Heikkilä palaa SaPKoon – Tuomaala jatkaa

MESTIS / Uutinen
SaPKo vahvistuu yksivuotisen jatkosopimuksen tehneellä Markus Tuomaalalla sekä niin ikään yksivuotisen sopimuksen solmineella paluumuuttaja Ilkka Heikkilällä.

Päättyneellä kaudella lopullisen läpimurtonsa Mestis-tasolle tehnyt JYP-kasvatti Ilkka Heikkilä, 23, tekee vuoden tauon jälkeen paluun miehelle jo entuudestaan tuttuun pässinuttuun. Jyväskyläläisen D Teamin riveissä viime kaudella varsin kelvolliset 30 (10+20) pistettä yhteensä 56 runkosarja- ja pudotuspelikamppailussa iskenyt Heikkilä on Mestis-tasolla edustanut myös Kotkan Titaaneita.

– Heikkilän myötä SaPKo saa sentteriosastolleen taitavan ja hyvin peliä lukevan pelaajan, toteaa Kiekko-Itä-Savon -nettisivuilla pässipaitojen joukkueenjohtaja Pekka Linden.

Heikkilän paluuilmoituksen lisäksi Savonlinnassa jo viisi edelliskautta kiekkoillut puolustaja Markus Tuomaala on solminut SaPKon kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Raahesta kiekkomaailman tietoisuuteen aikanaan ponnistanut 27-vuotias Tuomaala esiintyi viime sesongilla pässipaidassa yhteensä 40 runkosarja- ja pudotuspelikamppailussa tekaisten niissä kuusi (1+5) tehopistettä.

– Sopimusten myötä tulevan kauden SaPKo alkaa olla pääosin kasassa. Joukkue etsii vielä toista maalivahtia ja mahdollisesti yhtä hyökkääjää. Ensin kartoitetaan tilannetta mahdolllisten yhteistyöseurojen suuntaan, Linden kommentoi.

SaPKolla on nyt julkaistujen nimien myötä kasassa yhteensä 23 pelaajasopimusta tulevalle Mestis-kaudelle 2011–2012.


Ilkka Heikkilä palaa takaisin SaPKoon.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös