Jatkoaika kysyi Telialta Liiga-hankkeen epäkohdista – Vastaukset ovat viestintädadaa

LIIGA / Uutinen
Liiga, jonka toimitusjohtaja on Riku Kallioniemi, ja Telia, jonka Liiga-hanketta johtaa Olli-Pekka Takanen, ovat saaneet viime aikoina runsaasti kritiikkiä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Ensimmäiseen sarjakauteensa Liigan mediakumppanina valmistautuvan teleoperaattorin Telian operaatio kompuroi tällä hetkellä pahoin. Elokuun kolmas päivä Pitsiturnauksessa televisiointinsa aloittanut yhtiö on saanut kuukauden aikana valtavasti kritiikkiä tuotteensa erinäisistä ongelmista.

Viime torstaina ja perjantaina Telia joutui jopa perumaan suunnittelemansa harjoitusottelutelevisioinnit, kun kuvayhteyttä ei saatu toimimaan Lappeenrannasta ja Mikkelistä. Eilen HPK–Jukurit-harjoitusottelussa puolestaan lähetyksen ääni ja liikkuva kuva olivat epäsymmetriassa keskenään.

Telian Liiga-hankkeen johtaja Olli-Pekka Takanen vastaa nyt esiin nousseisiin epäkohtiin.

Hänen vastauksissaan ovat olennaisinta nämä asiat:

– Tällä tietoa Telian Liiga-tilauksen laskutus alkaa syyskuun alussa ja päättyy toukokuun lopussa, mikäli finaalit venyvät toukokuun puolelle. Sarjakausi alkaa syyskuun 14. päivä. Mahdolliset kuudes ja seitsemäs finaaliottelu pelataan toukokuun toinen ja neljäs päivä. Telia miettii vielä, maksattaako se asiakkaillaan koko toukokuusta.

– Telia harkitsee monipuolisempien maksutapojen mahdollistamista. Tällä hetkellä Liiga-tilauksen voi maksaa ainoastaan laskulla.

– Telia rakentaa erillisen sovelluksen, jonne se kokoaa ottelukoosteet ja huippuhetket. Tulevan sovelluksen teknisistä yksityiskohdista ei ole tällä hetkellä tietoa.

– Telia selvittää mahdollisuutta sallia Liiga-palvelun tilaaminen myös ilman suomalaista kotiosoitetta. Tällä hetkellä moinen ei onnistu.

– Ulkomailla Telian Liiga-lähetyksiä voi katsoa mobiilipäätteillä Euroopan Unionin alueella.

Tässä koko haastattelu:

Olli-Pekka Takanen, miksi Liiga-paketin tilauksen voi maksaa vain laskulla? Onko tulossa muita maksamisvaihtoehtoja? Jos on, millaisella aikataululla?

Telian TV-palvelut toimivat kuukausimaksullisina ja -laskutettavina palveluina. Videovuokrausta ja yksittäisiä pelejä voi ostaa laskulle myös yksittäin. Tämä on helppo tapa nauttia palveluista ilman, että tarvitsee esimerkiksi luottokorttia. Olemme kuitenkin harkitsemassa myös muiden maksutapojen tuomista valikoimaan.

Liiga-palveluunne ei voi rekisteröityä ja näin ollen Liiga-pakettia ei voi tilata ilman suomalaista osoitetta. Miksi niin ja onko tämä muuttumassa?

Liiga-palvelu on osa Telian TV-palvelukokonaisuutta, jonka säännöt sitovat myös Liigaa. Sopimuksellisten syiden vuoksi Liigaa ei ole voinut tarjota muualla kuin Suomessa asuville henkilöille. Selvitämme mahdollisuutta muuttaa asiaa.

Voiko Liiga-lähetyksiänne katsoa ulkomailla? Esimerkiksi puhelimella tai kannettavalla tietokoneella.

Telia TV -asiakkaat voivat katsella Liiga-lähetyksiä EU:n alueella.

Ohjaatte kuluttajia voimakkaasti hankkimaan Telia TV -boksin. Se on ymmärrettävää, koska kyse on liiketoiminnasta. Oletteko keskustelleet sisäisesti ratkaisunne kuluttajissa mahdollisesti aiheuttamasta ärtymyksestä ja sitä kautta mahdollisesta mainehaitasta?

Haluamme tarjota kuluttajille parhaan mahdollisen katselukokemuksen. TV-boksillamme ja Telian laajakaistalla voimme taata parhaan kuvan laadun. Jos kuluttaja haluaa katsoa sisältöä pelkästään webin tai applikaatioiden kautta internetin yli, sekin toki onnistuu.

