LeKille jatkajia ja uusia pelaajia - hyökkäykseen paluumuuttaja Suomi-sarjasta

MESTIS / Uutinen
Arousva jatkaa LeKin puolustuksessa.
Kuva © Jarno Hietanen
LeKi jatkoi tulevan kauden joukkueensa rakentamista neljällä pelaajasopimuksella. Jatkosopimuksen tehneiden Santeri Arousvan ja Anton Ollikaisen lisäksi ryhmään liittyy kaksi uutta pelaajaa.

Puolustuspäähänsä LeKi hankki viime kaudella Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Lindlövens IF:ssä sekä Mestistä Kiekko-Vantaassa pelanneen Ville Virtasen. 25-vuotias JYP-kasvatti on pelannut Mestistä aiemmin myös JYP-Akatemian paidassa kolme kautta. Viime kaudella hän keräsi Mestiksessä 11 runkosarja ja-pudotuspeliottelussa kaksi syöttöpistettä.

Lempääläläisryhmän hyökkäyskalusto vahvistuu puolestaan uusvanhalla pelaajalla, kun Nokian Pyryä viime kauden edustanut Matias Simontaival teki sopimuksen joukkueeseen. 25-vuotias hyökkääjä tehtaili viime kaudella Suomi-sarjassa 37 ottelussa 32 tehopistettä. LeKiä hän edusti viimeksi kaudella 2014-15, jolloin 33 ottelussa syntyivät tehot 4+7. Simontaival on pelannut Mestistä myös KeuPassa.

Jatkosopimukset LeKin kanssa tekivät puolustaja Santeri Arousva ja hyökkääjä Anton Ollikainen. Arousva kokosi viime kaudella 39 ottelussa tehot 3+9. Ollikainen viimeisteli puolestaan 48 ottelussa 10 maalia ja antoi 11 maalisyöttöä.

» Lähetä palautetta toimitukselle