IFK:n Saarelainen ja Heikkinen lainalle RoKiin

MESTIS / Uutinen
Miro-Pekka Saarelainen pelasi vuoden viimeisen ottelun IFK:n riveissä.
RoKi saa vahvistusta niin hyökkäykseen kuin puolustutukseen, kun kaksi pelaajaa Helsingin IFK:sta liittyy kokoonpanoon.

Hyökkääjä Miro-Pekka Saarelainen ja puolustaja Eemeli Heikkinen siirtyvät RoKin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

22-vuotias Saarelainen on pelannut tällä kaudella 20 ottelua Liigassa tehden 2+1 tehopistettä. Hän on pelannut myös kerran Kiekko-Vantaan kokoonpanossa syksyn aikana.

Isokokoinen, myös 22-vuotias, Heikkinen on kärsinyt viime aikoina loukkaantumisista ja lähtee hakemaan vauhtia kuntoutumiseen Mestiksestä. Edellisellä kaudella Heikkinen pelasi 35 ottelua Liigaa IFK:n riveissä.

Lopputalven rankassa tappioputkessa kulkenut lappilaisryhmä odottaa lainapelaajiltaan lisää tulivoimaa hyökkäykseen sekä vahvaa puolustuspeliä.

Tositoimiin pelaajat pääsevät heti keskiviikkona Rovaniemellä IPK:n matkatessa RoKin vieraaksi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle