Lohkojako selvillä ensi vuoden MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Vaikka loppu- ja pronssiottelu ovat vielä tämän vuoden MM-kisoissa pelaamatta, ensi vuoden kisojen lohkojakoon ei sillä ole merkitystä.

Venäjä pitää maailmanrankingin kärkipaikkansa ja Suomi on edelleen kakkosena. Tšekki on noussut kolmanneksi.

Alkuperäisestä lohkojaosta poiketen Venäjä ja Tšekki vaihtavat paikkaa niin, että Venäjä pelaa ensi vuonna Helsingissä Tšekin jatkaessa Tukholmassa. IIHF perusteli lohkomuutosta sillä, että uusi jako on järjestäjämaille tasapuolisempi. Tänä vuonna Ruotsi ja Kanada vaihtoivat paikkoja, jotta molemmat isäntämaat pääsivät pelaamaan kotimaahansa.

Venäjän lisäksi Suomi kohtaa alkulohkossaan Slovakian, USA:n, Saksan, Latvian, Ranskan ja takaisin ylimmälle tasolle nousseen Itävallan.

Tukholman alkulohkossa pelaavat isäntämaa Ruotsin lisäksi Tšekki, Kanada, Norja, Sveitsi, Tanska, Valko-Venäjä sekä toinen nousijajoukkue Slovenia.

IIHF vahvisti lohkojaot sunnuntai-iltapäivänä.


Kanadan ja Sveitsin kohtaaminen pelataan ensi vuonna Ruotsissa.

Suomi kohtaa Kanadan Sotšissa

Saman rankinglistan mukaan muotoutuu myös vuoden 2014 olympialaisten lohkojako. Kisat pelataan Vancouverin tapaan kolmessa neljän maan lohkossa.

Suomen lohkossa tulevat pelaamaan hallitseva olympiavoittaja Kanada sekä Norja. Ennakkoon kovimmassa lohkossa nähdään Venäjä, Slovakia ja USA. Ruotsi ja Tšekki saavat seuraa Sveitsistä. Lisäksi jokaiseen lohkoon tulee vielä yksi karsintojen kautta selviävä maa.

» Lähetä palautetta toimitukselle