HIFK-puolustaja palaa kotimaahansa

LIIGA, SHL / Uutinen
Eklund puolustaa seuraavaksi Brynäsin riveissä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Kolme kautta Suomen Liigassa pelannut Oscar Eklund palaa takaisin Ruotsin SHL:ään. 25-vuotiaan puolustajan ja Brynäs IF:n sopimus on kaksivuotinen.

Oscar Eklund pelasi kaudet 2011-2013 Oulun Kärpissä, kunnes siirtyi täksi kaudeksi HIFK:n joukkueeseen. Helsinkiläisjoukkueessa hän teki 47 ottelussa tehot 2+8. Seuraavat kaksi kautta Eklund puolustaa Brynäs IF:n takalinjoilla.

− Kun Oscar palaa kolmen Suomen-vuoden jälkeen kotimaahansa, olemme hirveän iloisia, että hän valitsee Brynäsin, kertoo seuran urheilujohtaja Micke Sundlöv.

− Hän on pari vuotta sitten pelannut maajoukkueessakin ja hänellä on kaikki mahdollisuudet päästä sinne takaisin, jatkaa Sundlöv.

Tukholmassa syntynyt Eklund on AIK:n kasvatti, joka siirtyi sitten Djurgårdeniin, jossa hän pelasi sekä juniori- että edustusjoukkueessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle