Jokipojat julkisti ensi kauden pelaajarunkonsa − hyökkäykseen tulivoimaa Väyrysen, Kokkolan ja Huhdanpään muodossa

MESTIS / Uutinen
Janne Väyrynen pelasi kuluneella kaudella Lukossa ja KeuPassa.
Kuva © Timo Savela
Jokipojat julkisti useiden jatkosopimusten lisäksi kolme hyökkääjähankintaa ja kaksi puolustajahankintaa.

Jokipojat on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen Janne Väyrysen, Tatu Kokkolan ja Lauri Huhdanpään kanssa. Väyrynen siirtyy Jokipoikiin Lukosta, Kokkola IPK:sta ja Huhdanpää KeuPasta.

Puolustuksessa uutena nimenä nähdään Niko Ervasti, joka pelasi Jokipojissa viime kaudella lainalla yhdeksän ottelun verran. Niin ikään viime kaudella lainalla Jokipojissa ollut Joel Olkkonen teki joensuulaisten kanssa sopimuksen.

Jatkosopimuksen tekivät puolustajat Esa LehikoinenLassi Raitanen, Wiljami Kupiainen ja Niko Hämäläinen sekä hyökkääjät Joonas Larinmaa, Mika Koivisto, Miro Väänänen ja Harri Lankinen.

Lehikoisen sopimus on kaksivuotinen, muut sopimukset ovat yksivuotisia. Lisäksi Joonas Harald torjuu joukkueen maalilla jatkossakin. Jokipoikien valmennukseen ei tule muutoksia. Pelaajauransa tähän kauteen päättänyt Samu Pitkänen siirtyy Mehtimäki Oy:n hallitukseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle