.

Lukolle ottelu toi myös jobinpostia, sillä puolustaja Simo-Pekka Riikola jätti ottelun kesken loukattuaan itseään kaksinkamppailutilanteessa.

Toinen erä sai räväkän alun, kun Toni Koivisto iski Lukon läpiajosta 2-1-johtoon 18 sekunnin pelin jälkeen. Maali jäi ottelun viimeiseksi, joten Satakunnan ensimmäinen paikallinen meni Lukon nimiin.

Ässät vei nimiinsä ottelun jälkeen lauotun rangaistuslaukauskilpailun, jossa Jarno Kärki oli ainut onnistuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle