Jokipoikien Halonen lopettaa Mestis-uransa - päätös useampien syiden summa

MESTIS / Uutinen
Halonen edusti koko Mestis-uransa Jokipoikia.
Kuva © Timo Savela
Jokipoikien hyökkääjä Ville Halonen on päättänyt lopettaa Mestis-uransa vain 28-vuotiaana.

Ville Halonen pelasi Jokipoikien edustusjoukkueessa kaikkiaan seitsemän kauden ajan, joista kuusi Mestiksessä ja yhden Suomi-sarjassa. Ensimmäiset Mestis-pelinsä 28-vuotias hyökkääjä pelasi kaudella 2011-12. Kaikkiaan hän pelasi Mestiksessä 256 ottelua, joista kaikki joensuulaisryhmässä.

Viime kaudella Halonen kärsi loukkaantumisista ja pelasi runkosarjassa 37 ottelua tehoin 7+15. Pudotuspeleissä hän keräsi yhdeksässä kamppailussa kuusi tehopistettä.

− Useat loukkaantumiset vaikuttivat päätökseen ehkä eniten. Viime kaudellakin minulla oli kaksi isompaa vammaa jo alkukaudesta. Selkävaivat alkoivat kesällä, harjoituspeleissä tuli isompi luistimen viilto reiteen ja loppukausi pelattiin murtuneella kylkiluulla, Halonen kertoi Jokipoikien kotisivuilla.

Loukkaantumisten lisäksi Mestis-uran lopettamiseen vaikuttivat opiskelun ja pelaamisen yhdistämisen vaikeus sekä Mestiksen nykytila.

− Toinen isompi syy mikä johti Mestis-uran lopettamiseen, oli opiskelujen ja jääkiekon yhdistämisen vaikeus. Opinnot sujuivat ihan aikataulussa, mutta koko ajan oli sellainen fiilis, että arvosanat ja pelaaminen jäi vähän vajaaksi jatkuvasti. Tämä pisti miettimään, että toisesta päästä pitää keventää.

− Toki vaakakupissa painoi myös Mestiksen tämän hetkinen tilanne, kun sarjan kiinnostavuus on laskenut aika paljon niistä vuosista, kun aloitin Mestis-urani 2011, mikä tietenkin heijastaa suoraan seurojen ja sitä kautta pelaajien taloudelliseen tilanteeseen.

Korjattu 12.6. 12.08: Halonen lopetti vain Mestis-uransa, mutta ei sulkenut pois mahdollisuutta pelata alemmilla sarjatasoilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle