Ässien paluumuuttaja pääsee tositoimiin

LIIGA / Uutinen
HIFK:sta kasvattajaseuraansa siirtynyt Kuparinen pääsee taas pelaamaan.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Matti Kuparinen on syksyn 2015 aikana keskittynyt lähinnä toipumiseen ja oheisharjoitteluun. Lauantaina 5.12. on kauden ensimmäisen Liiga-pelin vuoro.

HIFK:sta takaisin Ässiin kahden vuoden sopimuksella siirtynyt Matti Kuparinen pääsee liigajäille ensimmäistä kertaa sitten kevään pudotuspelien jälkeen. Ässäpaitaa porilaissentteri piti yllään viimeksi keväällä 2011.

− Lauantain ottelu on tietysti odotettu hetki. Vähän kuin etukäteinen joululahja. Intoa todellakin löytyy, Kuparinen totesi.

Viime kaudella Kuparinen iski 48 runkosarjapelissä tehot 8+8. Kahdeksassa pudotuspelissä hän saalisti yhden syöttöpisteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle