Jukureille kasa jatkoja ja uusi kasvo naapurista

MESTIS / Uutinen
Jekunen pukeutuu paikallispeleissä jatkossa jukuripaitaan.
Kuva © Antti Varonen
Mikkelin Jukurit julkisti perjantaina kuusi pelaajasopimusta. Viiden jatkajan lisäksi joukkueeseen uutena kasvona liittyy nuori SaPKo-puolustaja Sami Jekunen.

Puolustajista nimensä yksivuotisiin jatkosopimuksiin kirjoittivat Jarno Pavén ja Ilkka Vaarasuo. Lisäksi Jukurit vahvisti rivejään SaPKosta siirtyvällä 20-vuotiaalla Sami Jekusella. SaPKo-kasvatti pelasi myös kahden kauden ajan KalPan junioreissa, josta palasi viime kaudeksi pässipaitaan.

− Sami oli SaPKon kovin kehittyjä viime kaudella. Hän halusi ottaa tämän haasteen vastaan ja tietää, että Jukureiden vaativassa ympäristössä ja laadukkaassa valmennuksessa on mahdollisuus kehittyä seuraavalle tasolle, kertoi Jukureiden urheilujohtaja Tommi Kerttula.

− Hänellä on liikkuminen ja kiekon taidot kunnossa sekä rohkeus pelata. Siihen päälle aletaan rakentaa nyt fyysistä puolta. Meillä on käsitys Samista persoonana ja luonteessa on paljon tähän lajiin soveltuvia piirteitä.

Hyökkäykseensä Jukurit kiinnitti viime kauden toiseksi parhaan maalintekijänsä Timo Hiltusen, sekä nuoret Erno Ripatin ja Teemu Turusen.

− Timolla on ominaisuuksia, jotka voivat viedä hänet pitkälle. Tilannenopeus, laukaus ja kiekolliset taidot muutenkin ovat korkealla tasolla. Hän tiedostaa itse kehityskohteet ja on valmis paneutumaan niihin, Kerttula totesi.

Ripatti ja Turunen pelasivat viime kaudella tulokaskautensa Mestiksessä ja Kerttula uskoo, että kehitys jatkuu.

− Teemu oli vuosi sitten vielä junioripelaaja, mutta kehittyi määrätietoisin askelin kauden aikana. Hän teki valtavan määrän töitä kehittymisen eteen ja pelasi joulukuussa sillä tasolla, että olisi voinut olla nuorten MM-kisamiehistössä. Työ hänen kohdalla jatkuu varmasti, Kerttula sanoi.

− Erno osoitti syyskaudella, että kun pääsee pelissä ytimeen, se on ihan Mestis-tason pelaamista. Kevät kausi meni armeijassa, mutta ensi kaudeksi vaatimustaso hänen kohdalla nousee. Juniorista on kuoriuduttava mies.

Paikallislehti Länsi-Savon mukaan viime kaudella Jukureissa pelanneet Anthony Guttig, Roope Hämäläinen sekä Tadeas Galansky eivät puolestaan kuulu mikkeliläisryhmän ensi kauden suunnitelmiin. Tämän myötä Jukureiden maalivahtitilanne on täysin auki ja myös maalivahtivalmentaja on haussa.

− Tarvitsemme kaksi maalivahtia. Ensiksi yritämme löytää heidät kotimaasta, Kerttula kommentoi Länsi-Savolle.

− Sitä ennen meidän on kuitenkin saatava maalivahtivalmentaja, jonka tuntemukseen luotamme maalivahtivalinnoissamme.

» Lähetä palautetta toimitukselle