Ketterä vahvistuu kaksinkertaisella Mestis-mestarilla - Paalanen palaa Imatralle

MESTIS / Uutinen
Paalanen pelasi viime kauden KeuPassa.
Imatran Ketterä saa hyökkäykseensä paluumuuttajan, kun Mestis-mestari KeuPassa viime kauden kiekkoillut Ville Paalanen palaa Etelä-Karjalaan ensi kauden kattavalla sopimuksella.

Ville Paalanen pelasi viime kaudella KeuPassa runkosarjassa 42 ottelua ja keräsi niissä viisi syöttöpistettä. Mestaruusjuhliin päättyneissä pudotuspeleissä Paalanen tehtaili 14 ottelussa tehot 1+4.

Sekä hyökkääjän että puolustajan tonteilla pelaamaan pystyvä SaiPa-kasvatti edusti ennen Keuruulle siirtymistään kaksi kautta SaPKoa. Jälkimmäisellä kaudella hän oli voittamassa Mestiksen mestaruutta myös savonlinnalaisryhmässä.

Paalanen on kiekkoillut Ketterässä aiemmin kaudella 2014-15 Suomi-sarjassa, jolloin hän iski 35 ottelussa 21 tehopistettä. 28-vuotiaalla pelurilla on myös liigakokemusta 47 ottelun verran SaiPan paidasta. 

Ketterällä on tällä hetkellä sopimukset 21 pelaajan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle