Curtis Hamilton palaa Lappeenrantaan

LIIGA / Uutinen
Hamilton ehti pelata Tapparassa viisi ottelua.
Kuva © Saana Hakala
Tapparaan vuodenvaihteessa saapunut Curtis Hamilton jättää kirvesrinnat ja palaa takaisin SaiPan riveihin. Hamilton pelasi SaiPassa suurimman osan viime kaudesta.

Curtis Hamilton kuului SaiPan viime kauden harvoihin valopilkkuihin. Hän ehti pelata sputnikpaidassa 43 ottelua, joissa syntyi 23 tehopistettä. Loppukaudeksi SaiPa tyhjensi pajatsoaan ja Hamilton siirtyi TPS:ään, jossa hän teki maalin ensimmäisen ottelunsa ensimmäisessä erässä. Kausi päättyi kuitenkin loukkaantumiseen toisen ottelun jälkeen.

Loukkaantuminen haittasi pelipaikan etsintää täksi kaudeksi, ja Hamilton aloittikin pelit vasta tämän vuoden puolella Tapparassa. Viisi ottelua ei tuonut hänelle tehomerkintöjä. Hamilton oli myös sivussa kahdesta ottelusta lyhyen Tappara-pestinsä aikana.

Aikaisemmin urallaan Hamilton kuului neljän vuoden ajan Edmonton Oilersin organisaatioon. NHL-otteluita kertyi kuitenkin vain yksi, muuten hän vietti aikansa Oklahoma City Baronsin AHL-joukkueessa. Uraan mahtuu myös kausi Tšekissä HC Sparta Prahan joukkueessa.

Hamiltonin sopimus SaiPan kanssa kattaa loppukauden.

» Lähetä palautetta toimitukselle