A- ja D-lohko pelattu loppuun MM-kisoissa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Tiistain ensimmäiset MM-kisaottelut selkeyttivät tilannetta viimeisten jatkoonpääsijöiden osalta. Isäntämaa Latvia kaatoi Slovenian ja jatkaa taisteluaan välisarjassa. Pohjoismaisessa välienselvittelyssä Norja kaatoi Tanskan.

Slovenia – Latvia 1-5

Slovenia onnistui laittamaan sekä Suomen että Tshekin ahtaalle. Ennakkoon tärkeimmässä pelissään Latviaa vastaan Slovenia siirtyi 1-0-johtoon, kun avauserä oli vanhentunut 5.35. Maalin viimeisteli puolustaja Mitja Sivic.

Slovenian johto kesti lähes täyden erän. Latvia tuli tasoihin ajassa 24.15 Aleksanders Semjonovsin onnistumisen myötä. Ennen ottelun puoliväliä Latvia siirtyi jo kahden maalin johtoon Martins Cipulisin ja Aleksandrs Jerofejevsin maaleilla. Erätauolle lähdettiin Latvian johtaessa 4-1, sillä Leonids Tambijevs onnistui viimeistelemään ajassa 37.51.

Kolmannessa erässä Slovenia ei onnistunut saamaan kavennusta aikaan. Latvia sen sijaan teki vielä yhden. Tällä kertaa nimensä tilastoihin sai Herbert Vasiljevs. Voiton myötä Latvia etenee A-lohkossa kolmen parhaan joukkoon ja välisarjaan. Lopulliseksi sijoitukseksi varmistui iltaottelun myötä kolmas sija, joka tuo ensimmäisenä vastaan Kanadan.

Ylivoimamaalikilpailu päättyi Norjalle

Norja – Tanska 6-3

Norjan ja Tanskan välisessä ottelussa vihellettiin yhteensä 19 kaksiminuuttista. Norja käytti omista tilaisuuksistaan hyväkseen neljä, Tanska kolme. Kun Norja onnistui lisäksi yllättämään Tanskan maalivahdin Peter Hirschin kerran tasakentällisin ja pisti kiekon ottelun lopussa tyhjään maaliin, korjasi se voiton ja eteni välisarjaan.

Tehokkaimmalla pelituulella ottelussa oli Norjan Tore Vikingstad, joka teki yhden ja syötti kolme maalia. SaiPassa päättyneellä kaudella esiintynyt Morten Ask sai tililleen kaksi syöttöpistettä. Tanskan pelaajista Daniel Nielsenille kirjattiin 1+1.

Norja pelaa ensimmäisen välisarjan ottelunsa perjantaina, jolloin vastaan asettuu Tshekki.

Leijonat ja Tshekki tasasivat pisteet

Suomi – Tshekki 3-3

Tshekki karkasi ottelussa nopeassa tahdissa kahden maalin johtoon. Avausmaalin laukoi ylivoimalla Martin Erat, toisesta osumasta vastasi Jaroslav Balastik. Aikaa kahteen ensimmäiseen osumaan kului vain 2.52.

Suomen kavennuksen viimeisteli Lasse Kukkonen ajassa 8.17. Syöttöpisteen osumaan sai viivasta laukonut Mikko Lehtonen. Toisessa erässä nähtiin ainoastaan yksi maali. Sen viimeisteli Tshekin Jan Hlavac, jolle syötön tarjoili David Vyborny Suomen puolustuksen hölmöiltyä.

Suomi pääsi maalin päähän heti kolmannen erän alussa, kun Aki Berg ohjasi ilmasta Petteri Nummelinin laukauksen sisään. Kavennuksen jälkeen Suomi painosti ajoittain hyvin, mutta tasoitusta saatiin odottaa aina aikaan 58.48, jolloin kiekko ajautui Suomen hyökkäyspään taistelun jälkeen Petteri Nummelinille, jonka rannelaukaus upposi maaliin.

Maalin jälkeen Tshekki sai vielä ylivoimatilaisuuden, jota se ei onnistunut hyödyntämään. Ottelussa vihellettiin kuusitoista kahden minuutin rangaistusta, mutta viimeisen minuutin rangaistus oli päätöserän ainoa. Linja olikin päätöserässä täysin erilainen kuin ottelussa aiemmin.

Tasapeli riitti Suomelle lohkovoittoon. Ensimmäisessä välisarjan ottelussa vastaan asettuu USA. Ottelu pelataan perjantai-iltana.

Kanadalle lohkovoitto

Kanada – USA 2-1

Kanadan ja USA:n pelissä nähtiin maali jokaisessa erässä. Avauserän osumasta vastasi USA, jonka vei johtoon ensi kesän NHL-varaustilaisuuden kuumimpiin nimiin kuuluva Phil Kessel.

Kahdessa jälkimmäisessä erässä osumista vastasi Kanada. Toisessa erässä kiekon pisti maaliviivan yli viime kesän varaustilaisuuden ykkösnimi, Sidney Crosby. Kolmannen erän ainoasta osumasta vastasi myös oman draftinsa kärkinimiin kuulunut pelaaja. Crosbyn syntymävuoden 1987 draftissa toisena varattu Brendan Shanahan varmisti Kanadalle voiton.

Ottelun tuomitsi Jari Levonen. Jäähyovet kävivät myös tässä kamppailussa varsin tiuhaan, sillä kahden minuutin jäähyjä vihellettiin seitsemäntoista kaksiminuuttisen verran.

Kanada nappasi ottelun voiton lisäksi myös D-lohkon voiton ja kohtaa ensimmäisessä välisarjan ottelussa Latvian.

» Lähetä palautetta toimitukselle