Jukureille tiukka tappio Berliinissä - "Tasaisuutta vielä tarvitaan"

LIIGA / Uutinen
Teemu Tallberg vastasi Jukureiden ainoasta osumasta Berliinissä.
Kuva © Timo Savela

Jukurit meni ottelun avauserässä 1-0-johtoon Teemu Tallbergin osumalla. Toisessa erässä berliiniläisisännät nousivat kuitenkin tasoihin Daniel Fischbuchin tekemällä maalilla. Päätöserässä Fischbuch osui toistamiseen ja iski Eisbärenille 2-1-voittomaalin.

− Ensimmäinen erä pelattiin hyvin ja oltiin parempi joukkue. Saatiin hyvää hyökkäyspelaamista aikaan, luotiin hyvin maalipaikkoja ja karvattiin nälkäisesti, kommentoi jukurivalmentaja Juuso Hahl ottelun jälkeen seuran kotisivuilla.

− Toiseen erään tahti muuttui ja oltiin perässä. Oma puolustuspelaaminen ei ollut riittävän terävää ja jouduttiin ottamaan aika paljon jäähyjä, joka söi meidän terää hyökkäyspelaamisesta. Alivoimapelaaminen oli kuitenkin hyvää ja se piti meidät tuloksessa kiinni. Kolmanteen erään saatiin vähän rivejä kasaan ja hyvin lähellä oltiin tasoittaa tuossa ottelun lopussa, mutta Petri Vehanen veti siinä pidemmän korren.

Hahlilla oli selkeä näkemys kehityskohteista mikkeliläisryhmän pelissä.

− Hiukan epätasaista pelaamista siellä oli vaihtojen ja erien sisällä. Tasaisuutta vielä tarvitaan, niin hyvä tästä tulee, Hahl summasi.

Jukureiden taival pelien osalta Saksassa jatkuu lauantaina Dresdenissä, kun se pelaa harjoitusturnauksen avausottelunsa. Vastustaja ei ole vielä tiedossa, sillä otteluparit arvotaan. Jukureiden lisäksi turnauksessa pelaavat illan vastustaja Eisbären Berlin, DEL2-sarjan joukkue Dresdner Eislöwen sekä Tšekin Extraliiga-joukkue HC Litvinov Verva.

Otteluiden häviäjät pelaavat sunnuntaina kello 15 alkavassa pronssiottelussa ja voittajat kohtaavat finaalissa kello 18.30.

» Lähetä palautetta toimitukselle