KooKoon puolustukseen lisää loukkaantumisia - Tapparan Rouhiainen paikkaamaan takalinjoja

LIIGA / Uutinen
Rouhiainen siirtyy toistaiseksi KooKoo-paitaan.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Tapparan Jere Rouhiainen siirtyy vahvistamaan toistaiseksi loukkaantumisista kärsivää KooKoon puolustusta.

Jere Rouhiainen siirtyy toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella KooKoon riveihin. 21-vuotias puolustaja liittyi kouvolalaisryhmän vahvuuteen maanantaiaamuna.

Puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella seitsemän Liiga-ottelua Tapparan riveissä. Viime kaudella hänelle kertyi 35 Liiga-kamppailua, minkä lisäksi hän esiintyi myös Mestiksen LeKissä sekä Tapparan A-nuorissa.

KooKoolle tuli tarve puolustajalle, sillä joukkue menetti sairastuvan puolelle pakistostaan Jyri Niemen sekä Santeri Salmelan. Ennestään puolustajista loukkaantumisten vuoksi sivussa olivat Robin Jacobsson, Veeti Vainio sekä Henrik Forsberg.

− Puolustajien loukkaantumistilanne pakotti meidät reagoimaan, ja mahdollisuus lainata Rouhiainen osui sopivaan aikaan. Jere on jämäkkä nuori puolustaja, jonka suunta on ylöspäin, kertoi KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle