Julius Nättinen siirtolistalle - palaamassa Suomeen

NHL / Uutinen
Nättinen pelasi kahdesti nuorten MM-kisoissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Anaheim Ducksin suomalaishyökkääjä Julius Nättisen sopimusta ollaan purkamassa. Sen takia Ducks asetti Nättisen maanantaina siirtolistalle.

Ducks varasi Julius Nättisen vuonna 2015 varaustilaisuuden toisella kierroksella. Hän teki kolmevuotisen sopimuksen välittömästi ja pelasi sen jälkeen kaksi vuotta OHL:ssä Barrie Coltsin ja Windsor Spitfiresin riveissä. Sopimuksen liukuman takia sopimusta olisi jäljellä vielä kaksi kautta.

Viime kaudella Nättinen pelasi AHL:ssä San Diego Gullsin riveissä. 55 ottelussa syntyi 12 tehopistettä. Nättinen pelasi Suomen maajoukkueessa kaksissa nuorten MM-kisoissa. Hän oli mukana voittamassa maailmanmestaruutta kotikisoissa vuonna 2016.

The Athleticin Anaheim Ducksia seuraavan toimittaja Eric Stephensin mukaan Nättisen sopimus puretaan ja pelaaja on palaamassa Suomeen.

Uutista muokattu klo 20:54: Lisätty tieto suunnitellusta paluusta Suomeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle