Hermekselle nuoria vahvistuksia Kärpistä - maailmanmestari Annunen Kokkolaan

MESTIS / Uutinen
Annunen torjuu ensi kaudella Mestiksessä.
Kokkolan Hermes saa riveihinsä kolme lainapelaajaa Kärpistä, kun Justus Annunen, Jesse Koskenkorva ja Juho Korhonen siirtyvät joukkueeseen.

Justus Annunen torjui viime kauden Kärppien A-nuorten SM-hopeaa voittaneessa joukkueessa. 18-vuotias Annunen torjui runkosarjassa 26 ottelua torjuntaprosentilla 90,6 ja 12 pudotuspelikamppailua prosentilla 93,6. Hänet palkittiin sarjan parhaana maalivahtina ja valittiin tähdistökentälliseen.

Annunen oli voittamassa keväällä myös alle 18-vuotiaiden MM-kultaa. Hän pelasi turnauksessa kuusi ottelua, joissa torjuntaprosentiksi muodostui 91,4.

Juho Korhonen pelasi Kärppien A-nuorissa viime kaudella runkosarjassa 51 ottelua, joissa iski tehot 5+23 ja oli joukkueen tehokkain puolustaja. Pudotuspeleissä hän keräsi 12 ottelussa tehot 1+2. 19-vuotias puolustaja pelasi kauden aikana myös kolme Liiga-ottelua Kärpissä sekä kaksi Mestis-kamppailua Hermeksessä.

Jesse Koskenkorva iski Nuorten SM-liigassa runkosarjassa 43 ottelussa 37 tehopistettä. Pudotuspeleissä 19-vuotiaan hyökkääjän pistepussi karttui 12 ottelussa yhtä monella tehopisteellä. Koskenkorvakin kävi kauden aikana pelaamassa myös Liiga ja- Mestis-otteluita.

Kaikkien kolmen pelaajan lainat ovat voimassa toistaiseksi ja Kärpillä on oikeus kutsua heidät takaisin kesken lainan.

Kärppäkolmikon lisäksi kokkolalaisryhmään uutena kasvona liittyy Vili Vesalainen, joka hakee paikkaa joukkueesta koeajalla. Viime kauden 20-vuotias hyökkääjä pelasi Suomi-sarjassa D-Kiekossa, jossa tehtaili 31 ottelussa tehot 11+11. Vesalaisen koeaika on kuukauden mittainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle