Jyri Niemi paikkaamaan pätkäsopimuksella KooKoon puolustusta

LIIGA / Uutinen
Niemi on puolustanut aiemmin muun muassa HPK:n takalinjoilla.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
KooKoo vahvistaa loukkaantumisista kärsivää puolustustaan viime kaudella Ilveksessä kiekkoilleella Jyri Niemellä.

Jyri Niemen sopimus kouvolalaisryhmän kanssa ulottuu marraskuun maajoukkuetaukoon saakka. 27-vuotiaan puolustajan sopimus tuli ajankohtaiseksi, sillä kouvolalaisryhmän puolustuksesta puuttuvat Robin Jacobsson, Henrik Forsberg ja Veeti Vainio erinäisten vammojen vuoksi.

− Meillä on pakistossa muutamia poissaoloja ja paluuaikatauluissa on vielä epävarmuutta. Tämän takia päädyimme vahvistamaan puolustusta. Meillä on maajoukkuetaukoon asti hyvää aikaa katsoa tilannetta puolin ja toisin, kertoi KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.

Hämeenkyröläislähtöinen Niemi on edustanut Liigassa aiemmin HPK:ta sekä Ilvestä. Puolustajalla on vyöllään myös 65 AHL-ottelua ja kokemusta löytyy WHL:stä sekä ECHL:stäkin. Viime kaudella Niemen kausi päättyi jo lokakuussa polvivammaan ja hän ehti pelaamaan ainoastaan 12 ottelua Ilveksen takalinjoilla tehoin 0+3.

Puolustaja liittyy kouvolalaisryhmään maanantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle