Jatkoaika mukana innovoimassa media-alaa - verkkolehtien taitto halutaan nykyaikaan

Muut Sarjat / Uutinen
Verkkolehtien lukijat ansaitsevat enemmän.
Jatkoaika haluaa olla mukana parantamassa suomalaisten verkkolehtien lukijoiden lukukokemusta ja osallistui Mediainnovaatiokilpailuun tavoitteena tuoda uusia tuulia verkkolehtien taittoon ja ulkoasuun. Kilpailu herätti laajasti mielenkiintoa, sillä mukaan innostui peräti 117 kilpailutyötä.

Liikenne- ja viestintäministeriö järjestää Mediainnovaatiokilpailun, jolla se haluaa vauhdittaa media-alan siirtymistä digiaikaan. Kilpailu on osa hallituksen keväänä 2014 päättämää media-alan 20 miljoonan euron innovaatiotukea. Mediainnovaatiokilpailussa jaetaan valtionavustuksia yhteensä 200 000 euroa.

Jatkoaika on mukana kisassa omalla kilpailutyöllään "Verkkolehden taiton uusi tulevaisuus" (PDF). Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kilpailuun ilmoittautui yhteensä 117 kisatyötä, joista valitaan parhaat hakemukset kisaamaan palkinnoista 10.3. järjestettävässä loppukilpailussa.

Jatkoaikaa julkaiseva Jatkoaika r.y. on voittoa tavoittelematon yhteisö, joka on jo tammikuusta 2001 lähtien tuottanut Suomen suosituinta jääkiekkoverkkolehteä ja sen yhteydessä toimivaa aktiivista keskusteluyhteisöä. Jatkoaika on koko neljätoistavuotisen taipaleensa ajan rahoittanut toimintansa puhtaasti tulorahoituksella, eikä ole koskaan saanut mitään valtionavustuksia.

− Perinteisesti printtijulkaisuissa on panostettu todella suuresti sekä koko julkaisun ulkoasuun että yksittäisten artikkeleiden taittoon, sillä nämä on nähty tärkeinä tekijöinä lukijoiden lukukokemuksen kannalta, Jatkoaika ry:n hallituksen jäsen Matti Liljaniemi kertoo.

- Verkossa ulkoasun ja taiton merkitys on kuitenkin unohdettu. Me Jatkoajassa olemme pilotoineet uudenlaista verkkomedian taittoa, siinä määrin kuin se rajallisilla resursseillamme on mahdollista. Onnistumisista huolimatta haasteena on taiton vaatiman manuaalisen työn määrä, minkä vuoksi skaalaaminen ei ole mahdollista.

Jatkoajan hanke ja kilpailutyö tähtää siihen, että upeat sisällöt saavat helpommin tuekseen veroisensa ulkoasun ja taiton myös verkossa — ja tämä on mahdollista vähemmällä käsityöllä. Samalla hankkeen tarkoituksena on myös inspiroida muita suomalaisia verkkomedioita huomaamaan verkon taiton todelliset mahdollisuudet.

Hankkeen tuloksena syntyvät julkaisujärjestelmän komponentit ja verkkotaiton mallipohjat, templatet, olisivat avoimesti kaikkien niitä hyödyntää haluavien tahojen käytettävissä. Parempi ulkoasu ja taitto verkkolehdissä voi osaltaan myös vauhdittaa monen verkkomedian maksullisten palvelujen kasvuvauhtia, mutta Jatkoajalla ei ole aikomuksia muuttaa verkkolehteään maksulliseksi missään vaiheessa.

− Hyvä sisältö ansaitsee puitteet, jotka palvelevat lukijaa. Osin teknisten rajoitteiden takia verkossa on alkujaan vedetty mutkia suoraksi, mutta tällä hetkellä mahdollisuudet ovat moninkertaiset, kommentoi Jatkoajan ylläpitäjä Jussi Kivimäki.

Tekemiimme pilottijuttuihin voit tutustua tästä:
NHL:n jo nähnyt Komarov palasi takaisin
Mosesin tie luvattuun maahan

» Lähetä palautetta toimitukselle