Giordano pysyy Calgaryssa

NHL / Uutinen
Mark Giordano pelasi viime kaudella Flamesin paidassa 61 ottelua.
Kuva © Getty Images
Calgary Flames on solminut kuuden vuoden jatkosopimuksen tähtipuolustaja Mark Giordanon kanssa.

Calgary Flames on ilmoittanut tehneensä kuuden vuoden mittaisen jatkosopimuksen kapteeninsa Mark Giordanon kanssa. Sopimuksen arvo on 40,5 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa Giordanolle noin 6,75 miljoonan dollarin vuosituloja. Hänellä oli vuosi vanhaa sopimustaan jäljellä, mutta Flamesin toimitusjohtaja Brad Treliving ehti jo aiemmin ilmoittaa, että heidän kesän päätavoitteensa oli saada Giordano pitkään sopimukseen.

Giordano on tehnyt kahden viime kauden aikana lopullisen läpimurtonsa NHL:n puolustajaeliittiin, iskien kaudella 2013-2014 47 tehopistettä ja viime kaudella 48 tehopistettä. Hän oli viime kaudella pitkään suosikkina voittamaan parhaalle puolustajalle annettavan James Norris -palkinnon, mutta helmikuun lopulla tapahtunut loukkaantuminen pilasi hänen loppukautensa. 

31-vuotias torontolaispakki tuli NHL:ään varaamattomana pelaajana, mutta on silti onnistunut luomaan kunnioitettavan uran. Hän on edustanut NHL:ssä pelkästään Flamesia tehden 510 ottelussa tehot 66+179.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle