Jan Huokko siirtyy AIK:hon

LIIGA / Uutinen
SaiPaan viime kesänä hankittu Jan Huokko siirtyy Elitserieniin AIK:n joukkueeseen.

Huokko ei onnistunut SaiPassa odotusten mukaisesti, vaikka olikin joukkueen parhaita puolustajia. Toivotut hyökkäystehot loistivat poissaolollaan. SaiPan yhä jatkuvasta alamäestä johtuen jotain siirtoja osattiin odottaakin. Huokon nimi kuitenkaan tuskin oli kenenkään ulkopuolisen listoissa ensimmäisenä, kun mahdollisia siirtoja arvailtiin.

Huokko pelasi SaiPassa kaikki 24 ottelua, joissa teki neljä maalia ja yhtä monta syöttöpistettä. Huokon plus/miinus tilasto jäi pakkaselle 7 asteen verran.

SaiPan toimitusjohtaja Ilkka Kaarnan mukaan pelaajakaupat eivät pääty tähän. Radiossa antamassaan haastattelussa Kaarna sanoi "lähtijöitä olevan muitakin". "Nyt katsotaan kuka haluaa pelata SaiPassa?"

» Lähetä palautetta toimitukselle