Kun kuluttajat ovat tiedustelleet teiltä mahdollista AndroidTV-tukea Telia TV:nne, olette viestineet moisen olevan teknisesti hankala toteuttaa. Onko kyse todella teknisestä hankaluudesta vai sittenkin strategisesta päätöksestä karsia mahdollisuuksia ja painottaa näin samalla tällä hetkellä tarjoamianne vaihtoehtoja?

Tällä hetkellä tarjoamme kuluttajille useita erilaisia vaihtoehtoja seurata Liigaa. Arvioimme vaihtoehtoja säännöllisesti ja huomioimme saamamme palautteen. TV-sovelluksissa haasteena ovat yhteensopivuusongelmat ja eri TV-mallien ja järjestelmäversioiden määrä, jotka kasvavat vuosi vuodelta. Toki puntaroimme myös Android-vaihtoehtoa, mutta tällä hetkellä meillä ei ole uutta kerrottavaa.

Miksi Liiga-paketin tilaajien on maksettava päälle kuukausimaksu Telia TV -boksista?

Telia TV -digiboksi on osa Telia TV -tarjoamaamme. Digiboksin avulla pystymme tarjoamaan asiakkaille tutun TV-kokemuksen kaukosäätimineen päivineen. Kun digiboksin yhdistää Telian laajakaistaan, pystymme myös varmistamaan asiakkaille mahdollisimman laadukkaan kuvan. Meillä on myynnissä yhdistelmäpaketteja, joissa Telian laajakaistan ja Liigan ostaja saa digiboksin käytännössä veloituksetta.

Liiga-pakettinne laskutuksesta tuntuu elävän sikäli epäselvyyttä, että maksavatko tilaajat kuukausimaksun syys- ja toukokuulta, vaikka syyskuussa vain kuukauden jälkimmäisellä puolikkaalla on otteluja ja toukokuussa pelataan mahdollisesti vain muutama finaaliottelu?

Laskutamme palvelusta sen kuukauden alusta, kun pelit alkavat, sen kuukauden loppuun, kun viimeinen peli pelataan. Toukokuun osalta mietimme vielä veloitusvaihtoehtoja, mikäli pelit venyvät toukokuun puolelle. Pyrimme löytämään tähän reilun ratkaisun.

Miksi viestintänne on ollut keväästä poiketen viime aikoina hiljainen Jatkoajan keskustelupalstan keskusteluketjussanne?

Olemme lisänneet resursointiamme osallistuaksemme erilaisiin nettikeskusteluihin. Meille on alusta asti ollut hyvin tärkeää, että kehitämme palveluamme yhdessä asiakkaiden kanssa.

Osalla tilaajistanne on ollut Liigan harjoituskaudella ongelmia kuvanlaadun kanssa. Ainakin kiekon näkymisen kanssa joillakuilla ollut hankaluuksia. Onko tähän todennäköisin syy katsojien verkkoyhteyksissä tai laitteissa vai onko teillä ollut ongelmia yhteyksien kanssa?

Harjoituskaudella testaamme vielä kalustoamme, jotta kaikki on kunnossa, kun Liigan runkosarja alkaa. Jos asiakkailla on haasteita laitteiden kanssa, kannattaa ilman muuta olla yhteydessä asiakaspalveluumme, jotta saadaan ongelmat poistettua.

Mistä Liigan seuraajat pääsevät näkemään ottelukoosteet maksutta?

Tulemme lanseeraamaan syksyllä uuden applikaation, jonne kokoamme pelien klipit ja koosteet. Kerromme myöhemmin applikaatiosta lisää. Klippejä ja koosteita tarjotaan myös laajasti median käyttöön. Lisäksi seuroilla on mahdollisuus jakaa niitä laajasti omien kanaviensa kautta.

Millainen tunnelma sinulla ylipäätään on Liiga-hankkeenne tämänhetkisestä tilanteesta nyt, kun juna on saatu liikkeelle?

Tunnelmat ovat odottavat ja tietysti hiukan jännittää. Pre-seasonilla olemme saaneet arvokasta kokemusta, mutta ensimmäinen täysimittainen kierros 14.9. on sitten se varsinainen testi. On muistettava, että tekniikka kameroista ja yhteyksistä aina Liiga-hubiin ja studioon asti on rakennettu nollasta. Toivomme, että katsojat ovat tyytyväisiä siihen, mitä voimme heille muutaman viikon päästä näyttää.

Haastattelu on tehty sähköpostitse.

» Lähetä palautetta toimitukselle