HS: Seppo Mäkelä laukoo näkemyksensä Liigasta − "Pelit ovat niin huonoja ja taso on niin huono"

LIIGA / Uutinen
Seppo Mäkelä oli huippuluokan erotuomari 1980- ja 1990-luvuilla.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Syyskuussa 70 vuotta täyttävä legendaarinen erotuomari seuraa vielä jääkiekkoa, mutta ei ole vakuuttunut kotimaisen jääkiekkoliigan nykytasosta.

Kymmenen kertaa SM-liigan parhaaksi tuomariksi 1980- ja 1990-luvulla valittu Seppo Mäkelä kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa seuraavansa vieläkin jääkiekkoa, mutta Liigan sijaan huomio kiinnittyy pitkälti KHL:ään ja NHL:ään.

Jo tuomariuraltaan suorasukaisena muistettavalla Mäkelällä on sen sijaan selkeä mielipide Liigan nykyisestä tilasta.

− Pelit ovat niin huonoja ja taso on niin huono, Mäkelä kertoo.

Mäkelä perustelee kantaansa sillä, että Liigan pelaajamateriaali ei ole tällä hetkellä yhtä laadukas kuin hänen aktiiviuransa aikana. Tämän lisäksi Liigan joukkuemäärä on hänen mukaansa liian suuri, jotta ottelut olisivat riittävän laadukkaita.

Liiga-pelaajien laatuun vaikuttaa koventunut kilpailu seurojen välillä sekä ennen kaikkea KHL:n, SHL:n sekä NLA:n urheilullinen kehittyminen. Muuttuneen urheilullisen ja taloudellisen kilpailutilanteen takia Liigasta on muodostunut entistä selkeämmin kasvattajasarja, josta parhaaseen peli-ikään kypsyneet pelaajat siirtyvät rahakkaampiin seuroihin ulkomaille.

 − NHL:ään on aina menty, mutta nyt mennään myös KHL:ään, Ruotsiin ja Sveitsiin. Liigassa on liikaa joukkueita eivätkä pelaajat riitä, Mäkelä toteaa.

Kotimaisen jääkiekon tason ruotimisen lisäksi Mäkelä palasi muisteloissaan päätuomariuralleen. Mäkelä tuli tunnetuksi arvostettuna persoonana, joka sai pelaajilta kunnioitusta teoillaan ja olemuksellaan .

− Siinä oli omaa karismaa, mutta kyllä mä sen rakensin tietoisesti, Mäkelä toteaa.

Mäkelä muistetaan myös ensimmäisenä ammattilaistuomarina Suomen jääkiekkopiireissä. Kokeilu kesti kuitenkin vain yhden kauden verran, eikä ammattilaisuus ollut aina ongelmatonta.

− Ja silloin huomasi, että erotuomariporukka on aika kateellinen, Mäkelä muistelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle