IS: Ilveksessä tähteyteen noussut Tuukka Rask on yksi seuran uusista omistajista

LIIGA, NHL / Uutinen
Rask kertoo haluavansa auttaa Ilvestä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ilta-Sanomien mukaan Tuukka Rask on hyppäämässä mukaan Ilveksen uusien omistajien joukkoon.

Boston Bruinsin Tuukka Rask on Ilta-Sanomien tietojen mukaan on yksi Ilves Hockey Oy:n uusista omistajista.

− Halusin lähteä mukaan auttamaan vanhaa seuraani. Uskon, että tästä tulee hyvä juttu, kun pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä, Rask kertoi Ilta-Sanomille.

Rask arvioi, että hänen tuleva omistusosuutensa Ilveksestä on noin 5-10 prosentin luokkaa. Lopullista sijoitussummaa hän ei ole kuitenkaan vielä päättänyt.

Vincent Manngard luopuu seuran pääomistajuudesta ensi tiistaina pidettävässä yhtiökokouksessa. Ilta-Sanomien mukaan Ilveksen pitkäaikaistukijoiden pääoman sijoittamisen ehtona on ollut se, että Manngardin on luovuttava asemastaan eikä hän saa olla enää missään tekemisissä seuran kanssa.

Rask on NHL:n neljänneksi parhaiten palkattu maalivahti seitsemän miljoonan dollarin kausiansioilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle