Jürgens Pelicansin takalinjoille - "Mieheltä löytyy poikkeuksellisen paljon kiekollista taitoa"

LIIGA / Uutinen
Jürgens ansaitsi otteillaan Liiga-sopimuksen.
Pelicans on hankkinut puolustukseensa Casimir Jürgensin Mestiksen mestaruuden voittaneen SaPKon riveistä.

Kuluneella kaudella SaPKon takalinjoilla pelannut Casimir Jürgens siirtyy ensi kaudeksi Lahden Pelicansiin. Sopimuksessa on myös kahden vuoden optio ulottuen kevääseen 2020 saakka.

− Jürgens osoitti kuluneella kaudella Mestiksessä, että mieheltä löytyy poikkeuksellisen paljon kiekollista taitoa, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kertoi joukkueen verkkosivuilla.

Puolustaja oli Mestiksen mestaruuteen johtaneella kaudella SaPKon alakerran johtohahmo. Runkosarjassa hän keräsi 38 tehopistettä ja pudotuspeleissä kahdeksan tehopistettä.

− Lahti on hyvä paikka kasvaa ja kehittyä vielä entistä kokonaisvaltaisemmaksi puolustajaksi, mihin nuorella miehellä on kaikki eväät.

» Lähetä palautetta toimitukselle