Kiekkoareena: Nuoret Leijonat saamassa joukkueeseensa NHL:ään murtautuneen Kuokkasen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Janne Kuokkanen pelasi nuorten MM-kisoissa myös viime vuodenvaihteessa.
Kuluvan kauden Carolina Hurricanesin NHL-miehistössä aloittanut Janne Kuokkanen edustanee Suomea nuorten MM-kisoissa.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue lähtee vuodenvaihteessa MM-kisoihin ilman Jesse Puljujärveä, sillä Edmonton Oilers ei päästä nuorta hyökkääjäänsä Suomen joukkueen mukaan.

Kiekkoareenan mukaan Nuoret Leijonat on kuitenkin saamassa taitoa hyökkäykseen AHL:stä, sillä Janne Kuokkanen liittynee Suomen joukkueeseen. Hurricanesilla on vielä oikeus estää Kuokkasen MM-kisamatka.

− Ei ole juurikaan ollut puhetta asiasta, mutta kyllä aikomus on siellä pelata, Kuokkanen kertoi Kiekkoareenalle.

Kuokkanen pelasi kauden alussa neljä ottelua Hurricanesin joukkueessa. NHL:ssä Kuokkanen ei yltänyt pisteille. Tämän jälkeen hyökkääjä on pelannut AHL:ssä Charlotte Checkersissä, missä kahdeksassa ottelussa on syntynyt tehot 2+4.

Viime kaudella Kuokkanen teki OHL:ssä 60 ottelussa tehot 26+36=62.

Nuorten MM-kisat alkavat tapaninpäivänä Buffalossa Yhdysvalloissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle