Jokereille vahvistusta SHL:stä ja Pohjois-Amerikasta

KHL / Uutinen
Manninen pelasi kevään MM-kisoissa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Jokerit saa riveihinsä kolme uutta pelaajaa, kun Viktor Lööv, Eemeli Räsänen ja Sakari Manninen siirtyvät helsinkiläisjoukkueeseen.

Suomen paidassa kevään MM-kisoissakin pelannut Sakari Manninen kiekkoili viime kauden SHL-joukkue Örebrossa, jonka kanssa hänellä oli sopimus myös tulevasta kaudesta. Sopimus kuitenkin purettiin yhteisymmärryksessä ja Manninen siirtyy yksivuotisella sopimuksella Jokereihin.

Oululaislähtöinen Manninen oli viime kaudella Örebron paras pistemies tehtailemalla 48 ottelussa tehot 11+17.

− Manninen pelasi vahvan kauden ja nousi arvokisapelaajaksi. Hän on kehittynyt viime vuosina paljon ja on monipuolinen joukkuepelaaja. Häneltä löytyy runsaasti luisteluvoimaa, joka on tärkeää tämän päivän jääkiekossa, kuvaili Jokereiden GM Jari Kurri.

Puolustustaan Jokerit vahvisti Pohjois-Amerikan kaukaloissa viime kaudet kiekkoilleilla Viktor Löövillä sekä Eemeli Räsäsellä. Löövin sopimus kattaa ensi kauden ja Räsäsen kontrahti kaksi seuravaa kautta.

Ruotsalaispuolustaja Löövin neljä viime kautta ovat kuluneet pääasiassa AHL:ssä, jossa pelejä 25-vuotiaalle puolustajalle on kertynyt 240. Viime kaudella hän pelasi Binghampton Devilsin ja Iowa Wildin joukkueissa yhteensä 60 ottelua tehoin 5+19.

Kaudella 2015-16 hän sai vyölleen myös neljä NHL-ottelua Toronto Maple Leafsissa.

− Lööv on äijämäinen ja fyysinen yleispuolustaja, joka pystyy pelaamaan eri rooleissa. Hän on kehittymässä parhaalle tasolleen ja haluaa kovasti eteenpäin urallaan, Kurri kertoi.

19-vuotias Räsänen kiekkoili kaksi edelliskautta OHL:ssä Kingston Frontenacsissa. Toronto Maple Leafsin toisella kierroksella kesällä 2017 varaama puolustaja iski viime kaudella 61 ottelussa 33 tehopistettä. Raamikas (200 cm/ 95 kg) Räsänen on ollut myös Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoja.

− Räsänen on nuori tulevaisuuden puolustaja, jossa on potentiaalia kehittyä huippupelaajaksi. Hänen raaminsa ovat vakuuttavat ja laukaus hyvä, Kurri kehui.

» Lähetä palautetta toimitukselle