Cullimore jatkaa Tampassa

NHL / Uutinen
Varmana peruspakkina tunnettu Jassen Cullimore on tehnyt monivuotisen jatkosopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa.

GM Rick Dudleyn mukaan sekä jäällä, että sen ulkopuolella
huomattavasti otteitaan parantanut 28-vuotias puolustaja
pelasi viime kaudella kolmenneksi eniten Tampan pakeista.
Edelle menivät vain ykköspakki Pavel Kubina ja kesken
kauden Vancouverista tullut ylivoimaspesialisti Adrian
Aucoin.

Kookkaan (196cm ja 107kg) kanadalaisen puolustavasta
roolista joukkueessa kertoo 76:ssa ottelussa hankitust
pisteet 1+6, sekä tampalaisittain alhainen plus/miinus-luku
-6. Jäähyminuutteja menneellä kaudella kertyi 80.

Cullimore olisi voinut tehdä yhden vuoden sopimuksen ja
tulla vuoden päästä vaapaksi agentiksi, mutta mies halusi
omien sanojensa mukaan olla mukana, kun Tampan lupaava
joukkue tekee läpimurtonsa muutaman vuoden kuluttua.
Kaudella 1997-98 Montrealista Tampaan hankittu Cullimore
aloitti NHL-uransa Vancouverissa kaudella 1994-95, jonka
kakkosvaraus (29. yhteensä) hän oli kesällä 1991.

» Lähetä palautetta toimitukselle