TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Kahdesti Suomen mestaruutta urallaan juhlinut Manu Honkanen päättää uransa vain 22-vuotiaana

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Honkanen juhli viime keväänä Mestis-hopeaa TUTOn paidassa.
Kuva © Timo Savela
Manu Honkanen esiintyi Liiga-kentillä vain 63 ottelussa, mutta voitti kaksi kertaa Suomen mestaruuden. Nyt 22-vuotias nuorukainen on päättänyt lopettaa uransa motivaation puutteen takia.

Manu Honkanen ilmoitti sunnuntaina uransa lopettamisesta Instagram-tilillään.

− Cheekin innoittamana päätin kans ilmottaa meikäläisen "uran" loppumisesta. Sitten kun ei oo paloa enää kentälle, niin kannattaa pysyä pois ja suunnata uusille poluille, kuului Honkasen kirjoittama teksti.

Tekstin päätteeksi Honkanen kiittää Turun Palloseuraa, jonka paidassa hän pelasi juniorivuotensa ja neljä Liiga-ottelua sekä Tampereen Tapparaa, jonka paidassa hän pelasi 59 Liiga-ottelua ja voitti kaksi Suomen mestaruutta vuosina 2016 ja 2017. Kiitoksen ansaitsivat myös Honkasen pelikaverit.

− Hienoja muistoja jäi, Honkanen päätti tekstinsä.

Viime kaudella entinen keskushyökkääjä pelasi Mestistä Turun Tovereissa. Honkanen voitti TUTOn paidassa Suomen Cupin ja kauden päätteeksi Mestis-hopeaa. Honkanen edusti Mestis-uransa aikana myös Lempäälän Kisaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle