Janne Ojanen pelikunnossa

LIIGA / Uutinen
Viime sunnuntaina Ilves-ottelussa silmäänsä mailaniskun saanut Tappara-kapteeni Janne Ojanen on saanut silmänsä kuntoon ja lääkäriltä luvan palata kiekkokaukaloihin.

Viikon SM-liigaottelut huilaamaan joutunut Ojanen sai perjaintain lääkärikäynnillään vastaanottaa helpottavan tiedon. Silmään kerääntynyt veri on poissa, ja mies näinollen täysin kunnossa matkaamaan ensi viikon Sweden Hockey Gamesiin.

Tärkeä näyttöpaikka

Konkarille tulevan viikon kamppailut leijonapaidassa ovat tärkeitä ajatellen kevään MM-kisoja Saksassa. Tunku maajoukkueen neljälle keskushyökkääjän tontille on kova, eikä Ojanen ole viime vuosina onnistunut itselleen arvokisapaikkaa Hannu Aravirran konsepteista raivaamaan. Ojasen osakkeita nostaa päävalmentajan lausunto, jonka mukaan Ruotsiin valittu joukkue on paras mahdollinen mitä käytettävissä olevista miehistä on voitu koota.

Lepohetki ajoittui hyvään aikaan?

Ennen loukkaantumistaan Ojasen pelit olivat kulkeneet melko tahmeaan tahtiin, vaikka hän paikallisottelussa ehtikin merkkauttaa itselleen saldon 1+1. Luistelu ei ollut syksyisellä tasolla, ja muutenkin paikat näyttivät olevan melkoisen tukossa. Onko viime viikon lepäily herkistänyt konkarin jäsenet lennokkaaseen menoon, sen aika näyttää.

Kirvesrintaisten viisikko yhdessä myös Ruotsissa

Tapparasta leijonaryhmään on Ojasen lisäksi valittu myös laitahyökkääjät Jussi Tarvainen ja Jani Hassinen, sekä puolustajapari Janne Grönvall-Tuukka Mäntylä. Tappara Fan Centerille antamassaan haastattelussa päävalmentaja Hannu Aravirta kertoo peluuttavansa tapparalaisia yhdessä. Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka liigakolmosen ykköskentällinen pärjää maajoukkuetasolla. Suomen osalta Sweden Hockey Games käynnistyy ensi keskiviikkona ottelulla Tsekkiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle