LeKille tärkeitä sopimuksia - Santala jatkaa Lempäälässä

MESTIS / Uutinen
Hintz pelasi viime kauden Savonlinnassa.
Kuva © Antti Varonen
Lempäälän Kisa avasi pelin tulevan kauden joukkueensa suhteen julkaisemalla neljä pelaajasopimusta. Sopimusten joukossa oli muun muassa joukkueen kärkipuolustaja Jimi Santalan jatkosopimus.

Jatkosopimukseen Jimi Santalan lisäksi nimensä kirjoitti hyökkääjä Sami Laakso. Ranskasta viime kaudeksi LeKiin siirtynyt Santala oli viime kaudella puolustuksen johtohahmoja, sillä 46 ottelussa syntyivät tehot 7+27.

Lempääläisjoukkueen oma kasvatti Laakso aloittaa puolestaan kolmannen kautensa LeKissä. Kovana taistelijana tunnettu hyökkääjä kokosi päättyneellä kaudella 46 ottelussa tehot 1+7.

Uutta verta LeKiin puolestaan tuovat hyökkääjä Miiko Hintz sekä puolustaja Mikke Levo. Ilves-kasvatti Hintz pelasi päättyneellä kaudella SaPKon riveissä 53 ottelua tehoin 6+18. 22-vuotias hyökkääjä on pelannut urallaan Mestistä aiemmin HCK:ssa sekä LeKissä.

Levo pelasi LeKin riveissä jo viime kaudella 13 ottelua, joissa pistepussi karttui yhdellä syötöllä. 20-vuotias puolustaja on pelannut myös 44 Liiga-ottelua Ilveksen paidassa.

Valmennuspuolelle joukkue sai myös täydennystä, kun apuvalmentajana toiminut Jukka Kerisalmi jatkaa tehtävissään. Jo aiemmin seura kertoi, että Juha Juujärvi jatkaa joukkueen päävalmentajan tehtävissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle